keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Taistelu mahdotonta vastaan

tunnetila: epätoivo

Nyt on kuulkaa lähes kaikki mahdollinen ja mahdoton testattu. Testien tulos: mikään ei auta.

Lähtötilanne: hoikka nainen jonka välttämättä ei tarvitsisi pudottaa painoa mutta jota häiritsee näkyvä (ja välillä kivuliaskin) selluliitti reisissä ja takamuksessa. Ruokavalio pääosin kunnossa, mässäilypäiviä silloin tällöin. Alkoholinkäyttö maltillista. Liikuntaa 3-4 kertaa viikossa. Aikaa selluliitin tuhoamiseen noin vuosi. Mitä sitten kokeilin?

*Sokeriton ruokavalio*

Karsin pariksi kuukaudeksi lautaseltani pois kaiken lisätyn sokerin, vaaleat jauhot ja tarpeettomat herkut. Söin joka aamu puuroa ja iltaisin ruisleipää, en siis karpannut vaan jätin vain pois ylimääräisen. En syönyt maustettuja jogurtteja, en juonut mehuja, karkki ei tullut kysymykseenkään. Hedelmiä söin, hedelmäsokeri on ihan ok, rahkani maustoin marjoilla ja hunajalla.

Pari kuukautta uutta ruokavaliota ja paino putosi sinä aikana -1,5kg. Selluliitille ei tapahtunut mitään. Hermostuin ja mässytin pääsiäisenä suklaamunia ja karkkia kunnes pudotetut kilot tulivat takaisin. Se siitä uudesta elämästä uuden ruokavalion kanssa.

*Cellu Diet Patch*

Kyseessä nimensä mukaisesti selluliittilaastarit. Laastareita oli yhdessä pakkauksessa 30 kpl ja yhden pakkauksen käytön aikana painon luvattiin putoavan 7kg ja selluliitin selvästi vähenevän. Yksi selluliittilaastari toimii iholla 24h, eli kuukauden ajan vaihdoin joka ilta uuden laastarin vanhan tilalle ja odottelin tuloksia.

30 päivän käytön jälkeen painoin
tismalleen (sadan gramman tarkkuudella) saman verran kuin ennen kuuria. Ei toimineet laastarit ei.

*Scala Bio Promise Anti Cellulite Shape Wear*

Vaatteiden alla käytettävät "pyöräilyhousut" jotka poistavat selluliittia. Mikäs sen kivempaa alkukevään pakkasilla kuin välihousut jotka mahtuvat farkkujen alle lämmittämään ja samalla vaikuttavat selluliittiin. Ja pah, käytin housuja kuukausia eikä mitään tapahtunut.

Housuilla olisi ollut muistaakseni 3kk:n takuu, "jos ei toimi niin rahat takaisin", mutta unohdin palauttaa ne ajoissa. Housut ehtivät jo revetä tuon käytön aikana vyötärösaumasta eli en voi suositella näitä edes välihousuiksi. Valitettavasti.

*Comfort Zone Body Strategist refiner, cellulite*

Selluliittivoidepurkki myytiin minulle parhaana markkinoilla olevana tuotteena ja olihan sitä kokeiltava. Hieroin voidetta reisiini reippaasti aamuin illoin kolmen viikon ajan kunnes huomasin kämmenissäni kivuliaat ihottumat. Lopulta en kärsinyt pitää edes kynää kädessä kun kämmeniin sattui niin kovasti. Tuntui että ne olivat tulessa. Reiteni eivät reagoineet voiteeseen millään tavalla, käsistäni lähti nahka.

Kämmenten paraneminen alkoi heti kun lopetin voiteen käytön. Tarkoituksena oli kokeilla levittää voidetta kumihanskat kädessä mutten jaksanut nähdä sitä vaivaa.

