perjantai 11. maaliskuuta 2011

Miksi bloggaan?

tunnetila: haastettu

Image and video hosting by TinyPic

Sain Bealta kivan blogitunnustuksen, kiitos kaunis! “The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka mielestään sen ansaitsevat.“ Ja sitten niihin kysymyksiin.


Milloin aloitit blogisi?
Aloitin blogin kirjoittamisen aika tasan kolme vuotta sitten, maaliskuussa 2008.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Käytin kolme vuotta sitten nettiä vapaa-ajallani hyvin vähän ja luulin tuolloin että blogit ovat pelkästään kanavia joissa valistuneet ihmiset meuhkaavat maailman vääryyksistä
enkä lukenut yhtäkään blogia. Noh, eipä aikaakaan kun minua kohtasi vääryys josta olin niin raivoissani että halusin kuuluttaa siitä koko maailmalle. Tai ainakin jonnekin hieman julkisemmin. Kirjoitin ensimmäisen postaukseni luomuelintarvikkeiden hankalasta saatavuudesta ja ajattelin, että kirjoitan blogiin aina kun kohtaan vääryyttä, saan loistavaa asiakaspalvelua jne. Siitä, tunteiden kirjoittamisesta, blogi on saanut ehkä hieman oudon nimensä Tunnetila.

Noina aikoina löysin sattumalta myös vaatteita käsitteleviä blogeja ja kivasti kirjoitetut, tavallisten ihmisten hyvänmielen blogit imaisivat mukaansa. Lopulta päätin kirjoittaa hieman kevyemmistä aiheista myös itse.


Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Blogini on varsinainen sekametelisoppa. Täältä löytää juttuja matkustelusta, vinkkejä uutuustuotteista (kosmetiikka, vaatteet ja asusteet), pyrin kirjoittamaan säännöllisin väliajoin myös kotimaisesta suunnittelusta sekä jossain määrin ekologisesta ajattelusta. Myös oma tyylini (pukeutuminen ja tekemäni valinnat) on löytänyt paikkansa blogissa.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Blogeja on niin valtavasti että on todella vaikea erottua joukosta. En siis oikein osaa sanoa miksi ihmiset (siis juuri Sinä kiva!!) jaksavat täällä säännöllisesti vierailla. Olen kuitenkin saanut useammankin kerran positiivista palautetta siitä että olen "rehellinen bloggaaja" sillä jos en pidä jostain testiin saamastani tuotteesta niin sanon sen myös ääneen. Rehellisyys saattaa siis olla yksi syy miksi blogistani pidetään.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Välillä mietin että voisin lopettaa kokonaan omien asujen esittelyn sillä tyylini ei ole huikean muodikas eikä rohkea tai näyttävä, mutta saamani "kiitos inspiraatiosta" kommentit ilahduttavat ja saavat jatkamaan. On selvää, että kaikki muutkaan eivät ole (eivätkä halua olla!!) muodin korkeimmalla huipulla mutta on silti kiva nähdä miten muut yhdistelevät vaikkapa vanhoja vaatteita uusiin trendeihin. Minulla on myös vaatetusalan koulutus ja olen aina pitänyt muodin seuraamisesta, joten vaatteista kirjoittaminen on minulle luontevaa.

Haluaisin myös muuttaa blogini ulkonäön tyylikkäämmäksi, haluaisin julkaista blogissani ainoastaan laadukkaita ja esteettisesti kauniita kuvia. Välillä mietin myös miten tyhmää on sutata kuvista omat kasvot piiloon. Olen kuitenkin päättänyt että niin kauan kun bloggaus on minulle harrastus muiden harrastusten joukossa pidän blogini kotikutoisena ja kasvoni peitettynä. Jos minulle joskus tarjottaisiin diiliä jossa voisin ansaita blogillani, silloin panostaisin blogin ulkonäköön ja silloin voisin myös paljastaa kasvoni. Meikittömät kasvot ja tukka suttunutturalla tosin verottaisivat silloin blogin visuaalista kauneutta mutta kyllähän sitä särmää täytyy olla ja se kaivattu rosoisuus täytyy hankkia jostain muualta, tässä tapauksessa omasta naamasta! ;)

Siinäpä vastaukset kysymyksiin! Lopuksi vielä muutama sana blogistani yleensä. Kirjoitan blogiani pääosin lukijalähtöisesti. Haluan kertoa Teille löytämistäni kosmetiikkauutuuksista, matkustellessani olen innoissani kun voin jakaa kanssanne vinkkejä vaikkapa kivoista kahviloista joihin törmään, myös ekologisen ajattelun jakaminen ja esiin tuominen on minulle tärkeää. Omia oivalluksia on kiva jakaa ihmisten kanssa jotka ovat vastaanottavaisia. Kiitos siis jokaiselle blogini lukijalle!

