sunnuntai 30. marraskuuta 2008

VM Vintage

tunnetila: ihmetys

Ostan äärimmäisen harvoin mitään Vero Modasta. Vaatekaapissani taitaa olla kyseiseltä merkiltä vain yksi tuote: liivin puolikas, jonka ostin alkusyksystä VM:n mallirekistä. (En ole muuten käyttänyt liiviä kertaakaan.. Arvasin tämän jo ostaessani ja silti ostin sen. Why oh why?!)

Eilisellä shoppailureissulla vietimme Kampin Vero Moda/Only -kompleksissa tyttöporukalla lähes kolme tuntia. Roima ajankäyttö ei ollut turhaa, seuralaiseni lähes tyhjensivät liikkeen. Sovituskopissa viihtyviä kavereita odotellessani kiertelin liikettä ja silmäilin perus Vero Modaa hieman huolimattomasti. Ihan kivoja juttuja juu, muttei kuitenkaan minulle tarkoitettuja. Mutta sitten, ihan varoittamatta eteeni tuli oikein kiinnostavan näköinen osio, toinen toistaan hauskempia ja persoonallisen näköisiä vaatteita. Merkki oli Object. Todella kivoja juttuja ja paljon!


Olen aiemmin törmännyt merkkiin Vilan liikkeessä jossa myyjä kertoi tuotemerkin olevan uusi tulokas Suomessa ja kuuluvan samaan Best seller -ketjuun mihin mm. Vila, Only ja Vero Moda kuuluvat. Vaatteet tuntuvat aika laadukkailta ja ovat hinnaltaan hieman normaalia Vero Modaa kalliimpia. Innostuin sovittamaan hauskaa kiiltäväpintaista pallomekkoa ja kivasti leikattua college-takkia. Molemmat olivat päällä kivoja, mutta jäivät kuitenkin vielä odottamaan ostopäätöstäni.

Positiivisin yllätys löytyi kuitenkin merkin Vero Moda Vintage alta. Laadukkaan oloinen villasekoite (akryyliä ja villaa) pooloneulos lähti sovituskopin kautta mukaani ja pusero tuntuu aivan ihanalta! Mikäs tämä Vero Moda Vintage sitten on? Osaako joku valveutuneista lukijoistani kertoa? Löysin liikkeestä tätä merkkiä ainoastaan tämän poolon vaikka löydön jälkeen katselin ympärilleni entistä tarkemmin. Poolon mukana tuli musta huovutettu sydän, tarkoitettu ehkäpä avaimenperäksi. Irrallinen Vintage merkki oli H&M:n Trend -mallistosta tutun uturoosan värinen.


Löysin täältä vähän lisätietoja mallistosta. Vapaasti suomennettuna jutussa kerrottiin seuraavaa: mallisto, josta tehtiin vain limited edition, julkaistiin tänä syksynä ja siinä oli 30 eri vaatetta tai asustetta. Materiaalit olivat ylellisiä ja yksityiskohdat tarkoin harkittuja, vaatteista tehtiin hyvin graafisia. Vaatteiden värit olivat mustia ja harmaita, hyvin syksyisiä joita voi piristää aksenttiväreillä. Mallisto suunniteltiin myös toimimaan perus Vero Moda mallistojen kanssa. Keulakuvana VM Vintagelle toimi huippumalli Erin Wasson.

Poolo on aivan ihana! Helmassa on pari kerrosta kapeita kaistaleita erivärisiä harmaita ja kauluksia on kaksi päällekkäin, toinen puseron päävärinen, toinen musta. Tykkään neuloksesta hurjasti. Vaikka minulla ei ole kokemusta VM Vintagesta kuin tämän yhden tuotteen verran, niin tulen jatkossa varmasti koluaman Vero Modan säännöllisin väliajoin. Jos tätä ihanaa saataisiin vaikka lisää!

10 kommenttia:

  1. Mihin se vuoden parhaat postaus oikein katosi? :o

    VastaaPoista
  2. La primavera: Olitpa nopea! :) Päätin julkaista Vuoden parhaat postauksen sittenkin vasta ensi viikolla. On edes pikkasen lähempänä vuodenvaihdetta jos julkaisen sen joulukuun ekana postauksena. Ajattelin, ettei kukaan ehtinyt muutosta huomata. :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin huomasin. Jos "luen" blogia bloggerin kautta, kaikki julkaistut postaukset jäävät näkyviin seuraamieni blogien listalle, vaikka ne myöhemmin poistettaisiinkin. Kiva kuulla, että vuoden parhaat ovat kuitenkin vielä tulossa. :)

    VastaaPoista
  4. Nekku: Ai säkin huomasit.. Vitsi te ootte nopeita. :) Juu, laitan sen taas eetteriin ensi viikolla. En ole tiennyt tuota Blogger-juttuakaan. Voi että mä olen noviisi näissä hommissa.

    VastaaPoista
  5. hih, ja määkin huomasin! aattelin että tuun lukemaan ajan kanssa myöhemmin ja sitten sitä ei ollutkaan kun tulin katsomaan. toi toimi vähän niinkuin semmoinen leffa-traileri :D

    VastaaPoista
  6. Minäkin ihmettelin vuoden parhaiden katoamista :)

    En ole ikinä moisesta VM Vintagesta kuullutkaan, johtuen ehkä siitä, että kokemukseni VM:n vaatteista ovat melko huonot. Nyt täytyy ehkä henkisesti valmistaa itsensä VM-visiittiin. Jos sattuisin vaikka törmäämään tuohon vintageen.

    VastaaPoista
  7. Tiiti: Hei, ihan mahtavaa! Mä puffaan omia kirjoituksiani väläyttelemällä niitä ja sit otan pois. "on the next episode of Tunnetila.." *sanoo matalalla miesäänellä*

    Shandi: Uskomatonta, kyllä te olette nopeita! :) Suosittelen todella tsekkaamaan tuon VM Vintagen. Mun on pakko lähteä uudestaan metsästämään jos erilaisia juttuja olisi vielä jossain jäljellä.

    VastaaPoista
  8. Mä en kanssa jotenkin ikinä löydä mitään Vero Modasta, jotenki tuntuu ettei ikinä mikään oikein ota silmään tai ole tarpeeksi erikoista vaikka siellä silloin tällöin pyörähteleekin mutta toi VM vintage kuulosti tosi mielenkiintoiselta täytyyki käydä hiplailemassa ;D

    VastaaPoista
  9. Kiva blogi. Ekaa kertaa vierailen.. :D

    VastaaPoista
  10. Hello Lia: Sama juttu, todella, todella harvoin löydän VM:ltä yhtään mitään, mutta nyt tärppäsi!

    Pretty girl: Kiitos! Kiva että löysit tänne, tulehan toistekin! :)

    VastaaPoista