*Kavitaatiohoito*

Rasvanpoistoa ultraäänellä, ilman leikkauksella tehtävää rasvaimua. Nyt mennään jo extreme hoitoihin (ja extreme hintoihin). Kavitaatiohoidossa halutulle alueelle (esim. etureisi) annetaan ultraääntä eri voimakkuuksilla. Ensimmäinen ultraus herättelee rasvasolut ja saa ne värisemään. Seuraava, hieman suurempi ultran määrä räjäyttää värisevät rasvasolut ja hoidon kolmas vaihe, uusi määrä ultraa saa hajonneet rasvasolut liikkeelle ja lopulta ne poistuvat kehosta luonnollista tietä. Hoidon jälkeen täytyy muistaa juoda paljon vettä jotta kuona-aineet poistuvat paremmin kehosta. Hoito kuulostaa ällöttävältä mutta oli itse asiassa ihan miellyttävää.

Rahani riittivät kolmeen kavitaatiokertaan ja muutosta reidenympärykseen ei tullut. Senttiäkään ei lähtenyt pois. Hoitoja olisi varmaan pitänyt ottaa vaikkapa 10 kerran sarja, mutta valitettavasti minulla ei ollut siihen varaa. Varsinkaan kun en saanut kolmen hoitokerran jälkeen mitään takeita hoidon tehosta.

Aloitin viime talvena taistelun selluliittia vastaan ja nyt, lähes 11kk:n taistelun jälkeen voin myöntää häviöni. Ei se jumaliste hievahda mihinkään. Kaikki rahat on kyllä jo tuhlattu. Viimeisillä rahoillani voisin ostaa itselleni kokovartalouimapuvun johon pukeutua parin kuukauden päästä kun matkustamme pariksi viikoksi talvea pakoon lämpimään.

25 kommenttia:

  1. Ymmärrettävä tunne. Olet kyllä ollut uskomattoman sitkeä kokeiluissasi! Sinua vanhempana vielä yksi neuvo: hyväksy selluliitti, nauti elämästä sen kanssa ja korosta muita puolia. Oman (kokemuksen) mukaan näitä pakkoavioliittoja oman kehonsa epätäydellisyyden kanssa tulee iän myötä yhä enemmän ja enemmän :) En tarkoita mitään totaalista liukumista muhkuraiseksi perunaksi vaan ehkä enemminkin päin vastoin. Selluliitittomuus jos ei ole sinun vahvuus, niin pidä kiinni entistä tiukemmin niistä mitkä on ja kas, kokonaisuus on balanssissa!

    Sivuhuomautus: oliko olo pirteämpi tai parempi tuon sokerittomuuden aikana, huomasitko eroa?

    VastaaPoista
  2. :-/ Voi kyllä sanoa, että olet kokeillut kaikkea... Itse taistelin selluliittiä vastaan aikoinani hankaamalla pesukinttailla (saa vähän joka kaupasta, sellaiset karheapintaiset sormikkaa) ja laittamalla L'Orealin Body Expertise Sculpt Up -geeliä (vihreä tuubi, n. 15 euroa). Kokeilin muitakin selluliittigeelejä (monin kerroin kalliimpaa versiota kosmetologilta) ja totesin, että tämä oli paras. Ei varmaan varsinaisesti poistanut selluliittiä, mutta mielestäni ihosta tuli kimmoisampi ja sileämpi. Tuotetta oli myös kiva levittää, eikä kädet siitä kärsineet tai iho tuntunut ikävältä (jotain geeliä, kun laitoin, niin reidet olivat aivan kuin tulessa). Hintakin on tuotteessa kohdallaan. Tai oli: kai tuota saa kaupoista vieläkin - en ole itse pitkään aikaan jaksanut huomioida selluliittejä mitenkään, kun on ollut muita taistelun kohteita (kuten suonikohjut ja vyötärömakkarat). Luulenpa, että kun tässä saa muut asiat rullaamaan, niin tämä tuote eksyy taas ostoskoriin.

    Jäi kommentoimatta Elle Style Awards -postaukseen, että asusi oli mielestäni todella tyylikäs! Pukeudut samanhenkisesti kuin itsekin tykkään. Ja mustaan, joka on omankin vaatekaappini peruspilari. Tykkään! Olen myös kovasti pyrkimässä siihen, että saisin aikaakestävän ja laadukkaan vaatekaapin, jonka osaset toimivat hyvin yhteen. Koko ajan teen töitä sen eteen ja olen tyhjennellyt rankalla kädellä vaatekaappiani ja uusia hankintoja koetan miettiä tarkasti.

