sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Ostosilta

tunnetila: ilo ja hämmennys

Torstaina kävin siis Mangon ostosillassa tekemässä tarpeeseen tulleen t-paita-ostoksen ja löysin lisäksi ihan yhtä tarpeellisen kapean mustan vyön. Shoppailuillassa viihdyin seuraavassa asussa: huivi Only, jakku Your Face, pusero FilippaK, housut Italiasta, kengät samalta reissulta. (Ja hups, tummasta kuvasta ei saa taas selvää.. Pahoittelen!)


Ostokseni pakattiin Mangon paperikassiin ja kassista löytyi kotona muutama mukava yllätys. Olivia -lehti, Mangon uusin kuvasto, Penelope & Monica Cruz malliston painijapaita (koossa L, hyvä kotipaita..), Maybellinen meikkivoidenäyte sekä niin ikään Maybelinnen pronssin värinen luomiväripuikko "Eyecolour Express: loose powder eyeshadow".


Ei tule varmaan kenellekään yllätyksenä etten tiennyt että luomiväriä saa nykyään nestemäisen rajaustussin kaltaisessa pakkauksessa. Nyt tiedän. Tuolla meikkaaminen ei voi olla vaikeaa, myös minä voin onnistua. Siispä joku kerta kokeilemaan!


Eniten innoissani olin illan aikana kuitenkin jutellessani Maybellinen meikkaajan kanssa. Meikkaajat ehostivat tilaisuudessa ihmisiä ja minä sain tilaisuuden kysyä itselleni sopivista huulipunista. Kerroin, että olen potenut ikäni huulipunakriisiä eikä minulle sovi mikään sävy. Meikkaaja nauroi ja sanoi, että minulla on vaalea, oliivin sävyinen iho, johon sopii lähes kaikki huulipunien sävyt. Olen kuulema onnekas ihon sävyni kanssa. Okei, kuulostaa lupaavalta, kerro lisää!

Hän sanoi, että ihoni sävyn ja vihreiden silmieni kanssa voin yhdistää lähes kaikki huulipunien värit, mutta hyvin sinisävyisiä punia hän ei suosittele. (Ostinko itse juuri sinisävyisen punan, ostinko? Voi kiesus..) Eniten hän kuitenkin suositteli minulle väriksi vanhaa roosaa. En IKINÄ olisi itse koskenutkaan sellaiseen väriin mutta jestas! Neitokainen meikkasi huuleni vaalealla vanhalla roosalla ja muutuin aivan eri näköiseksi. Ihoni sävy alkoi hehkua ja kalpeuteni muuttui ihon kuulaudeksi. Olin aivan hämilläni. Meikkaaja suositteli hakemaan kaupasta kaksi punaa, tämän sävyn arkikäyttöön ja tummemman vanhan roosan juhlaan.


Ja näin tein! Paitsi että Stockalla ei ollut Maybellinen edustaja paikalla eikä Lorealin edustaja löytänyt minulle Maybellineltä sopivaa vaihtoehtoa kesäksi. Annoin kuitenkin hänelle vapaat kädet valita minulle sopiva kesäsävy omista valikoimistaan. Ja voitteko kuvitella, minulla on nyt kesäksi trendikkään korallin sävyinen huulipuna, tai siis hoitava kiiltopuna, sävy 104 Pretty Peach. Voilaà! Käytin punaa eilen ja taidan laittaa tänäänkin. Näytän kyllä edelleen mielestäni huulipunan kanssa pelkästään homssuiselta, en huolitellulta kuten haluaisin, mutta ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu!

8 kommenttia:

  1. Asusi näyttää kauniilta :) Huulipunaan totuttautuminen vie kyllä jonkin aikaa, mutta kyllä siihen nopeasti tottuu eikä se fiilis ehkä enää itsestä olekaan niin homssuinen :)

    Voisin itsekin kyllä mennä johonkin huulipuna/meikkivoide sävyanalyysiin, olisi hauska tietää, minkä värisiä tuotteita kannattaisi käyttää :) Tosin eräälle mun ystävälle eräs kosmetiikkamyyjä valitsi aivan liian tumman meikkivoidesävyn, emmekä me tajunneet sitä käydä ulkona päivänvalossa tarkistamassa, höh!

    VastaaPoista
  2. Salka: Kiitos! Minulle kosmetiikkamyyjät esittelevät poikkeuksetta liian tummia meikkivoiteita. Minulla on tummat hiukset ja luonnostaan mustat kulmat ja ripset, joten minulle esitellään aina ihan liian tummaa sävyä. Paitsi ulkomailla. Siellä he sanovat heti suoraan ettei noin kalpeille löydy mitään voiteita. :) Mutta kosmetiikkamyyjiin luottaa aina paljon, siksi virheostokset ärsyttää kovasti.

