sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

1v

tunnetila: juhla

Tunnetila täyttää vuoden maanantaina 30.3.09! Mahtavuutta!

Kirjoitin ensimmäisen angsti-juttuni luomutuotteista 30.3.08 ja luulin, että jätän yhden avautumisen jälkeen leikin sikseen. En jaksanut olla aina vihainen, ahdistunut tai tympääntynyt, ja luulin että vain silloin voi pitää blogia jos on jotain painavaa sanottavaa. Ystäväni, joka haluaisi olla kirjailija, on pitänyt omaa blogiaan jo vuosia ja hänen kirjoituksensa ovat täynnä mielipiteitä. Hän toivoo avaavansa postauksillaan keskustelua. Minä tuohduin kaupoissa vallitsevasta luomutuotteiden hajasijoittelusta niin paljon että päätin perustaa blogin, mutta sen jälkeen minulla ei ollutkaan mitään järkevää sanottavaa tai mieleeni ei tullut epäkohtaa johon olisi pakko puuttua. Niinpä unohdin blogini muutamaksi viikoksi.

Seuraavan postaukseni tein vaivihkaa 16.4. Noiden muutaman väliviikon aikana löysin kotimaiset muotiblogit ja ihastuin ennen kaikkea Nelliinan blogiin joka oli rento, värikäs ja hauska, mutta silti asiapitoinen DIY- juttuineen ja meikkikouluineen. Blogi täynnä kevyttä asiaa josta on ihmisille iloa ja hyötyä muuallakin kuin blogimaailmassa. Nelliinan innoittamana kävin siis itsekin taistoon kun ymmärsin, että kaiken ei aina tarvitse olla niin totista tai vakavaa!

Vähän minua aluksi hävetti koko touhu ja kuten huhtikuun ensimmäisessä postauksessa kirjoitin, ajattelin etten kerro blogistani kenellekään. Ajattelin harjoitella ensin vuoden yksin ja sitten vasta kertoa kirjoitteluistani muille. Niinpä niin.. Tässä sitä nyt ollaan, vuosi on täynnä ja kirjoittamiani merkintöjä on noin 200. Ja kai tätä minun lisäkseni joku muukin lukee.. Ja ihana että lukee! Olen saanut blogini kautta uusia ystäviä ja moni lukijani on antanut minulle kullanarvoisia vinkkejä esim. vaatteiden ja kosmetiikan suhteen jne jne. En voi teitä kyllin kiittää, paitsi pienellä synttäriarvonnalla, mutta siitä kohta lisää.

Haluan kuitenkin ensin esitellä teille ihka ensimmäisen päivän asuni.
Ensimmäinen päivän asu postaus tuli virallisesti vasta 1.5.08 Sitä ennen olin toki esitellyt ostoksiani, mutta "päivän asu" nimikkeen sai tämä vaateparsi:


Pusero H&M, housut Lindex, clutch Mango, kengät Minna Parikka. Tässä asussa piti lähteä vajaa vuosi sitten vapun viettoon, mutta jo tuolloin oma koti vei juhlahumusta voiton ja julkiset juhlat jäi juhlimatta. Jokainen kuvan vaatteista löytyy edelleen kaapistani ja aion käyttää noita jatkossakin, vaikka tulevana vappuna.. (Paitsi miten nuo housut näyttää noin löysiltä? Iik, mä olen lihonut vuodessa housuni pinkeiksi, enkä siis nyt puhu väristä.)

Lihomisesta mukavampiin asioihin, eli lupaamaani synttäriarvontaan! Haluaisin antaa Teille Kaikille palkinnot ahkerasta blogini lukemisesta ja ilahduttamisestani, mutta siihen olen valitettavasti liian köyhä ja mielikuvitukseton (eli askartelutaidoton). Olosuhteiden pakosta arvon siis vain yhden, mutta sitäkin kivemman, palkinnon onnettaren suosikille. Palkinto koostuu seuraavista elementeistä:

1) Antti Asplundin risti-/plussa-koru sinisenä. Koru on uudesta kevät/kesä 09 mallistosta, eli näitä ei vielä kovin monella olekaan.