    Mukavaa syksyä!

    t. Tarja (vakkarilukija, joka harvemmin ehtii ja jaksaa kommentoida)

    VastaaPoista
  3. Onpa ollut taistelua! Komppaan Miiaa: hyväksy itsesi ja selluliittisi :) Sitä on huippumalleillakin, kuulemma ;) Lohduttavaa...

    Nauti siis lomasta bikineissä, ei niitä selluliitteja huomaa muut kuin sinä :)

    Olen ajatellut kokeilla kuivaharjausta... Kuntosali + vesijumppa ovat auttaneet kiinteytymään, onneksi :)

    VastaaPoista
  4. Istumatyö on pahin mahdollinen selluliitinaiheuttaja, ainakin mun kohdalla on valitettavasti käynyt niin... Mulla ainut edes vähän auttanut ratkaisu on ollu toi sokeriton, vehnäjauhoton, hiivaton ruokavalio ja runsas veden juominen yhdistettynä liikuntaan. Ei kyllä poista jo tullutta selluliittia, mutta kiinteyttää ja sitä kautta tasottaa ihoa. Joten pakko vaan yrittää elää (tämänkin) kanssa...

    VastaaPoista
  5. Kuivakuppaus kuulemma auttaa. Tiedä siitä sitten, mutta pitäähän sitäkin kokeilla :)

    VastaaPoista
  6. Miia: Ääää, mä en halua hyväksyä selluliittia, mä inhoan sitä!!!!! *kiukuttelee* :D :D

    Sokerittomuuden aikana olo oli tosi hyvä. Makeaa ei tehnyt mieli, vatsaa ei turvottanut ja olin myös virkeämpi. Ensimmäinen pääsiäisenä syöty suklaamuna maistui sokerittomuuden jälkeen ihan älyttömän pahalle, mutta kun vain reippaasti pistelin niitä lisää niin kyllä alkoi taas maistua tavalliseen tapaan. :)

    Mutta jos minulla olisi enemmän itsekuria ja jaksaisin nähdä vaivaa ja lukea ruokakaupassa tuotesisältöjä niin voisin viettää sokeritonta elämää jatkuvasti.

    Tarja: Jep, kaikkea on kokeiltu. Myös tuota kuivaharjausta. Se teki ihon pehmeäksi mutta selluliitti oli ja pysyi joten en jaksanut tehdä sitäkään maailman tappiin. Toki käytän kuivaharjausta edelleen silloin tällöin mutten tee sitä niin säännöllisesti mitä pitäisi.

    Tsemppiä taisteluun "kaikkien muiden ongelmakohtien" kanssa! Miksi iän pitää tuoda tullessaan kaikkea tyhmää??

    Ja kiitos ihanasta kommentista viitaten Elle Style -asuuni. Kiva kuulla etten ollut mielestänne hölmö kun en ostanut uutta asua juhlaan kuten iso osa juhlavieraista teki.

    Ja vielä Tarja, ihanaa että kommentoit!!! Teit minut iloiseksi.

    HeidiV: Ihania ja kannustavia sanoja, kiitos! Tuohon en kuitenkaan usko ettei selluliitteja muka huomaa kukaan muu kuin minä. Ihan varmasti huomaa!!! :) *kokovartalouikkaria etsiessä*

    kaisailona: Ääääää, olen myös huomannut tuon istumatyön ikävän vaikutuksen. Toki iän myötä selluliittiä on tullut myös, mutta jotenkin tuntuu että stressi ja jatkuva töissä koneella istuminen ovat pahentaneet sitä valtavasti. Ja vielä iltaisin istun kotona koneella ja bloggaan, sekin vielä pahentaa asiaa. Bloggaus aiheuttaa selluliittiä! Voi itku mikä harrastus! :)

    Tsemppiä meille molemmille!

