sunnuntai 5. elokuuta 2012

Juttutoiveita

tunnetila: utelias

Image and video hosting by TinyPic

Kiireisestä elämästä johtuen en taida ehtiä nyt muutamaan päivään blogin pariin. Käytän siis tuon ajan hyväkseni ja kyselen Teiltä postausideoita. Kuten sanottua, vietän syksyn New Yorkissa. Mistä haluaisitte että tuona aikana kirjoitan? Kaikki toiveet otetaan ilolla vastaan ja toiveita toteutetaan mahdollisuuksien rajoissa.

Arvon kaikkien postaustoiveensa jättäneiden kesken Kaipaus -korun (musta risti, kuvassa yllä). Pitkän reissun teemaan sopii mielestäni hyvin kotimainen koru jonka takapuolelle suihkautetaan ystävän tai rakkaan suosikkituoksua. Tuoksu imeytyy koruun ja muistuttaa tästä henkilöstä silloinkin kun hän ei ole paikalla.

Suljen arvonnan viikon päästä, eli sunnuntaina 12.8. aamupäivällä klo 12.00. Kiitos jo etukäteen jokaisesta postaustoiveesta! 


Jos et halua osallistua korun arvontaan niin mainitse siitä kommentissasi. Ideoita kannattaa kuitenkin jättää vaikkei arvontaan ottaisikaan osaa. Arvonnan palkinto on saatu blogin kautta.
   

34 kommenttia:

  1. Telkkarissa on nyt sellainen Budjettiviikonloppu Euroopassa -sarja, jossa joka jaksossa tutustutaan johonkin eurooppalaiseen kaupunkiin viikonlopun ajan 200 euron budjetilla (sisältää siis majoituksen ja kaiken). Entäpä, jos tekisit tällaisen Nykistä?

    En osallistu koruarvontaan.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiinnostava idea! Täytyy miettiä tuota ja pohdiskella toteuttamisvaihtoehtoja.

      Poista
  2. 5th Avenue, tunnelmia luksusmaailmasta. Sellainen kiinnostaisi. Itselläni on tapana kiertää suurkaupunkien luksusmyymälät vaikkei mitään erityistä ostettavaakaan sattuisi kohdalleen mutta sivistysmielessä. Mulla ei oikein ole kunnon käsitystä New Yorkin luksuskaduista tai muutenkaan NY:n laukkumaailmasta. Olen itse laukkualalla töissä ja siksi asia kiinostaa, vaikka olen keski-ikänen mies. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tom juttuideasta! Amerikkalaisia (luksus)laukkuvalmistajia on runsaasti ja paljon niistä on hyvin erityyppisiä, pelkästään heistä saisi varmasti paljon postausaiheita.

      Poista
  3. Minua kiinnostaisi kuulla mitkä ovat mielestäsi parhaat paikat New Yorkissa sitten, kun olet asunut siellä vähän aikaa. Eli tarkoitan tällä sitä että mitkä olisivat kivoimmat "nähtävyydet", ei siis tavallisia turistinähtävyyksiä vaan missä itse haluaisit käydä :) Jos esim. löydät tunnelmallisen kahvilan, jossa viihtyisi monta tuntia tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika! Jotain tuon tyyppistä olen jo vähän suunnitellutkin, toivottavasti ehdin toteuttaa kaikki suunnitelmani. :)

      Poista
  4. Lähimmän tavallisen ruokakaupan valikoima. Minusta on ulkomailla aina ihanaa kun ihan tavallisetkin ruoat, suklaapatukat ja muut näyttävät pakkauksineen eksoottisilta tai löytyy uusia hauskoja arkimakuyhdistelmiä. Vaadin tästä aiheesta postausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mikä kiva idea, kiitos siitä!! Itsekin rakastan koluta ruokakauppoja ja tutkailla paikallisia tuotteita.

      Poista
  5. Mä luulen, että kaikki mitä kirjoitat sieltä on erittäin antoisaa luettavaa, mutta mullekin tuli mieleen, että olisi kiva jos kirjoittaisit sellaisista mahtavista paikoista, joita ei turistioppaissa lue. Sellasia sun mielestä parhaita paikkoja, joihin kannattaa mennä.

    Voisit myös salakuvata (tai ihan luvallakin) tyylikkäitä ihmisiä New Yorkissa, niin saisi vähän vinkkiä, että mikä tulee olemaan in pian. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, salakuvaus kuulostaa vähän pelottavalta. :) :) Mutta juu, haaveissa on vähän tutkailla katumuotia, luvan kanssa tai ilman. :) Kiitos ideasta Noora!