2) Korun lisäksi palkintoon kuuluu Antin uuden malliston toista väriä, eli keltaista, kunnioittava pussi, jota voi käyttää kukkarona, meikkipussina, mitä ikinä keksitkään!


Paketin mukana tulee Asplundin käyntikortti johon Antti itse on kirjoittanut terveisensä voittajalle. (Kortin takapuolelle siis, ei näy kuvassa.)


Arvontaan osallistut kommentoimalla tähän synttärikirjoitukseen, (voit vaikka kysyä minulta jotain, vastaan kysymyksiin tulevissa postauksissa) ja/tai muihin synttäriviikon (viikko 14) aikana julkaistaviin kirjoituksiin. Jokainen kommentti on siis arpalippu. Voittajan arvon sunnuntai-iltana 5.4. klo 18:00. Anonyymit keksikää itsellenne nimimerkki jotta ihmisten erottaminen toisistaan on helpompaa. Onnea kaikille arvontaan ja kiitos että olette olemassa!

110 kommenttia:

  1. Onnea 1-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  2. Onnea blogille ja jatka samaan malliin! On kiva lukea juttujasi.

    VastaaPoista
  3. frida_koo29/3/09 17:02

    Onnea blogillesi, tykkään siitä,että se on mukavan monipuolinen :)

    Onko olemassa vielä jotain josta ehottomasti haluaisit kirjottaa, mutta ei ole uskaltanut tai kokenut aiheen liian araksi?

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea 1-vuotiaalle Tunnetilalle :)

    Heitetäämpä vielä tähän kysymyksin :

    Mitä vaatekappaletta/asustetta et mistään hinnasta käyttäisi?

    VastaaPoista
  5. Onneksi olkoon 1-vuotias!
    Kiitos myös itsellesi, että olet olemassa ja kirjoitat ihanaa blogia.

    VastaaPoista
  6. Onnea 1-vuotiaalle blogillesi! :)

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Synttärionnea vuosikkaalle!

    VastaaPoista
  9. löysin blogisi eilen samalla kun etsin netistä asplundin liikkeen yhteystietoja ja aukioloaikoja. melko hyvään aikaan tänne osuin, kun heti tuli tämmöinen kiva arvonta huippupalkintoineen!

    sen verran mitä olen päivässä ehtinyt tutustua näihin juttuihisi, niin tykkään paljon! onnittelut vuoden pituisesta taipaleesta!

    VastaaPoista
  10. Synttärionnittelut, 1 vee on aika paljon :)! Tykkään seurata blogiasi!

    VastaaPoista
  11. Onnittelut, blogiasi on mukava seurailla.

    VastaaPoista
  12. Ei voi jättää osallistumatta, kun on noin hieno palkinto! :)

    Oon lukenut sun blogia tässä jo kahen kuukauven ajan, ja jatkan lukemista vastedeskin.

    VastaaPoista
  13. Haha, olisikin aika hauskaa jos lihomalla voisi muuttaa vaatteitensa väriä. Tyyliin;"Äh oon kyllä ihan kyllästyny mun mustiin vaatteisiin..ja pinkkikin on nyt niin IN...Taidanpas lihottaa!":DDDehehehhee Minulla on hauskaa täällä yksinäni:"D*häpeää hiukan*
    Onnea muuten blogin synttäreiden johdosta.

    T:se "eppaaa"-anonyymi

    VastaaPoista
  14. Blogisi on mukavaa vaihtelua pelkille shoppailu ja vaate blogeille! Olet ihanan kantaa ottava! onnea ensimmäisen vuoden johdosta!

    snna

    VastaaPoista
  15. Onnea synttärisankarille! Kiitos kun nostat päivän asuissasi esiin nuoria kotimaisia suunnittelijoita, se on mukavaa vaihtelua muotiblogien joukossa!

    Oletko kokeillut ns. luonnonkosmetiikkaa (Cosmebio-sertifioituja) tai oletko ajatellut kokeilla?

    Kaisa

    VastaaPoista
  16. Wau aivan upea palkinto. Just eilen illalla nukkumaan käydessäni mietin että millä ihmeellä saisin tuollaisen ristin omakseni. Toivottavasti arpaonni suosisi minua kerrankin:-) Ainiin ja onnea vuoden taipaleestasi, blogi on ihana ja erilainen!