    VastaaPoista
  7. Johanna: No hitto, kuivakuppausta ei olekaan vielä tullut kokeiltua! :D :D Kiitti vinkistä!

    VastaaPoista
  8. Heti oli pakko googlettaa ja löysin Akuutin (YLE) sivuilta seuraavan lausahduksen: "Kuivakuppaus ei laihduta, vaan ainoastaan kiinteyttää ja poistaa ylimääräistä nestettä. Niinpä kosmeettisen selluliitin poistamisessa tuloksia saadaan vasta toistamalla hoito päivittäin 3-4 viikon ajan."

    Eli kalliiksi tulee tuokin ja vie aikaa noin kuukauden. Äh...

    VastaaPoista
  9. Ei jumaliste.:DD (sori, tää oli varmaan tarkoitettu traagiseks kertomukseks, mutta nauratti!!) Onneks kirjoitit tämän, koska oon miettiny tota kavitaatioo mahaan, kun citydealissa on ollu niitä tarjouksia! Jos sun skinny ass ei pienene sillä, niin turha odottaa mun laardimahaan mitään muutosta minkään sortin värähtelyillä. Ehkä terapia tulis halvemmaks, oppisin hyväksymään nää löysät...

    VastaaPoista
  10. AnneVee: Tämä kertomus on minusta lähinnä tragikoominen. :)

    Mä olen varma ettei mulla tähän auttaisi edes terapia. Kun on kehittänyt turhanpäiväisestä asiasta itselleen näin suuren ongelman, niin sitä ei pysty muuttamaan kukaan terapeutti. Saakeli.

    VastaaPoista
  11. Olet ollut kyllä todella sinnikäs taistelussasi selluliittia vastaan, harmi vain että se ei ole tuottanut haluamaasi tulosta :(

    Selluliittti on monen tekijän summa. Sen syntyyn vaikuttavat niin hormonit, geenit, sukupuoli, rotu, ruokavalio kuin elämäntapakin. Neljälle ensimmäiselle tekijälle ei voi oikein mitään, arpajaisissa on joko voittanut tai sitten ei. Ruokavalio ja elämäntapa ovat sen sijaan omissa käsissä.

    Omalla kohdallani terveellinen, kohtuullinen ruokavalio yhdistettynä treeniin (juoksu ja jooga) toimivat. Tulokset näkyvät tosin vasta pitkällä aikavälillä, kaksi kuukautta ei välttämättä riitä. Tälläkään tiellä ei ole siis oikotietä onneen.

    Sanovat myös että stressi aiheuttaa sellua. Älä siis liikaa stressaa sellusta tai muustakaan, jos se vaikka sillä vähenisi :D

    Kokovartalouimapuvun sijaan hanki kunnon purkkirusketus ennen lomaa. Päivettyneessä ihossa pienet kauneusvirheet kun ei paista niin silmään. Ja loppupelissähän se on se asenne joka ratkaisee. Bikinit vain päälle ja jos on omasta mielestään gorgeous, niin sitä on muidenkin mielestä gorgeous, ehkä jopa fabulous :)

    VastaaPoista
  12. Kuivakuppausta voi tehdä kotona, ei siis tarvitse mennä mihinkään. Jossain lehdessä (Evita, Olivia tms.) oli testattu ja kuulemma toimii

    VastaaPoista
  13. No huh, kyllä sä oot ollut sinnikäs. Mä en oo koskaan juurikaan miettinyt selluliittia, vaikka minullakin sitä on, onnekseni vähän - toivottavasti se ei nyt ala tämän jälkeen lisääntymään...

    Olen ymmärtänyt, että liikkuminen, runsaan veden juonti ja tietynlainen ruokavalio (en muista mikä mutta varmaan vege, jota sä jo noudatat) estävät sellun syntymistä. Kuitenkin geeniperimä vaikuttaa ja varmasti tuo istuminenkin, samoin kuin iän myötä hidastuva aineenvaihdunta. Mahtaisiko kahvillakin olla muuten osansa, mistähän tämä tuli mieleen.

