sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Testejä

tunnetila: kiinnostus

Olen loppuviikon aikana testaillut uusia asioita. Uutta tuoksua, uutta kosmetiikkaa sekä uutta juomaa.

Ensimmäisenä testasin Calvin Kleinin syksyn uutuustuoksua: Secret Obsession. Jo pakkauksen ja pullon ruskea sävy saivat minut epäilemään. Yleensä pidän raikkaista ja ylellisistä tuoksuista, väreiltään usein värittömiä, vaaleanpunaisia tai kellertäviä, ei koskaan ruskeita. Ruskea väri tuo mieleen mausteiset, etnisvaikutteiset voimakkaat tuoksut ja niitä en koe lainkaan omakseni. Suihkautus pullosta vahvisti etukäteisarvioni. Tuoksu oli hyvin mausteinen. Vein tuoksun töihin ja kolme kollegaani testasivat sitä. Kaksi heistä piti tuoksua liian voimakkaana ja tunkkaisena, yhden mielestä se oli "ihan ok".


Tuoksu on suunnattu muistaakseni 25-40 vuotiaille naisille, mutta työporukassani ainoa tuoksusta pitänyt on kuusikymppinen kahden lapsenlapsen mummu. Meillä tuoksu ei siis osunut sopivasta kohderyhmästä huolimatta kohdalleen. Haluaisiko joku blogini lukijoista testata tuotetta? Jos kiinnostuit ja pidät etnisistä tuoksuista voin laittaa pullon postissa tulemaan. Laita minulle sähköpostia niin sovitaan asiasta tarkemmin. Minulla tuoksu (isohko pullo, arvo n. 50€) jää käyttämättä jotan laitan sen mielelläni eteenpäin.


Seuraavaksi kerron aamulla testaamastani Dermalogican Age Smart tuotesarjasta. Heti alkuun sanottakoon, että sarjan käyttö ei sovellu aamu-uniselle jolla aamutoimiin jää aikaa kymmenen minuuttia. Sarjaa käytetään nimittäin seuravasti:

1. Puhdista iho Skin Resurfacing Cleancer puhdistusaineella.
2. Suihkauta ihollesi seuraavasta pullosta Antioxidant HydraMist, pidä silmät kiinni ettei suihketta joudu silmiisi.
3. Ota pieni määrä MAP-15 Regeneratoria ja sivele iholle kohtiin, joissa näkyy ikääntymisen merkkejä.
4. Levitä iholle Dynamic Skin Recovery SPF30 voide.


Ja nyt, tadaa, puhdistus ja rasvaus on suoritettu ja voitkin ruveta meikkaamaan. Paitsi etten voinut. Ihoni on nimittäin aika kuiva ja jouduin lisäämään vielä näiden voiteiden ja Mistien päälle omaa päivävoidettani sillä kasvojen ihoa alkoi kiristää ikävästi. Huh, myönnän olevani ihminen, jonka aamurutiineihin moinen purnukoiden kanssa pelaaminen ei sovi lainkaan. Aion kuitenkin nyt käyttää näytepurkit kuurimuotoisesti loppuun. Kerron teille heti jos voiteet toimivat ja alan näyttää taas 15-vuotiaalta! Ai mutta hitto, silloinhan mulla oli akne..


Viikonlopun ruokaostoksia tehdessäni silmiini osui uutuustuote, UpCiderin Natural -kolmen omenan siideri. Siideri on viinipullon kokoisessa lasipullossa, pullon päällä aito "korkkikorkki". Pullo aukeaa siis samalla tavalla poksahtaen kuin kuohuviini,
joten nyt saa ruokakaupastakin hieman luksuksen tuntua tavalliselle aterialle. Siideri oli mielestäni aika makeaa ja mehumaista. Toisin sanoen liian helppoa juotavaa. Pullo tulee huomaamatta nautiskeltua ruoan kanssa kokonaan tuossa tuokiossa kun sitä juo janoonsa. Tosin eipä siitäkään vahinkoa pääse syntymään, siiderissä kun alkoholipitoisuus on se normaali eli 4.5%. Ja nytkin meitä juojia oli kaksi.

Uskon, että tulen ostamaan siideriä jatkossakin, varsinkin jos Alkossa käynti on unohtunut ja on vaikka vieraita tulossa. Juoma sopii hyvin seurusteluun ja pienten herkkujen naposteluun. Pullo on kuitenkin aika kallis, muistaakseni 6€, joten lähes samaan hintaan saa Alkosta hyvää viiniä, jossa on enemmän aromeja, viehättäviä makuja ja myös enemmän potkua. :)


Noin, tämän viikon testaukset taitaa olla suoritettu ja nyt on aika lähteä hieman ulkoilemaan vaikkei tuo sunnuntaiaamun sää kovin houkuttelevalta näytäkään. Tänään on Valkoisessa salissa Old Toy Swap, vanhojen lelujen myyjäiset. Käyn tilaisuudessa joka vuosi vähintään kerran (tapahtuma järjestetän joka kevät ja joka syksy) ja usein olen löytänyt sieltä kivoja juttuja. Ja vaikken mitään ostaisikaan, niin on ihana katsella ja hypistellä vanhoja upeita nukkeja, nukkekodin tarvikkeita, prameita vanhoja autoja ja ennen kaikkea ilahdun jos löydän vintage Barbie-nukkeja. Ne ovat vieneet sydämeni, mutta niitä on todella harvoin tarjolla.

Päälle ajattelin laitaa nahkatakin ja Hanna Sarenin mekon. Täytynee ensin käydä ulkona testaamassa tarkeneeko. Voi olla että palaan pian takaisin sisälle ja otan kaapista esille housut ja paksun neuleen!


Oletteko te onnistuneet löytämään kivoja uutuustuotteita mitä voisitte suositella muille? Uusien juttujen testailu on aina hauskaa ja hyvin valaisevaa. Ja ei, nämä eivät ole maksettuja mainoksia. Sitä paitsi jokaisesta tuotteesta löytyi tällä(kin) kertaa jotain kritisoitavaa...

5 kommenttia:

  1. Vinkiksi, jos tykkäät siidereistä: mielestäni aivan loistava siideri on Alkosta saatava ranskalainen Cidre Ecusson Cuvée Spéciale. Maksaa alle 4 euroa (0,75). Samaan sarjaan on tullut pari uuttakin makua, kannattaa testata.

    VastaaPoista
  2. Siidereistä puheenollen, tuli semmoinen olo että on pakko saada Woodpeckeriä! Yleensä en juuri siideriä (enkä olutta) juo, koska niistä on tulevinaan niin kova pissahätä :oD

    VastaaPoista
  3. Anniina: Oi, kiitos vinkistä. Juon mielummin viinejä kuin siidereitä, mutta kaikkea uutta tykkään aina kokeilla. Ensi kerralla siis testaukseen suosituksesi. Jep!

    May: Samat sanat! Eikä vaan ole tulevinaan vaan tulee. :D

    VastaaPoista
  4. Oi vitsi rakastan tuota calvin kleinin tuoksua. Ja olen 14-vuotias:D

    VastaaPoista
  5. Anonyymi: Heh! On mennyt CK:lla kohderyhmäajattelu vähän pieleen. Tuoksu miellyttää nuorempia ja vanhempia, mutta ei juuri kohteena olleita 25-40 vuotiaita. :)

    VastaaPoista