maanantai 16. helmikuuta 2009

Inspiraatio, hohoi

tunnetila: ilo

Helmikuu. Kuukausista se, jonka vietän aina shoppailulakossa.

Ennen joulua rahaa tulee syydettyä joululahjoihin. Pikku hiljaa joulukuussa alkavat myös alennusmyynnit ja silloin käyn noukkimassa normaalihintaisena bongailemiani ihanuuksia vaatekaappiini mukavilla ale-prosenteilla. Sama alennusten kyttäily jatkuu vielä tammikuun ajan, josko nyt löytyisi huippulöytöjä lisäalen lisäalennuksella. Alekyttäilyjen jälkeen helmikuussa tilin saldo ei ylennä mieltä, ja koska kaappeihin on ilmestynyt paljon uutta kivaa voin hetkeksi hengähtää ja jättää ostelun heille, jotka ilahtuvat riemunkirjavien kevätuutuuksien saapumisesta kauppoihin.

Kevätuutuuksista puheen ollen... Ostin pitkästä aikaa kotimaisen Ellen ja sen mukana tuleen muoti-speciaalin inspiroituakseni tulevasta keväästä. Pyh ja pah, edes maailman huippumerkit eivät hetkauttaneet tätä tyttöä. Kaikki lehdissä vähänkin ilahduttanut kiva löytyy jo omasta kaapista ja tuo havainto vasta ilahduttikin!


Kun siis huippumuotia esittelevä lehtikin kertoi etten tarvitse mitään uutta, keskityin alennusmyynneistä tekemieni löytöjen käyttöön ja tutkailin mitä muuta kivaa kaapin kätköistä putkahtaa esiin. Tällä kertaa kävi hyvin. Löysin kaapista vuosi sitten keväällä, juurikin tammikuun lisäalen lisäalesta, ostettuja liivihameita joihin ihastuin uudestaan. Käytin liivihameita vuosi sitten keväällä niin paljon, että jossain vaiheessa kyllästyin niihin totaalisesti ja laitoin kaikki liivarit päällekkäin samaan henkariin, ja vielä kuin varmuudeksi heitin päälimmäiseksi pitkän neuletakin. Ettei vain tarvitsisi nähdä niitä rytkyjä vähään aikan. Ja kas, nyt ne löytyivät kaapin uumenista ja tuntuivat hyvin tuoreilta ja mukavilta.

Ensimmäisessä asussa harmaa Lindexin liivihame UGGien kanssa. (Kuka tai mikä onnistuu vierottamaan minut kesän koittaessa jalkaani juurtuneista UGGeista? Pakko varmaan hankkia kesäversiot, vieroitusoireet täydellisestä pehmeydestä ja mukavuudesta tulevat nimittäin olemaan kovat.)


Harmaa rento liivihame on mahtava keksintö! Olen käyttänyt liivihametta kesän helteillä, mekko oli jopa mukanani Thaimaassa ja oli siellä ihanan rento mutta suht asiallinen sandaalien ja hihatoman paidan kanssa, ja nyt käytän sitä töissä paksujen sukkahousujen tai farkkulegginsien kanssa. Menee siis kesät talvet. Ja nyt kun tarkemmin muistelen niin olenkin ostanut tämän mekon jo kesällä 2007, sillä käytin tätä matkustusvaatteena vähän yli vuosi sitten tammikuussa kun kävin New Yorkissa. Mekko sopii mukavuutensa ansiosta mihin vaan!

Toinen löytöni kaapin uumenista on H&M Trendin kahina-liivihame. Laitoin tuulipukukankaasta tehdyn liivihameen rintaan kotimaisen PiuPaun rintakorun antamaan asulle ilmettä. Ja myös tätä mekkoa voi käyttää kesät talvet (kesällä kangas tosin hiostaa tuhottomasti) asustamalla sen oikein. Kylmemmällä alle farkkulegginsit, kesällä paljaat sääret ja sandaalit.