      Poista
  6. New Yorkissa en ole koskaan ollut ja jossain vaiheessa kuvittelin, etten sinne edes halua, mutta kaupunki on vuosien saatossa alkanut kiehtoa aina vain enemmän (SATC:lla ei tietysti ole asiaan mitään vaikutusta...). Joku päivä toivoisin tuossa kaupungissa vielä tallustelevani. En osaa rajata aihealueita millään tavalla: minua kiinnostaa kuulla, miten sinä näet ja koet kaupungin. Pääsisi ikäänkuin sohvamatkalle kanssasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin jakaa ajatuksiani tuolta niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin. :) En tiedä ehtiikö muutamassa kuukaudessa tulla esimerkiksi koti-ikävä mutta jos se iskee niin lupaan kirjoittaa siitäkin. En halua luoda elämästä siellä turhan ruusuista glamour-kuvaa vaan pyrin olemaan rehellinen ja ottamaan arjen arkena.

      Poista
  7. Mua kiinnostais ihan arkiset asiat ja muuttojärjestelyt. Miten hankitte asunnon ja näin edespäin. Ei sillä että olis oma lehmä ojassa. ;) Ja muutenkin yleiset fiilispostaukset kaupungista ja paikoista joihin ei ehkä muuten löydä kuin törmäämällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkisia postauksia on tulossa! Lähden reissuun sillä mielellä että muutan hetkeksi New Yorkiin, en lomailumielessä. Arjen kuvausta siis tulossa. :)

      Poista
  8. Mua kiinnostaa ehkä eniten ihan tavallinen arkielämä Nykissä. Valokuvat paikoista. Missä käytte syömässä, ostoksilla, vietätte vapaa-aikaa, harrastuspaikat jne. Ja muidenkin jo mainitsema idea sellaisista turisti-kohteista joita ei löydä oppaista, sellaisista kiinnostavista paikoista jotka tietää vain jos asuu siellä. Minusta on kaikkein hauskinta matkustaa Englannissa siksi että mulla on tuo henkilökohtainen opas joka osaa viedä mut jänniin paikkoihin joista ei voi turistioppaista lukea. Ne ovat elämyksiä isolla E:llä ja niistä syntyvät ne parhaimmat tarinat ja jutut. Elämykseen ei tarvita mitään hirveän ihmeellistä luksusta, ei hienoja hotelleja eikä törkykalliita ostoskeskuksia, parhaimmat elämykset syntyvät ihmisistä ja tapahtumista, jännittävästä historiasta ja sen sellaisesta.
    PS. En osallistu korun arvontaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon kovasti löytäväni paikallisia uusia ja/tai muuten kivoja juttuja joista kertoa teille. Tykkään itsekin juuri noista turistioppaiden ulkopuolisista paikoista eniten, haaveissa on löytää paljon kivoja uusia paikkoja joissa en ole koskaan aiemmin käynyt. :)

      Poista
  9. Minua kiinnostaisi kuulla miten New York pysyvämpänä asuinpaikkana eroaa New Yorkista lomakohteena. Siis kun jo valmiiksi tunnet kaupungin suht hyvin, niin minkälaisia yllätyksiä se kuitenkin (varmaankin) tarjoaa siellä hieman pidempään asustelevalle.

    Olen myös samaa mieltä monien muiden kanssa yllä, olisi mielenkiintoista kuulla siitä ihan jokapäiväisestä elämästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos eskimo kommentistasi! Olen menossa New Yorkiin juurikin katsomaan miten eri tavalla se näyttäytyy siellä pidempään asuvalle kuin piipahtavalle turistille. Arki on arkea kaikkialla!

      Poista
  10. Minua kiinnostaa, millaiseksi arkenne muodostuu New Yorkissa. Ihan siis tavalliset asiat kiinnostavat. Myöskin hilpeät huomiot eroavaisuuksista kulttuurissa ja toimintatavoissa maiden välillä kiinnostavat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana että niin moni toivoo arkisia postauksia. Niitä on siis tulossa. On kiva huomata miten arki eroaa arjestani Suomessa.