    Joitakin vuosia sitten ostin ekan ja sen jälkeen tokan selluliittivoiteeni, molemmat Diorin. Jälkimmäistä on vielä jäljellä, joku Dior Plasticity. En ole varma, onko tuota enää valikoimissa (googlettamalla löysin jonkun vastaavan Diorin tuotteen, Dior Svelte Reversal). Pidän Plasticitya melko tehokkaana, vaikka käytänkin sitä ihan hävettävän harvoin, sillä omasta mielestäni mulla on sellua nykyään vähemmän kuin vaikkapa joskus neljä vuotta sitten. Toki sen jälkeen ovat elämäntapanikin kohentuneet. Plasticityn tuoksu on melko maskuliininen ja toisinaan se hitusen nipistelee iholla, eli herkemmällä iholla sitä ei ehkä pysty käyttämään tai ainakin ne hanskat kannattaisi pitää hyppysissä.

    Tuli myös mieleen, että jos harrastaa erityisesti alavartaloa kuormittavaa liikuntaa (pyöräilyä, spinningiä, ratsastusta tai vastaavaa), saattaisi se vaikuttaa selluun ehkäisevästi - mutta tämä on vain oma mutufiilikseni. Mä kun olen aina harrastanut just tuollaisia lajeja.

    Niin ja oletko kokeillut mesoterapiaa? Olen lukenut, että siinä ihan oikeasti häviää useita senttejä joko reisistä tai lantiosta, muistaakseni sen mukaan, mihin kohtaan vartaloa hoitoa annetaan. Ihan ilmaista ei toki ollut sekään, tietenkään.

    Tosin mun mielestä olennaisinta on, kuten monet muutkin ovat täällä kommentoineet, oppia elämään niiden oman vartalon heikkouksien kanssa, mitkä ne sitten kenelläkin on. Minäkin opettelen omieni kanssa ja olen jo vähän edistynytkin! Luulen, että parin vuoden päästä en edes tajua, miksi olen tuhlannut energiaa joiden nykyisten ulkonäköjuttujen pähkäilyyn. Sitä paitsi, ei sitä omaa perää kannata niin paljon tuijotella, hehe!

    VastaaPoista
  14. Taikakonstit eivät tunnetusti toimi, mutta kauniimman ihon ongelma-aluilla saa aikaan ihan vanhalla kunnon kuivaharjauksella ja kunnon kosteutuksella :)

    Ps. Housujen lupauksessako oli ihan oikeasti että 7 kiloa housuilla veke? aikamoista :D

    VastaaPoista
  15. Päivi: Hahaa, ihana kommentti Päivi! Olen itsekin huomannut tuon että ruskettunut selluliitti ei näytä läheskään niin ällölle kuin vitivalkoinen. Ja minähän tunnetusti edustan juuri sitä vitivalkoista kalkkunankoipea. YÖK!!! Voisinkin käydä ennen reissua ekaa kertaa suihkurusketuksessa (vai mitä se on..). Se voisi helpottaa oloa. Kiitos vinkistä!

    Anonyymi: Jee, kiitos tiedosta! Täytyypä googlailla tuosta lisää..

    Vimps: Hmmmmm, mesoterapia.... Heh, kohta mä olen kokeillut kaikki maailman konstit ja voin kirjoittaa kirjan jatkuvista epäonnistumisista ja syöksystäni vararikkoon. :)

    Mulla pitäisi elämäntavat olla kohtuullisessa kunnossa (en syö punaista lihaa enkä juo edes tuota mainitsemaasi kahvia),eli syytän selluliitista äitiäni. Heh, reilua. :)

    Nelliina: Nuo laastarit lupasivat 7kg:n painonpudotuksen mutta jotain samantyylistä oli housujenkin lupaus. Ja lankaan menin että pätkähti! :D

    Tuo kuivaharjaus on kyllä näppärää, helppoa ja tehokasta, mutta miksi, oi miksi mä olen niin laiska?! Mutta nyt kun on kaikki vippaskonstit kokeiltu niin kai sitä on palattava perusasioiden äärelle ja alettava jyystämään reisiä aamuin illoin. :)

    VastaaPoista
  16. Kuivakuppaus testi oli muistaakseni lokakuun Trendissä, jossa sitä hehkutettiin. Kupit maksaa noin 30e ja se onkin sitten ainoa kulu.. No okei jonkun peruskosteusvoiteen lisäksi.

