keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Peittävä kosmetiikka

tunnetila: tyytyväisyys

Image and video hosting by TinyPic

Lupasin kertoa muutamasta hyväksi havaitusta tuotteesta joilla peittää kasvoille ilmestyneitä punoittavia arpia. Omat arpeni ovat siis tulleet e-pillereiden aiheuttamasta hormonaalisesta aknesta josta kärsin viime kevään ja kesän. Arvet ovat uusia ja toiveita niiden vaalenemisesta on, varsinkin kun apunani on RVB:n ihmeaine. Tällä hetkellä, kun arvet ovat vielä tuoreita, halusin keksiä tapoja joilla peittää punoituksen mahdollisimman hyvin.

Olen tykännyt Lumenen kevyistä meikkivoiteista ja käyttänyt toinen toistaan ohuempia tuotteita jo useamman vuoden. Nuo meikkivoiteet tekevät ihosta kuulaan ja hehkuvan ja tasoittavat luonnollisesti ihon pintaa. Punoittavia arpia ne eivät kuitenkaan onnistu peittämään. Sain hetki sitten Lumenelta testattavaksi heidän Triple Stay Makeup -meikkivoiteensa, joka on tällä hetkellä peittävin Lumenen meikkivoiteista. Voide levitetään kasvojen iholle sormin ja kun voidetta työstää sormin siitä saa joko peittävämmän tai hieman kuulaamman lopputuloksen.

Arkipohjustukseni syntyy nykyään niin, että käytän valokynää (L'Oreal Lumi Magique) silmänurkkaan ja nenänpielen juonteisiin, sen jälkeen levitän Triple Stay -meikkivoiteen sormin ja jos pientä punoitusta näkyy laitan niihin kohtiin vielä Maybellinen Fit Me -peiteväriä. Siihen päälle aurinkopuuteria "poskipunamaisesti" ja raikas look on valmis.


Image and video hosting by TinyPic

Juhlassa, tai silloin kun haluan meikin kestävän hyvänä pidempään, laitan meikin alle Lumenen Beauty Base -primerin. Primerin jälkeen taputtelen kostutetulla meikkisienellä punoittavien arpien päällä Joe Blascon punaisuutta häivyttävää meikkivoidetta (sävy Olive Beige 1) ja siihen päälle laitan Triple Stay -meikkivoiteen. Tuo Blascon meikkivoiteen sävy on omalle iholleni yksikseen ihan väärän sävyinen, mutta kun päälle laittaa toista meikkivoidetta niin sen punaisuutta peittävä ominaisuus tulee esiin eikä voide näy toisen meikkivoiteen alta.
   

Jos peittävää lopputulosta halutaan, on laiskankin pakko turvautua useampaan tuotteeseen. Toki Blascolla saa jo yksikseenkin peittävää jälkeä aikaan, mutta tykkään enemmän Lumenen tuotteiden luonollisemmasta lopputuloksesta. Tuntuu, että iho hengittää paremmin kun Blascoa laittaa ainoastaan ongelmakohtiin.

Onko Teillä muita hyväksi havaittuja vinkkejä ongelmallisen ihon pohjustamiseen? 


Ps.Tyylitilassa ensimmäisiä pressikuvia H&M:n uuden & Other Stories -liikkeen mallistosta.
 

8 kommenttia:

  1. Itselläni punoitusta on nenässä, olen ilman meikkiä varsinainen Petteri Punakuono :)
    Joe Blascon Red Neutralizer on pelastanut minun pienet punoitukseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelen että olet joskus aikaisemminkin vinkannut minulle tuosta tuotteesta täällä blogissani. Olen uonhtanut sen ihan täysin! Neutralizer olisi ollut ehkä järkevämpi ostos kuin itselle väärän sävyinen (ja kallis) Blascon meikkivoide... :D Onneksi tuon väärän sävyn voi peittää toisen meikkivoiteen alle. Ihmettelen kuitenkin miten myyjä noin oudon värin minulle valitsi. Tai sitten en vain ymmärrä... :)

      Poista
  2. Minä olen couperosa -iholleni käyttänyt jo vuosia Lumenen Beauty Base Punaisuuden Neutraloijaa. Paras peitevoide. Olen monia muitakin kokeillut, mutta tähän aina palaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla itselle uusista tuotteista, kiitos tästä vinkistä! Taidanpa tutustua tuotteeseen pikimmiten.

      Poista
  3. Harmi juttu, että ihosi reagoi noin e-pillereihin. :( Itse kärsin nyt aknesta. En uskonut, että aikuisiällä enää tällaista tulisi, mutta niin vain kävi. Nuorempanahan miulla oli akne ja sain avun juuri e-pillereistä (Yasmin). Nyt olen aloittanut kokeilla tea tree öljyä laimennettuna finneihin ja vaikuttaa lupavaalta. Aion kuitenkin palata pillereihin, että saan sen ihanan heleän, vauvanpeppu-ihoni takaisin. :)Jospa aknesta ei sitten kolmenkympin jälkeen enää tarvitsisi kärsiä? Toisaalta miun ystävä lohdutti, että finninen iho ei ryppyynny. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on hyviä kokemuksia tuosta tea tree -öljystä. Käytin tea tree -tuotteita kun olin nuori ja silloinkin finninaama. Äh, tämä ei taida koskaan loppua... :( Ja arvaa mitä, mulla on myös ryppyjä. Plääh! :)

      Poista
  4. Mulla on herkkä iho, jota kaikki mahdolliset meikit tuntuu kuivattavan. Arkisin käytän reippaalla kädellä Lumenen sävyttävää päivävoidetta ja sen päälle ohuelti meikkipuuteria. Sävyttävä päivävoide on mulla riittänyt tasoittamaan ihon värieroja ihan mukavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että muutkin ovat löytäneet Lumenen. Tykkään heidän voiteistaan tosi paljon. Ja olihan heidän BB-voiteensa juuri valittu Yhdysvaltain, vai oliko ihan maailman parhaaksi?! Aika upea suoritus tuhansien tuotteiden joukosta!

      Poista