lauantai 24. heinäkuuta 2010

Pieleen mennyt pakkaus

tunnetila: huh huh

Ikkunalaudoilla näännyksissä nuokkuneet kukat on kasteltu ja pesukone laulaa. Kotona ollaan!

Kehuskelen aina olevani hyvä ja järkevä pakkaaja. Pärjään matkan kuin matkan pienellä lentolaukullani ja mukana on aina vain tarpeellinen. Paitsi tällä kertaa. Reissuun lähtiessä sääennustukset lupailivat helteistä ja kaunista säätä kaikkiin matkakohteisiimme (Budapest, Pécs, Ljubljana ja Wien) parin seuravan viikon ajalle, mutta en uskonut pitkän tähtäimen ennusteisiin. Olisi kannattanut.

Pakkasin mukaan mm. takin, housut, neuletakin, pitkähihaisen trikoopuseron ja kasan t-paitoja enkä käyttänyt noista matkalla yhtäkään. Lämpötila oli koko kaksi viikkoa +36-+44 astetta joten kaikki lahkeet ja hihat olivat liikaa. Jopa löysän t-paidan lyhyet hihat saivat aikaan pari tuskan kyyneltä valuvan hien sekaan kun yritin aamiaiselle se päälläni. Ei vaan pystynyt.

Käytin koko ensimmäisen viikon (Budapest +41, Pécs +44) tasan neljää vaatetta (shortsit, tuubitoppi, hammerihaalari ja naruolkainmekko joka myös MPM:nä blogissani tunnetaan) sekä bikineitä. Kertaalleen läpihikoiltuja vaatteita ei voinut edes pestä, sillä ne eivät kuivuneet tuolla helteessä ollenkaan. Jos olisin kehdannut, olisin kulkenut koko loman bikineissä, mutta tällä kertaa olimme kaupunkilomalla joten vaatteet oli ahdistuksesta huolimatta kiskottava aamuisin päälle. Voi sitä tuskaa!

Viikko samoissa vaatteissa sai riittää ja uusia hellevaatteita oli pakko ostaa muutama ennen Ljubljanaan menoa. Uusista kesäkamppeista varmasti lisää myöhemmin. Mukaan pakatut vaattevalinnat menivät siis himpun verran pieleen, mutta helteestä pöhöttyneet kasvot pelasti kuitenkin toinen matkaa varten tehty etukäteisvalmistelu, Extreme Lashes. Olin joka päivä järjettömän onnellinen siitä ettei minun tarvinnut meikata koko reissun aikana. Ei siitä tuolla kuumuudessa olisi tullut yhtään mitään.

Nyt on kuitenkin matka ohi ja niin taitaa olla ripsipidennyksistä nauttiminenkin. Pidennyksiä on toisessa silmässä jäljellä kymmenisen kappaletta, toisessa muutama enemmän. Sen verran työläät nuo ripset ovat etten niitä jokapäiväiseen elämääni riesaksi halua, mutta seuraavalla kerralla kun lähden hikihikireissuun otan pidennykset ripsiini varmasti.


Mutta hei, minä olen nyt kotona ja palaan normaaliin postausrutiiniin piakkoin, mitäs teille kuuluu? Alkaako täälläkin jylläävät helteet jo kyllästyttää vai toivoisitteko tännekin Unkarin +44 astetta? Älkää pliis toivoko, minusta on ihana kun voi laitaa vaatteita päälle!

9 kommenttia:

  1. Aika melankolinen fiilis, kun yht'äkkiä tää sää on kuin syksyllä konsanaan. Vähän saisi lämmetä, mutta ei niitä superhelteitä enää! Yksiössä ei ole silloin kivaa!!! Kai sä otit jotain ihania asukuvia lomalla in action?

    VastaaPoista
  2. Noora: Musta on IHANA kun täällä on KYLMÄ! Olin suorastaan jäässä kun laitoin nenäni ulos. Oli pakko tulla heti takaisin sisälle. :)

    Asukuvien ihanuudesta voidaan olla monta mieltä, mutta kyllä se mies jotain turistipönötyksiä minusta otti. Perästä kuuluu.

    VastaaPoista
  3. Unkarin säät on ikävän tuttuja, hih. Muistan edelliseltä kesäreissultani heränneeni monta kertaa keskellä yötä, kun kirjaimellisesti kuumuus oksetti (yölläkin 40 astetta). Tykkäsittekä Unkarista?

    VastaaPoista
  4. Bisquits: Voi, tykättiin Unkarista tosi paljon! Kävimme myös paikassa jota meille suosittelit. Se oli upea! Viihdyimme siellä niin pitkään että päädyimme jopa syömään siellä. Ruoka oli hyvää, annokset valtavat, live-musiikki viihdyttävää ja helteinen tunnelma muutenkin katossa. Kiitos vinkistäsi!

    VastaaPoista
  5. Haa, mulle kävi vähän samalla tavalla pakkauksen ja vaatteiden kanssa. Italiassa lämpötilat samoja 40 asteen tienoilla pyöriviä ja oi onnea, kun Suomessa on näin mukavan viileää. En kaipaa ihoon liimautuneita vaatteita ja siihen päälle rinkkaa selkään...

    Olisi hienoa, jos viitsisit/ehtisit tehdä matkapostauksen?

    VastaaPoista
  6. Olin tänään ihan fiiliksissä, kun sain pukea pitkähihaisen päälleni! Mut tiesinkin kylmän tulosta. Niin käy aina, kun mä jään lomalle.

    VastaaPoista
  7. Netta: Mietinkin miten teidän matkanne sujui. Toivottavasti nautitte (helteestä huolimatta) yhtä paljon kuin mekin.

    Matkapostauksia on tulossa, jokaisesta kohteesta oma juttunsa. Toivottavasti jaksatte lukea ja toivottavasti niistä on teille hyötyä.

    AnneVee: Kiitos Anne Budapest-vinkeistäsi, niistä oli meille paljon iloa. Mä meinasin lähteä tänään kauppaan mutta käännyin jo ovelta takaisin kun ulkona oli niin kylmä. :) Hyvää lomaa, loma on ihmisen parasta aikaa satoi tai paistoi!!!

    VastaaPoista
  8. Ihanaa, jos matka oli onnistunut, kotiinpaluu tuntuu mukavalta ja jaksat vielä rustata matkapostauksen! Meidän ens kevään/kesän häämatkaturnee tulee olemaan "aikuisinterrail" Euroopassa joten kaikki maisemat Keski-Euroopasta kiinnostaa. Kannattaa ehkä siis lähteä matkaan jo keväämmällä, jos ei halua nääntyä...

    Kaisa

    VastaaPoista
  9. Kaisa: Kiitos, on kiva olla myös kotona! Kävin eilen reissukuvia läpi ja niitä on, köhöm, aika paljon. Tosin ei perinteisiä "turistikuvia" sillä mieheni hoiti pääasiassa kuvaamisen eikä hän harrasta "linna tuolla, linna täällä" kuvaamista. Eli kun saan kuvat käytyä läpi laitan matkapostauksia tulemaan. Varoitan, siihen saattaa mennä vähän aikaa.. :)

    VastaaPoista