    VastaaPoista
  17. Pee: Ou jes, kiitos tiedosta! Mulle tulee Trendi mutta olen ehtinyt lukea sen viimeksi ehkä elokuussa. Lukemattomien lehtien pino vain kasvaa yöpöydällä. Äh! Täytynee kaivella lehti luettavaksi. (Ai mikä stressi joka vaikuttaa selluliitin syntymiseen??? Ehei, ei vaan mulla... Eipä!)

    VastaaPoista
  18. En tiedä koskeeko asia mitenkään sinua, mutta olen kuullut/lukenut, että e-pillereillä saattaisi mahdollisesti olla selluliitin kanssa jotakin tekemistä. Valitettavasti itsellä ei ole kuitenkaan ko. asiasta kokemusta =)

    VastaaPoista
  19. Joanna: Äääääääää, et tiedäkään miten onnekas olet ilman selluliittiä! Vitsit että se on viheliäistä enkä vaan tunnu pääsevän inhostani yli.

    Mutta juu, äitini (eli geenieni) lisäksi syytän myös e-pillereitä. Ja istumatyötä. Siis tietysti ihan kaikkea muuta paitsi oma vika se ei ole. :D :D

    VastaaPoista
  20. :D :D :D
    Olet kyllä nähnyt aika lailla vaivaa! Sama vaiva minullakin ja olen kokeilut myös kaikenlaista. Kuivaharjaus on ainoa edullinen ja tehokas, jos sen tekee joka päivä. Olen kerran kuivaharjanut reisiäni kolme kuukautta joka päivä ja kyllähän ne näyttivät sileiltä, mutta heti kun lopetin, niin selluliitti palasi. Rusketus on myös aika kiva keino saada iho kauniimmaksi. Niitä imukuppeja olen harkinut (saa mm. Hyvinvoinnin tavaratalosta). Mutta koska en jaksa enää harjata vartaloa, en varmaan jaksaisi käyttää niitä kuppejakaan.

    VastaaPoista
  21. merikukka: Kohtalotoveri! Miten se parin minuutin kuivaharjaus voi ollakin niin työläs ajatus?? Ja kun tietää että siitä olisi hyötyä niin luulisi motivoivan mutta ei saamari sentään!

    VastaaPoista
  22. Oma kokemukseni kuivakuppauksesta = yhtä tyhjän kanssa... satsaan tästedes lahkeellisiin bikineihin :)

    VastaaPoista
  23. hmm... kuivaharjausta voi vaikka tehdä tv:tä katsoessa, silloin ei huomaa kuinka nopeasti se 5-10 minuuttia tulee täyteen. Itselläni on auttanut myös lämpötilojen vaihtelut suihkussa eli lämmintä ja viileetä vettä vuorotellen ongelmakohtiin.

    Toisaalta itselläni sellua suurempi ongelma ovat näkyvät raskausarvet. Argh. Mitenkähän niistä pääsee eroon?

    VastaaPoista
  24. kuivakuppausta kannattaa oikeasti kokeilla. Kuppien tilaus maksaa n.40e ja tarvitset sen lisäksi vain rasvaa iholle. Eli kallista se ei ole. Ja kuukaudessa tulokset ovat jo todella nähtävissä. Minusta kuukauden ajan päivittäisenä tehty n.10 min hoito ei ole paljoa tuloksiin verrattuna. Voin suositella, sillä se oikeasti toimii.

    VastaaPoista
  25. Minulta katosi selluliitti kokonaan kun harrastin Method Putkistoa. Tosin palasi takaisin, kun en enää treenannut säännöllisesti.

    VastaaPoista