    VastaaPoista
  17. Onnea yksivuotiaalle! :) Sulla on mahtava blogi, jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  18. Nipsuliini29/3/09 19:50

    Onnea 1-vuotiaalle. Blogiasi on kiva seurata.

    VastaaPoista
  19. Paljon onnea 1-vuotiaalle blogille ja kiitos inspiraatiosta joka blogistasi välittyy!

    VastaaPoista
  20. Kiitokset kirjoittajansa näköisestä, aidosta blogista, toivottavasti jatkat vielä pitkään ja saadaan vuoden päästäkin taas onnitella :)

    VastaaPoista
  21. Tämä on tosi kiva blogi, käyn täällä joka päivä vaikka olenkin laiska kommentoimaan. Jatka samaan malliin! Onnea!

    VastaaPoista
  22. Cherryberry29/3/09 20:08

    Onnea blogisi yksivuotissynttäreistä!!

    VastaaPoista
  23. goldenshower29/3/09 20:27

    Paljon onnea jo vuoden ikäiselle tunnetilalle ! Toivottavasti vuosia kertyy vielä monia lisää.

    Yksi kysymys itseasiassa olisi, Miten päätit aloittaa bloggaamisen ja onko koskaan tullut niin ilkeitä kommenteja että olisi tehnyt mieli heittää luistimet nurkkaan?

    VastaaPoista
  24. EI OLE TOTTA! Blogihistorian upein palkinto on tässä :) Tahdon kiittää sinua ihanasta, fiksusta blogistasi <3 Toivottavasti jatkat mahdollisimman pitkään! Toiveenani "päivä kuvina"-postaus :))) Niin ja - ONNEA!

    VastaaPoista
  25. onneksi olkoon blogille. uskomaton palkinto!

    VastaaPoista
  26. Mulla oli ihan samanmoisia ajatuksia blogeista ja niiden pitämisestä, mutta tosiaankin kaikkien ei tarvitse olla niin mielipiderikkaita ja vakavia. Minä luen vakavia ja kevyempiä blogeja, fiiliksistä riippuen, sinun blogisi on yksi suosikeistani. Kiitos ja onnea <3

    VastaaPoista
  27. En ole lukenut blogiasi vielä kovinkaan kauaa, mutta onnea joka tapauksessa! Blogisi on pirteää ja mukavaa luettavaa, tykkään lukea tekstejäsi :) Jatka samaan malliin :))

    VastaaPoista
  28. Marsi(paani)29/3/09 20:59

    Onnea onnea 1-vuotiaalle! :) Mulla löytyis juttutoiveita kuules: haluisin nähdä sun kenkä- ja korukokoelman, siis vaikka pariin kuvaan koottuna kaikki. Sitten laukuista sama. Ja sun lempivaatteet ja sitten ne, joita ei ikinä tule käytettyä mutta ei voi heittää poiskaan. Onko sulla jotain uskomattomia vintage- tai muita aarteita vaatekaappi pullollaan, mutta niitä ei vain säännöllisesti asuissa näy?

    Ja hei, jatka ihmeessä sitä avautumista! Musta muotiaiheiden ulkopuolellekin menevät mielpidekirjoitukset on jotenkin blogien suola ja sokeri. Että vaahtoa rauhassa vaikka niistä luomutuotteista, mie kyllä jaksaisin niin mielelläni kuunnella! :D

    Voisin esittää toiveen vielä siitä, että olisiko mahdollista saada kuvia hieman suurempina? Sulla on monesti niin mustaamustaa, että suurempi kuvakoko esittäis asut vähän paremmin. Mutta mitään muutosta juttuihin tai mihinkään muuten en kyllä toivo, jatka vaan samaa rataa! Tätä on kiva lukea. :)

    VastaaPoista
  29. Mustaleski29/3/09 21:01

    Onnea vuoden blogitaipaleesta! :)

    VastaaPoista
  30. Mieletön palkinto.

