torstai 3. joulukuuta 2009

Mitä EN tarvitse

tunnetila: tyytyväisyys

Blogeissa näkee usein esiteltävän ranskalaisin viivoin tai kollaasein mitä kulloinkin on bloggaajien toive-/tarvelistoilla. Auri haastoi minut kertomaan mitä vaatteita/kenkiä/muita asusteita EN tarvitse. Hahaa, helppo homma! Ihan välttämättä kun en tällä hetkellä tarvitse yhtään mitään. Perushousuni (joita siis omistan neljät samanlaiset) tosin alkavat olla jo puhkikuluneita (värjäsin niitä taannoin että sain kulahtaneille housuille lisäaikaa), mutta olen päättänyt käyttää niitä niin kauan kunnes ne lahoavat päälle. (Kahdet housuista on jo revenneet.. ;) )

Jo viime talvena sain talvivaate ja -kenkäasiat kuntoon, bonuksena vielä kirppikseltä löytämäni duffeli joka oli vuosia "haluan" listalla. Omistan muutaman täydellisen laukun joilla pärjään hamaan tulevaisuuteen, myös neuleet ja neuletakit on hyvässä jamassa ja saivat juuri parinkin uutta jäsentä reissusta. Pusero- ja paita-asiat on kohtalaisessa kuosissa ja uusia mekkoja/tunikoitakaan en tarvitse. Hameita käytän talvella aika harvoin, ja nykyään tykkään mekoista ehkä hameita enemmän, joten hameet saavat odotella kaapissa parempia aikoja. Paitsi se musta pallomainen hame... Sen haluaisin ehdottomasti vielä tänä talvena löytää!

Luulin muuten löytäneeni pallomaisen hameen Barcelonasta jo heti ensimmäisenä päivänä. Stradivariuksen ikkunassa näin nukella päällä juuri sellaisen hameen kun halusin. Muutaman päivän päästä menin sovittamaan hametta joka paikan päällä paljastuikin mekoksi. Ihanaksi minimekoksi johon tykästyin valtavasti! En tarvinnut uutta mekkoa, mutta en myöskään tarvinnut uutta tunikaa jollaiseksi minulle liian lyhyt mekko sovituksessa muotoutui. Mekon paljetit, niitit sekä muu rekvisiitta oli ommeltu niin huonosti kiinni että niitä karisi jo sovituskopin lattialle. Kaiken lisäksi mekko oli 100% viskoosia (vuori puuvillaa). Silti minun oli pakko saada se.

Onneksi ostin ihanuuden, mekkotunika on ollut käytössä jo monta kertaa vaikka matkasta ei ole vielä viikkoakaan. Haluaisin olla se päällä koko ajan! Tänäänkin jätin töissä perääni paljettivanan, silti mekko on "just ihana". Onneksi mekon mukana tuli pussillinen lisäkilluttimia joilla voin paikkailla lattialle pudonneista hösrellyksistä mekon "vyötärö-/lantiokaitaleeseen" jääneitä aukkoja.

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

neuletakki Bershka, mekko Stradivarius (Back to Black -mallistosta),
housut Lindex, saappaat Vagabond

Heh, Aurin haaste "mitä et tarvitse" piti olla minulle helppo, mutta silti onnistuin juuri tässä postauksessa kertomaan mitä tarvitsen (=pallohame ja mahd. housut). Just. Haaste siis yritetty suorittaa ja epäonnistuttu.

On muuten jännää miten aikuinen ihminen, tai ainakin minä, reagoi uusiin vaatteisiin samanlaisella innolla mitä lapsena. Heti jos pienenä sai jotain uutta vanhat vaatteet unohtuivat hetkeksi ja halusi käyttää vain niitä uusia. Ihan sama edelleen. Reissusta kotiuduttuani olen pukeutunut pääasiassa Espanjasta ostamiini vaatteisiin ja vanhat vaatteet tuntuvat hetken tylsiltä ja kuluneilta. Käykö teille samoin?

12 kommenttia:

  1. Käy, mutta myöskin ei käy :D Riippuu vaatteesta ja fiiliksestä, usein uudet päätyvät heti käyttöön ja silloin ei oikein muuta tekisikään mieli käyttää, mutta jotkut vaatteet vaan vativat sen oman tunnelmansa :) Ja mekko on ihana! Mulle kans :D!

    VastaaPoista
  2. Ihan tuttu juttu. Uudet vaatteet tuntuu vaan parhaalta valinnalta aamuisin ;) TOSIN joskus uudet vaatteet on niin ihanat ja hyvät päällä että niitä haluaa olevinaan "säästää" tiettyihin tilanteisiin, mutta yritän päästä siitä eroon. Lempivaatteet on tehty käytettäväksi eikä kaapissa säästettäviksi!

    Ihana mekko! Munkin vaatekaapista voisi löytyä tuollainen. Käyttäisin joka päivä. Tai vähintään joka toinen.

