lauantai 13. heinäkuuta 2013

Pelastava suihkurusketus

tunnetila: jännitys

Olen valittanut koko kesän kuinka minulla ei ole kesävaatteita. Ei ole mekkoja, ei hameita eikä vilpoisia kesähousuja. Joka aamu olen lähes itkua tihrustanut kun "mulla ei ole mitään kevyitä ja kesäisiä vaatteita" ja raivopäisenä olen juossut kaupasta toiseen alelöytöjen perässä löytämättä juuri mitään. Pari päivää sitten kuitenkin selvisi mikä minulta oikeasti puuttui. Ruskettuneet sääret!

Olemme lähdössä huomenna lomamatkalle ja kun kohteena on Nizza ja Ranskan Riviera niin mukaan oli löydyttävä kevyempää vaatetusta. Ostin pari viikkoa sitten lemppareimmat kesäpöksyt Samujilta ja tykkään niistä yli kaiken. Housujen kanssa pakkasin mukaan muutaman t-paidan ja pari hihatonta puseroa, mutta mitään ihan kesäistä, sääret paljastavaa en (muka) kaapistani löytänyt. Silmäilin vaatteita ylimalkaisesti kunnes muistin että bikinit täytyy ottaa mukaan. Vetäisin bikinit päälleni ja samalla hetkellä kun katsoin peiliin tajusin, että haluan testata elämäni ensimmäistä kertaa suihkurusketusta!

Ryntäsin saman tien koneelle, kaivoin esiin joskus keväällä saamani 15€:n etusetelin Elegia Day Spahan ja varasin ajan suihkurusketukseen! Torstaina marssin jännittyneenä hoitolaan mielessäni suihkurusketuskoppi ja Frendien Rossin suihkurusketuskokemus. Hoitolassa minua palveli kuitenkin mukava Petra joka suihkutti itse rusketusaineen vartalolleni. En siis joutunutkaan koppiin jossa olisin suurella todennäköisyydellä tehnyt Rossit.   
Fiilis tuoreen rusketuksen kanssa oli aika tahmainen ja tuntui ettei aine kuivu iholla millään. Toimenpidettä seuraavien viiden tunnin aikana ei suositeltu hikoilua ja näillä säillä se oli aika hankalaa. Pelkäsin että heti kun koukistan sääriäni tai käsivarsiani jää taipeisiin valkoiset rajat. Noh, ihan ongelmitta en illasta selvinnyt mutta kun seuraavana aamuna kävin (viileässä) suihkussa ja sain kevyesti hangata iholtani ylimääräisen aineen pois rusketus oli aika kiva! Rusketus ei ollut liian tasainen tai keinotekoinen, esimerkiksi rintakehäni on ruskeampi kuin vatsani sillä vatsani oli lähtötilanteessa vitivalkoinen ja rinta jo vähän päivettynyt. Lopputulos on siis hyvin luonnollinen, ei nukkemainen ja liian täydellinen.

Rusketuksen kanssa vaatekaappikin näytti ihan uudelta. "Ai niin, tämä Ivana Helsingin lyhyt neulemekko on kiva! Hei mikäs tämä on?! Shortsihaalari jonka ostin viime keväänä Carpanetosta mutta jota en ole käyttänyt vielä kertaakaan. Nyt haalari lähtee mukaan!" 

Olemme reissussa vajaat pari viikkoa enkä tiedä miten hyvin saan rusketuksen kestämään ihollani. Ajattelinkin ottaa matkalle mukaan pullon itseruskettavaa ja parantelen sillä katoavaa rusketusta. Rusketuksen luvataan säilyvän iholla viikosta kahteen, mutta Petran neuvoja noudattaen rusketus saattaa kestää jopa neljä viikkoa! Lupaan raportoida rusketuksen tilasta jos vain reissussa ehdin nettiin.

Oletteko Te kokeilleet suihkurusketusta? Jos olette niin mitä tykkäsitte? Miten pitkään rusketus Teillä kesti?

6 kommenttia:

  1. Pics or didn't happen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahhaha, haluat vaan nähdä näytänkö Rossilta!!! :)

      Täytyy kysyä jos mies nappaisi vaikka huomenna kuvan. Toivottavasti ihon sävyn muutos näkyy kuvissa.

      Poista
    2. Mä oon varmaan saanu just tosta videosta traumoja, kun en oo uskaltautunut suihkurusketusta kokeileen :D Olisi kyllä ihan hyvä vaihtoehto, kun palan niin helposti, ja rusketusrajat on muutenkin rumia.

      Poista
    3. Heh, sama juttu mulla. Muistan Rossin epäonnistumisen aina. :) Mutta mulla meni nyt hyvin kun oli ihminen joka pyysi kääntymään jne. Helpotti tolloa

      Poista
  2. Toivottavasti tykkäsit lopputuloksesta! Mä otan suihkurusketuksen aina isompien sambakeikkojen alla, kuten nyt kun lähdin Saksaan sambaamaan.
    Minun ihooni väri imeytyy kuin imupaperiin, ja olen aina kaikkia muita ruskeampi (oranssimpi?) etenkin siinä rusketusta seuraavana päivänä... Syy on luultavasti myös siinä, että otan yleensä sen tummimman mahdollisen sävyn, sillä se sopii paljettien ja blingin kanssa erinomaisesti yhteen. Ilman sambakostyymia olenkin sitten päivän tai pari aikamoinen hilpeyttä herättävä rusakko :D

    Toisaalta taas rusketus ei myöskään kestä ihollani kuin kolmisen päivää siistinä, sen jälkeen väri alkaa muuttua enemmän tai vähemmän laikukkaaksi. Kuorinta ja ihon kosteuttaminen pidemmällä aikavälillä ennen värin ottamista kuulemma tasoittaisi lopputulemaa, mutta mun show-tarpeisiin tämä nykyinen "väriä on paljon mutta kestää vain vähän aikaa" -tyyli on ihan riittävä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa missä kunnossa mun rusketukseni oli parin päivän merivedessä uiskentelun jälkeen..? Suolavesi kuorii ihoa kivasti ja väri kuoriutui kivasti pois. :)

      Poista