    Ja onnea ekasta vuodesta, toivottavasti lisää seuraa vielä pitkään :)

    VastaaPoista
  31. Onneksi olkoon,ja wow upeat palkinnot!:)

    VastaaPoista
  32. Periaatteessa inhotan itteeni, koska kommentoin sulle nyt ensimmäistä kertaa ikinä, mutta minkä takia... no ton aivan mahtavan palkinnon toivossa tietysti :D Joten omatuntoani kevennän kertomalla että tykkään sun tyylistä, niin pukeutua kuin kirjottaa, ihan hirmuisesti :)

    VastaaPoista
  33. mariasantisima29/3/09 21:41

    onnea!!
    ja kiitos blogistasi.
    raikasta luettavaa ja katseltavaa!

    joku muukin taisi toivoa jo "päivä kuvina" bloggausta.

    VastaaPoista
  34. Onnea, onnea, onnea :)

    Saako joka postaukseen kommentoida kymmenen kertaa, mä siis niin haluan ton ristin.

    Musta sulla on tyylikäs blogi täynnä asiaa. Olin hirveän yllättynyt kun mainitsit Pupulandiassa pitäneesi blogia vasta vuoden. Wow. Mä olen olettanut, että kun sulla on homma niin hyvin hallussa, sä oot blogannu varmaan ikuisuuden. Mutta, että vuoden... Toisilla se vaan on taito hyppysissä.

    Tykkään siitä, etä sula on paljon muutakin asiaa kuin ostokset. Ei pelkkiä osteluita jaksa kauaa lukea. sekin on ihanaa, että sä pidät listoja ja esittelet niitä meille. Mäkin haluaisin, mutta oon liian laiska.

    Kiitos ja onnea vielä kerran.

    VastaaPoista
  35. Onnittelut :) Osallistun myös kilpailuun

    VastaaPoista
  36. Yksi "hiljainen" lukija ilmoittautuu ja onnittelee vuosipäivän johdosta!

    Synttärisankari on piristävän omantyylinen, aina on kurkattava uudestaan ja uudestaan :)

    VastaaPoista
  37. Onnea päivänsankarille!

    Mä muistan kun löysin blogiisi ekan kerran kun olit ostanut sen vääränkokoisen Marimekko/h&m-mekon kun itse sitä yritin kytätä alesta. Enkä sitä sitten koskaan ostanut. Mutta enpä ole jäänyt kaipaamaankaan. Ja oli hassua kun sillon kävi lukemassa vaan sen yhden postauksen ja kommenttiketjua enkä tiennyt susta mitään muuta ja jotenkin ajattelin että olisit joku 15-vuotias :D (varmaan sen perusteella kun olit niin pienikokoinen, itse vähän rehevämpänä ei mahdu aivoon se että joku aikuinen ihminen voi olla kokoa 34 ;D) Sitten kun aloin selata blogia taaksepäin (sillon vuodatuksen puolella) alkoi totuus valjeta ;) Mutta totuus oli parempi kuin ensivaikutelma! ;D

    Ja jos ei tullut tarpeeks silmäniskuhymiöitä niin tässä yks vielä ;D

    VastaaPoista
  38. Onnea synttäreiden johdosta! :) On todella mukavaa lukea juttujasi, sillä meidän tyyleissämme on hyvin paljon yhtäläisyyksiä. Toivottavasti jatkat kirjoittamista hyvin pitkään.

    VastaaPoista
  39. Onnea vuoden vanhalle blogille! Tykkään lukea Tunnetilaa, sulla on tosi mutkaton mutta oma tyyli, järkeä päässä ja kirjoitatkin niin, että tekstejä on mukava lukea!

    VastaaPoista
  40. Oih, olen niin muotiblogien aivopesävissä ja haluan tuon ristin! :)

    VastaaPoista
  41. Onnea synttäreiden johdosta! Tämä menee vähän nurinkurisesti, yleensä synttärisankarille annetaan lahjoja.. :)

    VastaaPoista
  42. Onneksi olkoon vain blogisynttäreistä! Melkein samoihin aikoihin ollaan aloiteltu... minä ehdin vähän ennen:) En tiedä onko minulla mitään sen kummempaa kyseltävää, mutta toiveen voisin heittää: eli jonkinnäköinen sisustuspostaus olisi kiva!

    VastaaPoista
  43. Onnittelut vuosipäivän johdosta! Kiva lukea blogia, jossa vaatevaraston ruotimisen lisäksi pohditaan ajankohtaisiakin asioita!

    t. Marikki.