Olin viime kesänä/alku syksystä niin kyllästynyt näihin paljon käyttämiini liivihameisiin että olin pistää ne jo kirppiskassiin. Onneksi en laittanut. Eivät nämä mitään hittejä enää ole ja taitaapa pintamuoti-ihmisten mielestä liivihameet olla "so last season", mutta eikös pukeutumisessa tärkeintä ole että itse viihtyy?! Vai onko muoti ajanut jo liivihameista niin ohi ettei niitä "voi" enää käyttää?

12 kommenttia:

  1. Tykkään kovasti tuosta Lindexin liivarista. Saman mekon puolesta muuten liputtaa Colour me:n Ia mm. tässä postauksessa ja sen sisältämässä linkissä. http://sadekaari.blogspot.com/2009/02/purkitettu.html

    (Ja juu, kyllähän se on tärkeintä, että itse viihtyy! Henk.koht. mielipide :) )

    VastaaPoista
  2. N.: Kas, mekko on muidenkin suosikki. Mutta on niin monikäyttöinen etten ihmettele.

    Ja hyvä, liputan myös oman viihtyvyyden puolesta.

    VastaaPoista
  3. Kivalta näyttää ja mikä hyvältä tuntuu, sitä pitää ehdottomasti käyttää:)...heh, sehän rimmasi!

    VastaaPoista
  4. Mä ainakin tykkään liivimekoista, ihan yks lysti onko muotia vai ei :) Ja innostuin vaan entisestään Ian Purnukka-mekosta. Mulla on sitä paitsi suunnitteilla viime vuodesta ollut tehdä yks liivimekon tapainen, taisin siitä laittaa kuvaakin blogiin joskus vuosi sitten, Burdasta. Josko tänä keväänä tekis kun on toi konekin ;)

    VastaaPoista
  5. pallohelmainen laskuvarjomekkohan on mitä hienoin! kelpaa kahistella vuodenaikariippumattomasti. mäkin tykkään liivimekoista, niinkuin lähes kaikista muistakin mekoista. ja kengistä.

    VastaaPoista
  6. Minun mielestäni liivimekko on ajaton vaate, ja ennen kaikkea yhdisteltävissä oleva, sopii kaikkiin vuodenaikoihin :)

    VastaaPoista
  7. Lovely: Sinähän varsinainen runoilija olet. :) Kiitos!

    Rva Herttainen: Liivimekko.. En ole koskaan kuullut sanottavan liivimekoiksi mitään muita kuin vauvojen vaatteita. Kaikki kommnetoineet tässä postauksessa sanoivat liivimekko. Onkohan tuo taas niitä murresanoja mitä toisaalla kutsutaan eri tavalla kuin toisaalla..?

    Mutta joo, itse vaan ompelemaan, tällaiset on helppoja tehdä.

    Tiiti: Mä tykkään kans tosta kahisevasta aika paljon. Tuo vähän luonnetta muuten niin "kilttinä" vaatteena pidettyyn liivihameeseen. :)

    Salka: Samat sanat! Ja jos tuntuu itsestä hyvältä niin käyttöön vaan. Kiitos mielipiteestäsi.

    VastaaPoista
  8. Mäkin tykkään tuosta H&M:n mekkosesta. Ja munkin mielestä vaatteita käytetään silloin kun niistä itse tykätään, oli ne sitten juuri sen hetken muotia tai ei.

    VastaaPoista
  9. Mä ainakin käytän sanaa mekko koska se on mun mielestä se ns. kokomekko, hame on sitten vain vyötäröstä alaspäin. Liivihameesta tulee mieleen että se on vain hame ja sit olis joku semmonen essulärpäke edessä tai henkselit, en oikein tiedä mistä noi mielikuvat tulee :D Mutta hyvillä havaintokuvilla ei jää epäselväksi mistä on kysymys, oli termi mikä tahansa :)

    VastaaPoista
  10. Shandi: Oikein. Sitä paitsi vaatteen käyttö pitkään on hyvin ekologista! Nim. ekologisia asioita tänään töissä pohtinut

    Rva Herttainen: Totta, hame tai mekko, kuva kertoo tässäkin tapauksessa enemmän kuin tuhat sanaa! :)

    VastaaPoista
  11. lindexin mekko on ihana! :)<3

    VastaaPoista
  12. Linda Sofia: Kiitti! Se on kyllä monikäyttöisyyden mestariteos! :)

    VastaaPoista