perjantai 8. helmikuuta 2013

Vincent, mä soitan sulle!

tunnetila: hauskuus

Image and video hosting by TinyPic

Rebecca Minkoffin näppärän kokoinen clutch tuo elämääni paljon iloa. Ensinnäkin clutch muistuttaa minua New Yorkista ja Rebecca Minkoffin sample salesta. Se muistuttaa minua myös ihanasta, New Yorkissa asuvasta blogini lukijasta, johon sain ilokseni tutustua viime syksyn aikana. 

Clutch on juuri sopivan kokoinen, mukaan napattava, silloin kun tarvitsen mukaan vain välttämättömimmän. Olen aiemmin omistanut yhden clutchin mutta siinä ei ole ollut ranteen ympärille kietaistavaa hihnaa, ja aina kun laskin laukun kädestäni olin unohtaa sen jonnekin. Tämä pikkuinen ystäväni pysyy vauhdissa mukana ja on kaiken lisäksi vielä nättikin.

Image and video hosting by TinyPic

Pikkulaukun pohjalta löytyi perinteisen Rebecca Minkoffin tuotekortin lisäksi myös jotain muuta. Laukusta löytyi käyntikortti, jonka takapuolelle oli raapustettu käsinkirjoitetun oloisesti "Call me" *puhelinnumero* ja allekirjoituksena Vincent. Mietin hetken mistä tuo kortti on laukkuun eksynyt mutta sitten ymmärsin että kyseessä on hauska markkinointikikka. 

Korttiin kirjoitettu puhelinnumero on oikeasti olemassa ja kun sinne soittaa puhelu menee vastaajaan. Vastaajassa puhuu Vincent, ranskalainen nuori mies, joka vastaa englanniksi, mainitsee ystävänsä Rebeccan (laukun suunnittelija) ja mainitsee jotain Rebeccan nettisivuista. Soittaja voi halutessaan jättää vastaajaan viestin. Vastaajaan on kuulema jätetty viestiä jos jonkinlaista. Muutama nainen on kuulema löytänyt käyntikortin laukustaan vasta ensimmäisen baari-illan jälkeen ja he ovat soittaneet vastaajaan paniikissa. He ovat oikeasti luulleet tavanneensa Vincentin edellisenä iltana ja ovat pahoillaan kun eivät muista tapahtuneesta mitään. Hahahaha, voi apua!

Ja että minkä näköinen tuo Vincent sitten mahtaa olla? No, se selviää käyntikortin kääntöpuolelta.

Image and video hosting by TinyPic

Uh, saattaa naisia harmittaa etteivät seuraavana aamuna muista edes tavanneensa tuota komistusta. Vincent, mä soitan sulle!

9 kommenttia:

  1. Kyllä minäkin olisin nuorempana soittanut - ja taitaisinpa pirauttaa vieläkin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, samaa mieltä. Mieleni tekee kovasti pirautella nuorukaiselle.. ;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Hah, mä arvasin etten ole ainut jonka mielestä Vincent on aika kivan näköinen... ;)

      Poista
  3. Tshihhhhhh...*Reps* hihh...ihan mahtavaa! :DDD Todella toimiva ja positiivinen markkinointiviesti. Toimii varmasti! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tosi toimiva juttu. Vastaaja on kuulema täynnä joten jo se kertoo että kamppis on onnistunut. :)

      Poista
  4. Hahah, mahtavaa! Oli pakko soittaa heti! "Call me.. Maybe. Baby". Vincentin vastaaja on vaan valitettavasti täynnä, joten en voinut jättää viestiä, harmi ;) On se niin söpö. Molemmat. Vincent ja laukku. Ja sä kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, soititko oikeesti??! Oot Ihana!!! <3 Ja kiitti vielä kerran!

      Poista
    2. Joo soitin, oli pakko testata! Vincentillä oli just oikea ranskalainen aksenttikin. Hienoa markkinointia!

      Poista