    VastaaPoista
  44. Onnea synttäreistä! Mä aloin lukea blogiasi silloin, kun ostin sulta sen paidan:D Ja on ollut mieluisa tuttavuus. Arvaa odottelenko että sitä paitaa pääsisi taas käyttämään...

    VastaaPoista
  45. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  46. Iiiks ihanasti sanottu <3 mä pidän sua jo ihan frendinä in real life tai IRL kuten tositeini sanoisi :D että sikäli on kovin ihanaa että blogisi perustit ja me tavattiin oikeasti. Ja onnittelut 1-vuotiaalle, mähaluuntonplussan!!!!

    Edellinen kommentinpoisto oli mun, ei osata kirjoittaa suomikieli...

    VastaaPoista
  47. Grattis! :)

    Lempiblogilleni toivon pitkää ikää ja blogin pitäjälle kaikkea hyvää :)


    t:Niina Än. joka ennen pelkkänä N.:nä tunnetiin, mutta huomasin nimimerkkini epäainutlaatuiseeden ja vaihdoin nimeä ;)

    VastaaPoista
  48. Käyn säännöllisesti lukemassa blogiasi ja toivottavasti jatkat samaan malliin blogaamistasi!

    Onnea blogillesi!

    VastaaPoista
  49. löysin blogin n. 3 minuuttia sitten ja heti pomppasi arvonta: D
    no mutta, luulen että tätä(kin) blogis alan seurailemaa, hyvältä vaikuttaa=)

    VastaaPoista
  50. onnea hei tosi paljon. :'3 tykkään sun blogistas, kaikki ihan ihan tavallinen saa luksusmerkityksen kun ne on esitelty täällä !

    VastaaPoista
  51. Mahtava palkinto. Ja mahtava on blogikin! Vielä kun sen saisi tilattua blogilistalta. (vai saako? En aina ihan huomaa niiyä linkkejä)

    VastaaPoista
  52. Onnea 1-veelle! Musta toi on ihana kun on toi "tunneilta" postauksessa :)

    VastaaPoista
  53. Sata kiloa onnea yksivuotiaalle blogille ja bloggaajalle:)
    Toivottavasti vielä on edessä monta samanlaista;)
    Upea on palkintokin!

    Heitänpä sinulle vielä kysymyksenkin..
    Jos saisit minkä tahansa vaatteen/asusteen ilmaiseksi, mikä se olisi? Kuva olisi kiva tässä vastauksessa:)

    VastaaPoista
  54. onnea synttäreiden johdosta!!
    toivottavasti jaksat ilahduttaa meitä kirjoituksillasi ja kuvillasi vielä pitkään!

    VastaaPoista
  55. Onneksi olkoon yksivuotissynttäripäivästä ja kiito tyylikkäästä ja inspiroivasta blogista.

    Mikä on sun mielestä parasta bloggaamisessa ja mikä sitä vastoin kamalinta?

    VastaaPoista
  56. Onnea! Ja ah.. Oikeestiko tollasia palkintoja. Mähän pyörryn. Pakko ottaa osaa. Tykkään sun jutuista ihan älyttömästi. Oot jotenkin ihanan maanläheinen ja blogisi on erittäin positiivisella tavalla erilainen kuin monet muut lukemani. (:

    VastaaPoista
  57. Onnea 1 v blogille :)

    VastaaPoista
  58. Onnea sankarille!

    Täällä myös yksi äänetön tähän asti, mutta houkutus kävi nyt liian suureksi.Kiva blogi, kuulut vakkareitteni joukkoon. Minäkin toivoisin suuremmaksi klikattavia kuvia.

    Ja tuo risti huutelee jo niin kovasti tännepäin...

    VastaaPoista
  59. Onnea päivänsankarille!
    Blogisi löytäminen oli minulle jollain tapaa helpotus; olin aina ajatellut pukeutuvani tylsästi (itselleni sopivasti ja mukavasti)ja värittömästi, mutta blogisi kautta opin näkemään, että sellaiset vaatteet, jotka yleensä kaappiini löytävät tiensä, voivat näyttää ulkopuolisen silmin hyviltä. Tyylini on siis hyvin samankaltainen omasi kanssa, etkä näytä mielestäni pätkääkään tylsältä vaikket kikkailekaan erilaisten rock-uskottavien vartaloketjujen yms. kanssa. ;)Se on antanut myös minulle rohkeutta olla "ihan vain tällainen kuin olen".

