maanantai 19. maaliskuuta 2012

Pehmeää puuvillaa

tunnetila: tyytyväisyys

Image and video hosting by TinyPic

Kävin californialaisen Hollisteriin liikkeessä ensimmäisen kerran New Yorkissa pari syksyä sitten. Tarkoituksena oli päivittää sporttivaateosastoa Hollisterin kivoilla ja ajattomilla puuvillavaatteilla, mutta 5th Avenuen liikkeessä oli niin järjettömät jonot etten jaksanut jäädä sinne jonottelemaan.

Hollister on sittemmin rantautunut myös Tukholmaan ja löytyy nykyään Gallerianista. Kaikki liikkeet ympäri maailmaa näyttävät samalle ja toimivat tismalleen samalla tavalla. Sama konsepti helpottaa vaatteiden löytämistä, mutta toisaalta taas joka paikassa musiikki on liian kovalla ja liikkeissä on niin pimeää ettei vaatteista saa kunnolla selvää minkä värisiä ne oikeasti ovat. Voiko enää ärsyttävämpää olla kuin tihrustaa pimeässä vaatteen väriä eikä millään voi olla varma onko vaate musta vai tummansininen?

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Tällä kertaa muistin ennen Tukholman reissua katsoa netistä mitä värejä haluamistani puseroista löytyy (mustaa ei ole, kaikki mustalta näyttävät ovat sävyltään navy blue) joten onnistuin ostosten teossa ilman suurempaa hermojen menettämistä. Ihanan pehmeät puuvillapuserot ovat raikkaita ja rentoja, tuntuvat päällä kivalle ja ovat hyvin monikäyttöisiä. Vaikka itse ostin puserot urheilukäyttöön niitä voi käyttää ihan hyvin myös arkipukeutumisessa.

5th Avenuen liikkeessä nuoret ja treenatut miesmyyjät ovat muuten pukeutuneet pelkkiin shortseihin ja läpsyihin. Jos konsepti on kaikkialla maailmassa sama, niin miksei Tukholmassa myyjien asukoodi noudattele samaa linjaa, häh? 


Ps. Kirppis ja arvonta, molemmat vielä muutaman päivän auki.
 

13 kommenttia:

  1. Juuri katselin e-bayssa kyseisen merkin kauluspaitaa, mutta kun ei merkki ja sen laatu ole tuttua, en uskaltautunut tilaamaan. Mutta ehkäpä nyt sitten voisin laittaa tilauksen menemään, jos merkillä on NinaVn suositus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kati: Heh, minua ei sitten saa syyttää jos kauluspaita on ihan kamala ja hajoaa heti ensimmäisessä pesussa. :) Ei vaan, oman kokemukseni mukaan laatu on sen verran kelpoa että uskalsin hankkia näitä urheiluun jossa peseminen ja pitäminen on jokapäiväistä.

      Poista
  2. Kivannäköisiä paitoja. :)
    Vähän ärsyttävää tosiaan jos joutuu tihrustella pimeässä. Luulisi kauppojenj suunnitelijoiden ottaneen asian huomioon ja miettineen asiakkaiden kannalta parhaat valinnat. Tuollainen pimeäys voi hyvinkin karkottaa osan asiakkaista. Mutta kivan näköisiä vaatteita sieltä näyttäisi ainakin saavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet Hanna, tuo pimeys todellakin karkoittaa asiakkaat. Esim. äitini ja siskoni eivät suostu jalallaankaan astumaan liikkeeseen pimeyden ja liian kovan musiikin vuoksi. Kerran kävivät ja sen jälkeen eivät ole halunneet tulla lähellekään liikettä. :(

      Poista
  3. Huh tuo Hollisterin liike New Yorkissa (kävimme Sohon myymälässä) oli jotain käsittämätöntä. Liike oli pimeä, musiikki soi aivan liian lujalla, joka nurkassa suhisi sellainen tuoksulaite merkin jotain hajustetta ja joka paikassa notkui puolialastomia mies- ja nais"myyjiä", joiden tehtävä oli vain notkua siellä ja näyttää hyvältä. Toisaalta ymmärrän tällaisen äärimmilleen vedetyn brändäyksen, mutta oli kyllä jotenkin mulle liikaa. Hellu löysi kyllä hyvin käytössä kestäneitä paitoja ja minäkin yhdet collegehousut, joista ei kyllä ole pahaa sanottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mä tykkään niistä puolialastomista myyjistä (jos siis ovat tienneet työtä hakiessaan että siellä ollaan vähissä vaatteissa ja heitä ei "hyväksikäytetä" muuta kuin omasta halustaan), mutta kaikki muu on kyllä aika ärsyttävää. Varsinkin tuo pimeys on ihan viheliäistä. Ja kun se pimeys jatkuu myös sovareissa. Luulisi että edes sovituskopissa pitäisi nähdä miltä vaate näyttää mutta kun ei. :(

      Poista
  4. Eikos tuo Abercrombie tee samaa eli paidattomia hyvin treenattuja kundeja? Taalla Pariisissa avasivat Champs-Elyseelle Abercrombien liikkeen,mutta en ole edes sinne eksynyt...tosin tammoinenkin tati varmaan ihan arvostaisi mieskauneutta!!

    T. Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, samaa puljua ovat. Ja suosittelen ehdottomasti piipahtamaan liikkeessä. Tämänkin tädin silmä kyllä lepäsi ja pojat ainakin New Yorkissa flirttailivat ihan avoimesti. "How are YOU doing?" ja päälle silmänisku. Hihi, kikattelin kuin pikkutyttö. :)

      Poista
  5. Jep, Abercrombiella samat kuviot... Käytiin Kööpenhaminassa Abercrombiella ja hiukan ihmetytti nuorimies oviaukossa ilman paitaa, ainut tehtävä ilmeisesti esitellä (tosin kieltämättä hyvin treenattua) lihaksikasta, paidatonta ylävartaloa :) Tykkään vaatteista, mutta se ahdas, sokkeloinen pimeys, kova musiikki ja järjetön hajusteiden tuoksu saa lähinnä aikaan "ulos, ja äkkiä"-fiiliksen. Onneksi netistä voi tilata, hupparit ainakin huippulaatuisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä juuri. Vaatteet ihania, laadukkaita, rentoja ja kohtuuhintaisia, mutta se pimeys ja musiikki. Eiköhän kukaan ole koskaan valittanut noista? Ihmettelen jos suuri yleisö tykkää...

      Poista
  6. Itse kävin usein Hollisterin liikkeessä Pensacolassa Floridassa, mutta sama meininki, tosin ilman malleja. En tajua mikä idea on liikkeessä, jossa et näe, kuule tai haista (minusta siellä myös haisi ihan jollekin hajusteelle) yhtikäs mitään. Facebookissa tais joskus olla sellanen ryhmä jonka nimi meni jotenkin "Here's your gasmask, flashlight and earplugs, welcome to Hollister" :D

    Enkä myöskään tajua miten A&F:n liikkeissä myydään melkein samaa tavaraa kuin Hollisterissa, mutta puolta kalliimmalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahha, mahtava FB-ryhmä!! Eli muitakin selvästi ärsyttää nuo mainitsemani asiat. Kummallista ettei sille tehdä mitään...

      Ja tuo eri liikkeet, eri hinnat, samat tuotteet, sama firma -juttu on todella hämmentävä. Maksaako joku mielellään pelkästä A&F-merkistä?! Nähtävästi sillä kauppa tuntuu kannattavan. Äh, en ymmärrä.

      Poista
  7. Myyks sää noi paidat ku tos lukee kirppis ja arvonta ?:D

    VastaaPoista