      Poista
  11. Pienistä kivoista kahviloista ja pikkuputiikeista olis kiva lukea. Arkinen elämä kiinnostaa myös, ja se, että millaista se on New Yorkissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiveesi on kuultu Nasu, paikkojen esittelyä ja arkea on tulossa syksyn ajan tuutin täydeltä! :)

      Poista
  12. Amerikkalainen elämä ylipäätään, voisin kuvitella, että teidän elämä on vähän erilaista siellä mitä telkkarissa näytetään. Mutta ennenkaikkea toivon (vaikkaan ei ole mikään postaustoive), että sinulla on siellä aikaa päivitellä blogia yhtä tiuhaan kuin ennenkin ja että täällä säilyy samanlainen harmoninen tunnelma, vaikkakin hektiseen suurkaupungin elämään sujahdat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toiveestasi! :) Toivon todella että ehdin postata blogiin kaikesta mitä New Yorkissa näen ja koen. Kaupungin syke saattaa viedä helposti mennessään, mutta blogi on siitä hyvä kanava että siinä tulee samalla pidettyä ns. päiväkirjaa myös itselle kun raportoi kaikesta tapahtuneesta.

      Poista
  13. Minua kiinnostaa ylipäätänsä kuinka arki ja elämä New Yorkissa toimivat. Että mikä siellä ihastuttaa ja vihastuttaa, mikä toimii ja mikä ei. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Christina, tuollaisia postauksia on toivottu ja myös tulossa. :)

      Poista
  14. Kiinostaisi tietää mielenkiintoisia nähtävyyksia ja liikkeitä, jotka eivät ole niin tunnettuja ja joka oppaassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän pyritään, kiitos toiveestasi Mandariini!

      Poista
  15. Muakin kiinnostaisi ihan vaan arjen fiilistely New Yorkissa. Toivoisin paljon valokuvia kaupungista ja ihmisistä. Olisi kiva tietää, miten vietätte aikaa, miltä ruokakaupassa näyttää, mitkä on hyviä ravintoloita ja kahviloita, miten ihmiset pukeutuu kaupungissa ja mikä on milloinkin "muodissa" kaupunkilaisten keskuudessa. Myös kulttuurieroista ja kommelluksista olisi kiva lukea. Samoin haluaisin tietää miten käytännön asiat hoituvat suurkaupungin vilinässä. Kävin itse ensimmäistä kertaa New Yorkissa viime keväänä, ja silloin tuntui, että viikko kului ihan vaan kaupungin suuruutta ihmetellessä enkä ehkä saanut Nykistä irti niin paljon kuin olisin halunnut. Ja siksi suunnittelenkin jo seuraavaa matkaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän opetella käyttämään reissussa mieheni järkkäriä (jos vain jaksan raahata sitä mukanani...) joten kuvia pitäisi olla tulossa.

      New Yorkista ei saa koskaan tarpeekseen! Olen käynyt siellä jo monta kertaa mutta aina sinne haluaa uudestaan ja uudestaan. Saa nähdä saanko kaupungista tarpeekseni tämän reissun aikana. Toivottavasti en. :)

      Poista
  16. Kaikesta jenkki-kosmetiikasta, joka on ah-niin-ihanaa ja johon mun ei tarvi päästä käsiksi rahojani tuhlaamaan ;) tai sitten jos käyt kampaajalla tai kosmetologilla tmv. kauneushoidoissa, niistä olisi kiva kuulla!

    Osallistun arvontaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, kosmetiikka tuolla on kyllä ihanaa!!! Mietin juuri eilen noita kauneushoitolajuttuja ja vähän selailin netistä paikkoja. Ovat yllättävän hintavia, hämästyin siitä kovasti. Mutta katsotaan, jossain hemmottelussa olisi kyllä kiva käydä.

      Poista
  17. Pakko palata vielä vähän täsmentämään omaa vastausta :D (perfektionisti täällä, hei!) Olen tässä englantilaisen miehen avokkina huomannut miten yllättävän ja jopa shokkeraavan paljon kulttuurellisia eroja löytyy ihan arkielämästä ja erilaisista tavoista. Kun länsimaissa kasvaneena sitä jotenkin ajattelee että eihän se elämä nyt oikeasti voi olla siellä ja tuolla niin paljon erilaista kuin Suomessa. Mutta karu todellisuus lävähtää naamalle lähes viikottain. Kulttuurierot voivat olla ulkoisesti pieniä, mutta arjessa joskus varsin huomattavia. Ne voivat myös aiheuttaa suurta koti-ikävää, olen huomannut. Sellaisistakin asioista voisi olla kiva saada postauksia. Ja voin kuvitella että jonkinmoisia kommelluksiakin näistä kahden kulttuurin törmäämisistä syntyy.

    VastaaPoista
  18. Olisi kiva tietää miten ihmiset ja muukin poikkesi ennakko käsityksestäsi. Sekä otitko liikaa tai liian vähän tavaraa mukaan, yleensä matkalta unohtuu jotain tärkeetä.

    VastaaPoista