    VastaaPoista
  60. Onnea <3<33<3 vuosi on jo kunnitoitettava ikä blogille ;D ihan tuo sininen risti, aah haluan voittaa niin hemmetisti : DDD

    VastaaPoista
  61. Voihan vitsit, kun on muuten hyvä palkinto! Pakkohan se on siis onneaan kokeilla ja onnitella blogia ja miksei sen kirjoittajaakin.. :)

    VastaaPoista
  62. onnea onnea! ja kiitos että jaksat & viitsit päivitellä blogia ahkerasti. mä aloin seuraamaan blogia joskus viime kesänä-syksynä ja olen roikkunut mukana aktiivisesti siitä saakka.

    mulla ei ole mitään kehitys-/juttuehdotuksia.

    muuten, toi vappuasu toimii tänäkin vuonna oikke hjyvin. toivottavasti sä ulkoilutat sitä tänä vuonna. mä pidän silmät auki ulliksella.. :)

    kiitos suuresti ahkeruudesta!

    VastaaPoista
  63. Onnea yksivuotiaalle ja yksivuotiaan kirjoittajalle!
    On kyllä herkullisen väriset palkinnot, sormet ristissä odottelen täällä, josko kerrankin onnetar suosisi... :D

    VastaaPoista
  64. onnea mahtavuus-blogille ja -tunteilijalle! tämän toisen vuoden teema on sitten varmaan uhmaikä :D

    VastaaPoista
  65. Voi maailma miten te olette ihania, ihan jokainen! KIITOS! Olette viesteillänne tehneet minusta ihan varmasti maailman iloisimman. Edes sivusuun mennyt lottovoitto ei harmita yhtään!

    Vastaan nyt pikaisesti joihinkin juttuihin, varsinaisiin kysymyksiin ja juttuideoihin palaan myöhemmin.

    Marsi(paani) ja Ami: Kiitos parannusehdotuksesta, yritän jatkossa laittaa vähän isompia kuvia.

    Tina: Sinun ei tarvitse inhota itseäsi koska kommentoit vain palkinnon takia. Niin minäkin joskus teen. :) Tärkeintä on että luet!

    Shandi: Jos sulla on ihan hirveesti asiaa niin saat kommentoida vaikka sata kertaa. :D

    Rva Herttainen: Hah, 15v!!! Tolla kommentilla elän pitkään tyytyväisenä. :)

    Ellen: Hih, se paita taitaa olla sinulle tällä hetkellä aika nafti.. ;)

    Nelliina: Kiitos itsellesi, säkin oot ihan mun "oikee" kaveri! <3

    Niina Än: Kuvasta tunnistin kuka kommentoi vaikka nimi oli outo. :)

    G: Iih, toi oli ehkä ihanimmin sanottu ikinä. :)

    Missu: Blogin voi tilata blogilistalta hakemalla nimellä. Tilausnappulaa ei blogista tällä hetkellä löydy kun se on niin ruma enkä osaa tehdä hienoa. :) Mutta täytyy tuokin parantaa, kiitos muistutuksesta!

    Minnimii: Mahtava kommentti, kiitos! Mukavuus ja oma hyvä olo ovat pukeutumisessa tärkeimpiä juttuja. Esim. mainitsemasi vartaloketjut on aina jotenkin liian teennäisiä ja väkisin kyhäiltyjä eivätkä sovi minulle.

    Jasmina: Loistava runo!! Hieno suoritus. :D

    I May Say: Ulliksella nähdään ellei kotisohva taas voita.. Miksi vappuna on aina hemmetin kylmä?!