Olisiko teillä lisää aiheita joista haluaisitte blogistani lukea? Toimivan peruspuvuston esittelyä on pyydetty ja sen lupaan toteuttaa kunhan aikaa on tehdä se kunnolla. Entä muuta? Sana on vapaa. Kiitos Sinulle ja mukavaa viikonloppua. Minä lähden viikonlopuksi Tampereelle, kivaa!


10 kommenttia:

  1. Hauskaa viikonloppua, Tampere on maailman paras paikka!

    Kiitos kun bloggaat, oot nääs paras.

    Kaisa (mustanmakkaran kiilto silmissä)

    VastaaPoista
  2. Niin samoilla poluilla ajatukseni blogin ylläpitämisestä olen minäkin... olisihan se ihanaa julkaista vain täydellisiä kuvia blogissaan ja kaikkea, mutta kun on tämä muukin elämä häiritsemässä blogiharrastusta ;)

    VastaaPoista
  3. Minusta asukuvasi ovat hyviä juuri siksi, että ne ilmentävät Sinun tyyliäsi ja persoonaasi eivätkä vain toista naistenlehtien muotikuvia. Muotia on helppo seurata ulkoaohjautuvasti, mutta oma tyyli on sisäsyntyistä ja jotenkin syvällisempää, vaativampaakin. Toivottavasti asukuvia nähdään siis jatkossakin :) Lukijana en myöskään hae blogeista "täydellisyyttä" (edes valokuvissa), vaan aitoa ja rehellistä sisältöä.

    VastaaPoista
  4. Uskomatonta! Kun eksyin blogiisi joskus ehkä toukokuussa 2008 niin tuntui että oli ihan hassua hypätä kelkkaan kun blogi oli jo niin vanha :D Silloin niitä vielä periaatteessa putkahteli niin että jokaista saattoi seurata alusta alkaen ja tuntui hassua aloittaa joku keskeltä. Nyt se ei ole mikään ongelma.

    Huh, mullakin tuli kuukausi sitten kolme vuotta täyteen näitä tällasia blogeja. Eihän tässä olekaan ollut reilun nelivuotisen historian aikana kuin yhteensä viisi blogia ja nyt vielä sitten työn puolesta yksi mitä pitäisi jaksaa oppilaiden kanssa tsekata välillä, onneksi se projekti päättyy tän kuun lopussa...

    VastaaPoista
  5. Älä ihmeessä lopeta asukuvien julkaisua! Blogisi on todella virkistävä juuri siksi, että yhdistelet tuttua ja uutta, ja sinulla on selkeä, oma tyyli. Käytännön inspiraatiota ja vinkkiä vaatteiden yhdistelyyn saan ainakin itse paljon enemmän sinun blogistasi kuin monesta muusta.

    VastaaPoista
  6. Tykkään asukuvistasi, koska pidän tyylistäsi ja tavastasi yhdistää vanhaa ja uutta. Tyylisi on lähellä omaani (jos mulla nyt sellaista selkeää on), joten asuistasi saa usein inspiraatiota itsellekin. Oikeastaan blogisi korvaa naisten lehdet mulle. En ole niitä tosin vuosiin tilannut, mutta nyt ei tarvitsekaan enää.

    VastaaPoista
  7. Kaisa: Kiitos Kaisa, ihanaa palautetta. :) Ja Tampere oli ihana, kuten aina! <3

    Ilona: Sanos muuta! Olisi ihana päästä joskus keskitymään kunnolla bloggaamiseen. Voisi opetella käyttämään järkkäriä yms. kivaa. Sitä odotellessa..

    Luna: Kiitos Luna, kommenttisi ilahdutti hurjasti! On kyllä totta että oman tyylin ilmaisu on kiinnostavampaa kuin pelkän pintamuodin seuraaminen.

    Onneli: Voi meitä, omassa kategoriassaan aika iäkkäitä blogeja. :) On jännä seurata mihin suuntaan blogit tästä kehittyvät ja kuinka kauan me jaksamme bloggailla. Tulevaisuutta odotellessa.. ;)

    Anonyymi: Kiitos sinulle anonyymi!! Juuri tällaisten kommenttien rohkaisemana jaksan postailla asukuvia vaikka joskus homma tuntuisi hölmöltäkin. Iso kiitos!!

    Nasu: Oh-hoh! Naistenlehtien korvaaminen kuulostaa aikamoiselta urakalta mutta kiva jos saat blogistani sinua kiinnostavia juttuja. Olen siitä oikein oikein iloinen. Kiitos tuhannesti sanoistasi Nasu!!

    VastaaPoista
  8. Mä olen aina pitänyt sun blogin nimeä ja konseptia nerokkaana! Osaat niin hyvin tiivistää postauksen teemaan johonkin tunteeseen. Kiva tietää, mikä nimen taustalla on :)

    VastaaPoista
  9. Ulrika: Heh, kiitos, tämäpä yllätys! :) Olen aina itse jotenkin hävennyt kummallista blogin nimeä mutta kiva kuulla että konseptia pidetään nerokkaana. :D :D

    VastaaPoista
  10. Kiitos mielenkiintoinen blogi

    VastaaPoista