    VastaaPoista
  3. Meitä taas ohjattiin kotona "säästeliäisyyteen" uusien vaatteiden kera ja siitäpä on varmaan seurannut se, että liian usein ihanat, uudet vaatteet lojuvat kaapissa ja vanhat lumput löytävät päälle. Minun on oikeasti täytynyt OPETELLA siihen, että käytän niitä uusiakin vaatteita.

    Kaunis mekko, huolisin omaankin kaappiini! ;)

    VastaaPoista
  4. Salka: Jotkut vaatteet todella tarvitsevat sen oman tunnelmansa, mutta tällaisia uusia perusvaatteita tulee käytettyä uutena viikkokausia. Se hyvä puoli siinä on että vanhat vaatteet tuntuu muutaman viikon jälkeen aika raikkailta. :)

    Norppis: Samaa mieltä: lempivaatteet on tehty käytettäviksi! Tämä mekko on luonnossa vielä ihanampi kuin kuvissa. Selassä on iso vetoketju ja sen ympärillä on myös näitä paljetteja ja muita. Tykkään kuin hullu puurosta!

    Olga: Oli meilläkin pienenä vaatteita joita sai käyttää vain juhlissa, mutta muuten mentiin aikalailla niin, että syksyllä ostettiin kasa kouluvaatteita ja niitä käytettiin sitten koko syksy. Olisi muuten nytkin kiva tehdä noin: olisi niin niukasti vaatteita että kuluttaisi vaatteet puhki ja sitten vasta ostaisi uudet. Sitä harjoittelen näiden housujeni kanssa. :)

    Mekko kiittää! :)

    VastaaPoista
  5. Heh, mä ostin viimeksi reissusta kesällä vaatteita =kahdet bikinit. Nyt justiin en ole ajatellut laittaa niitä päälle. Mutta the laukku oli kyllä käytössä koko loppukesän...
    (nythän mä muistin, että ostinhan mä yhden topinkin, hyvä kun tuli puheeksi!)

    Mä en löytänyt sieltä (Espanjasta) mitään noin kivoja juttuja... tai sitten olen vaan niin sokea ja mulla oli riip... anteeksi, siippa mukana ostoksilla...

    VastaaPoista
  6. I-H-A-N-A mekko! Toi pussi/tulppaanimallinen helma vetoaa muhun tosi paljon.

    VastaaPoista
  7. Tommonen mekko on myös minulla hakusessa. Ei ole vielä tullut vastaan. Pitänee matkustaa Espanjaan... =)

    VastaaPoista
  8. Prefecta: Mun riip.. anteeksi siippa oli omilla menoillaan shoppauspäivänäni, ja myös silloin kun kävin muoti- ja parfyymimuseoissa. Lomat toimii meillä parhaiten kun järjestää hetken molemmille omaa aikaa.

    Noora: Kiitos! Tuo mekko on todellakin luonnossa triplasti kauniimpi mitä kuvissa. Suosittelen!

    Anonyymi: Kyllä, sinun on pakko hakea tällainen Espanjasta! Ja ei kun reissua varaamaan, kannatetaan! ;)

    VastaaPoista
  9. kyyllä käy! Sitten niihin vaatteisiin kyllästyy (tai hankkii jotain vielä parempaa) kunnes taas huomaa, että Heeei, mullahan on tällainen täällä. Sitten sitä taas käyttää paljon ja sykli on valmis. Onneksi on eri vuodenajat niin ei tule käytettyä heti kaikkia vaatteita puhki :)

    VastaaPoista
  10. Mikkan: Heh, totta! Vuodenajoista on tuokin hyöty. Paitsi sit jos löytää väärään vuodenaikaan jonkun kivan jutun eikä voi ottaa sitä käyttöön vielä moneen kuukauteen. Vitsi että se on tympeetä. :)

    VastaaPoista
  11. Olihan tässä ainakin hyvä yritys :) Huomasin itsekin, että vaikka olin löytänyt mustia hameita sellaisen määrän kaapistani etten taatusti voi tarvita uusia, niin roikun silti kaupoissa heti ensimmäisenä jossain sellaisessa nimenomaan mustassa hameessa jonka mallista mulla ihan just ei ole... Argh.

    Mulle käy kyllä uusien vaatteiden kanssa samoin kun sulle ja näköjään melkein kaikille muillekin. Joskus pelottaa että käytän erityisesti jotain asusteita ihan liikaa heti ja pelkään että kyllästyn. (Kaikki muut vähintäänkin saattaa kyllästyä.) Esimerkiksi alkusyksystä ostamani nahkalaukku on syrjäyttänyt kaikki muut laukkuni ja pääsee nykyään melkein aina mukaan.

    VastaaPoista
  12. Auri: Kiitos, tosissani mä yritin! :) Mulla käy noiden laukkujen kanssa aina samalla tavalla. Tosin nyt, kun minulla on yksi tosi tosi tosi hyvä laukku luulen, että voisin melkein myydä kaikki muut pois enkä usko piiiitkiin aikoihin ostavani uutta laukkua. Tätä ei niin vaan syrjäytetäkään. :)

    VastaaPoista