    VastaaPoista
  66. Onnea synttärisankarille, Tunnetila;D

    Ja hitsi vieköön, jos voitto ei kolahda tähän osotteeseen, niin miun on käytävä ostamassa tuo plussa heti kun tuun Suomeen! Järkkyupea sähkönsininen:D

    VastaaPoista
  67. Onnea blogille ja kai samalla kirjoittajallekin :) Kompastelin tänne ekan kerran jotain ihmeellistä reittiä muiden blogien kautta ja sitten luinkin koko blogisi kolmessa päivässä :D Ihanaa kun on jotain oikeaa sisältöäkin. Varsinaista kysymystä ei oikeastaan ole, kiitos mielenkiintoisesta ja hyvin kuvin varustetusta blogistasi!

    VastaaPoista
  68. Katariina30/3/09 20:16

    Onnea yksivuotiaalle! Sun blogi on mielenkiintoinen ja tykkään sun tavasta kirjoittaa ja ottaa asiat rennosti, toivottavasti kirjoitat vielä monen monta vuotta.

    VastaaPoista
  69. Onneksi olkoon minunkin puolestani. Olen jo aiemminkin sanonut, mutta sanon vielä kerran "pidän todella tavastasi kirjoittaa ja saat jutuillasi minut usein mielettömän hyvälle tuulelle"

    VastaaPoista
  70. Onnea ja vau mikä arvontapalkinto!

    VastaaPoista
  71. Onnea vuoden vanhalle blogille ja heheha taman paivan tekstille, tutulta kuulosti ;)

    VastaaPoista
  72. heh, kommentoin jo tokaa kertaa tähän, mutta toisaalta sittehän mulla on parempi mahdollisuus voittaa eikö.
    nojoo, asiaan. oon tosta rististä nyt tovin haaveillu, musta versio oli nimen omaan iskostunut mun verkkokalvoille. mut nyt kun oon tota sinistä(?) katsellu, niin hitto sehän on just maailman täydellisin väri mulle.
    ynh. jos en voita niin tiedän ainakin mitä ostan seuraavaksi.

    VastaaPoista
  73. Kokeilen onneani ja onnea blogille :)

    VastaaPoista
  74. Onnea tässä kokeilen ja samalla sulle ja blogille onnea toivotan :)

    VastaaPoista
  75. Oiken paljon onnea 1-vuotiaalle blogillesi! Täällä yksi hiljainen lukija, joka tykkää paljon blogistasi :)

    VastaaPoista
  76. Paljon onnea Tunnetilalle ja sinulle :) blogisi on oikein kiva, jatka ihmeessä samaan malliin

    VastaaPoista
  77. Onnea onnea!! :) Pakko onnitella kun niin kovasti blogistasi tykkään, vaikka aina ei ehdi kommentoida mitään...Niin ja tuo palkintokin on tuossa houkuttimena...:D

    VastaaPoista
  78. Paljon onnea 1-vuotiaalle! Ihana toi Mangon clutch! Tahtoo kans :)

    Jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  79. Tunnetko enää tarvetta palata vakavaan mielipidekirjoitteluun? Tai tuntuuko että mielipiteiden suunnaton suoltaminen päivänasujen väliin menee jotenkin väärään osoitteeseen?

    Ja onneaa!

    VastaaPoista
  80. mariamaria31/3/09 16:52

    kiitos aidosti ihanasta blogista!

    VastaaPoista
  81. Nellinoora31/3/09 17:47

    Onneksi ei aina tarvitse olla niin painavaa sanottavaa.

    Onnea vuosikkaalle ja mukavaa kevään alkua! :)

    VastaaPoista
  82. onnea! ihana blogi! ihana lahja! ja ihanan laukun löysit ruutu-rouvasta! oon kade.

    VastaaPoista
  83. onnea:) pakko osallistua kun on niin huippu palkinto!


    -sstu-

    VastaaPoista
  84. Onnea 1-vuotiaalle blogille!
    Jatka samaan malliin :D
    ps. ei pöllömpi palkintokaan ;)

    VastaaPoista
  85. Onnea vuoden vanhasta blogista ja toivottavasti jatkat vielä moooonta vuotta eteenpäinkin!:)
    Ihan parhaat palkinnot muuten!

    VastaaPoista
  86. Onnea! Toivottavasti voitan :D

    VastaaPoista
  87. Onnittelut 1-vuotiaalle, ja menestyksekästä jatkoa! :)

    VastaaPoista
  88. Oh loistavaa, kokeilen onneani ! Kysymyksenä mieleen tulee koti: tahtoisin nähdä millaisessa ympäristössä elät !

    VastaaPoista
  89. Ihana palkinto! Kiva blogi sinulla, etenkin ihastelen kenkiäsi, meillä on samanlainen maku ;)!

    VastaaPoista
  90. Toivottavasti ensimmäinen vuosi on vasta alkua :)

    VastaaPoista
  91. Onnea blogille!=)
    Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?=)

    VastaaPoista
  92. Jatkan samaa rataa kuin muutkin, todella paljon onnia jo 1-vuotiaaksi kasvaneelle blogille. Niin ne lapset vaan nopiasti kasvaa. ;>

    VastaaPoista
  93. Erittäin paljon vain onnea 1-v blogillesi. On minun mielestäni kyllä yksi parhaimmista, joten jatka vain samaan malliin :D

    Ja aivan ihana palkinto :DD

    VastaaPoista
  94. Paljon onnea 1 vuotiaalle blogillesi!:)

    VastaaPoista
  95. Onnea blogille ja sinulle! :>

    VastaaPoista
  96. Anonyymi2/4/09 23:30

    Moikka!
    Eksyin blogiisi jonkun toisen blogin kautta, tää vaikuttaa mielenkiintoiselta! :)

    T: Love handle

    VastaaPoista
  97. Aeveliin3/4/09 00:33

    Onnea 1-vuotiaalle blogille! :)

    VastaaPoista
  98. Wau onnea vuoden taipaleesta. Palkinto on aivan upea, todella toivon, että arpaonni suosisi minua tällä kertaa:)

    VastaaPoista
  99. nnnansku3/4/09 14:57

    onnea synttärisankarille ! <:
    aivan upeat palkinnot, varsinkin tuon ristin väri on jotain kertakaikkisen mieletöntä ! :o ihastuin<:

    VastaaPoista
  100. Aivan mahtava palkinto, ja IHANA BLOGI!
    En nyt säännöllisesti lue, mutta jos blogilistalla näkyy uusi postaus kurkin sen, ja Nelliinan linkistä pomppaan joka toinen kerta. Sulla on kerrassaan mahtava tyyli, selkeä olematta tylsä. Olen iihan lievästi kateellinen noista plussa-koruista.. :D

    VastaaPoista
  101. Onnea pirteälle blogille ja bloggaajalle! Sininen risti on niin hieno, että koitan onneani! :)

    VastaaPoista
  102. Voih, sininen on mun lempiväri :) Mistä noita voi ostaa?

    VastaaPoista
  103. onnea 1wee ; ) pakko kyllä osallistua kilpailuun miten viittit luopua tosta ihanasta korusta ?

    VastaaPoista
  104. Onnea :) Tykkäilen blogistasi kovin!

    VastaaPoista
  105. Onnittelut multakin 1-vuotiaalle, tulevat kylläkin valitettavasti tällee vähän myöhässä! Tykkään kovasti lukea sun blogia, vaikken muodista tai tyyliasioista mitään ymmärräkään! ;)

    VastaaPoista
  106. Hei,
    Tää on mun eka kommentti sillä löysin tämän ihanan blogimaailman eilen ja olen ollut siitä asti koneella klo:10-24.
    Olen aina ollut kiinnostunut vaatteista ja tyyleistä ja nyt aloin selaamaan nettiä, koska ajattelin järjestää kasariteeman syndet.Syndeihin ei ole löytynyt vielä ideoita mitäei jo ole valmiiksi mutta olen kokenut valaistumisen ja nyt kun tiedän mitä muutkin ihmiset piutää yllään en pidä itseäni enää epänormaalina..tai kaverini sanoin "roskiksena", hitsi nyt alkoi uusi itsevarmaminuusxD
    terveisin: minea

    VastaaPoista
  107. Asplundin plussat ovat kyllä <3. Veivät sydämen heti.

    VastaaPoista
  108. Nättejä nuo ristit ja aivan mielettömän suosittuja näyttää olevan blogimaailmassa. Tosi monilta löytyy tuo mutta hienojahan ne on ja maustaa asua kivasti.

    VastaaPoista