    VastaaPoista
  3. Tosi mukavan näköinen asu, toi neule-juttu näyttää ihanan lämpimältä =)Ja olipa ihania yllätyksiä Mangon kassissa. Meikäläinen jää aina osattomaksi moisista kun asuu täällä Kehäkolmosen "väärällä" puolen =)

    Kyllä kaikille ihmisille löytyy sopiva huulipunasävy, valikoimaa kun on satoja ellei tuhansia eri sävyjä. Jos tulee huulipunasta homssuinen olo niin se saattaa johtua siitä että ei ole laittanut huultenrajausta tai huulipuna ei muuten pysy huulissa kunnolla ja karkailee vaikkapa juonteisiin. Rajauskynän pitäisi olla lähelle huulipunan sävyä, mieluummin hivenen tummempi kuin vaaleampi. Etenkin jos käyttää kirkkaanpunaista huulipunaa on tärkeä laittaa tummempaa rajausta muuten huulten rajat näyttävät suttuisille. Rajauksen lisäksi huultenpohjustus auttaa lisäksi punaa pysymään paremmin paikoillaan. Itselläni alkaa monesti syönnin jälkeen huulten ulkoreuna punoittaa jolloin vaikutelma on suttuinen. Siihen auttaa huolellisesti levitetty ja puuteroitu meikkivoide huulten rajoilla joka tasoittaa väriä ja auttaa myös huulipunaa pysymään.

    VastaaPoista
  4. Siis onko se myös nestemäistä se luomiväri vai vaan samannäköisessä pakkauksessa? En kyllä minäkään ollut tiennyt... No, eilenkin juhliin laitoin vuosia vanhaa luomiväriä. Joku käskis heittään pois, mutta ei se nyt kai niin paha voi olla. Sen nyt tiedän että joku nestemäinen eyeliner ja ripsari on hyvä uusia tietyin väliajoin vaikka ei ehtis kuluakaan loppuun (tosin ripsari aina kuluu, sitä käytän päivittäin).

    VastaaPoista
  5. Minua on alkanut hämäämään, kun hiuksien värjäämisen myötä ei se sama punainen huulipuna tunnukaan enää ihan sopivalta. Pitäisi kyllä varmaan mennä myös kosmetiikkaosastolle kyselemään apua ongelmaan:) Ja aika jännä tuo luomiväritussi. Kirjoittelehan sitten arvostelua kun olet testaillut.

    VastaaPoista
  6. wau katoin ton edeltävän posyauksen paitoja ja huomasin ton iihanan H&M riikinkukko paidan! se on niin hieno

    VastaaPoista
  7. hieno pikkupoikahenkinen vaatetus, tuo jakku on älyttömän hieno.

    hitto, pitäisköhän munkin yrittää hommautua salakavalasti jonnekin meikkiasiantuntijalle, mä en vaan osaa huulipunia ja oon kanssa vakuuttunut, ettei mulle sovi mikään sävy. mäkin tahdon olla tyylikäs ja glamöröösi huulipunattu ihminen.

    VastaaPoista
  8. Rhia: Kiitos taas vinkeistä! Luulen, että omalta osaltani homssuisuus johtuu juuri rajauksen puutteesta, mutta pelkään sitä, että puna kuluu pois ja pelkkä rajaus jää. Se on kamalan näköistä. Mutta kyllä, ajattelin ostaa myös punaan sopivan rajauskynän mutta Stockalta ei tähän hätään löytynyt sopivaa sävyä. Punat oli niin uusia.

    Rva Herttainen: Luomiväri ei ole nestemäistä vaan tuossa on sellanen huulikiilloista tuttu pää. En osaa selittää, voin laittaa tarkempia kuvia sitten kun tuota testaan.

    Lovely: Sinäkin olet ollut aika vaalea niin varmasti huomattavasti tummempiin hiuksiin sopii eri sävyiset punat kuin ennen. Ihanaa, saat ostaa uusia kun vanhat ei enää sovi. :)

    Smokey Eyes: Kiitos! Mäkin tykkään riikinkukkopaidasta tosi paljon!

    Tiiti: Mäkin tavoittelen glamouria elämään näillä punakokeiluilla. Ja näytän vain suttuiselte.. :) Ei vaan, tänään puna näyttää huulissa jo ihan kivalta. Taitaa olla tottumiskysymys. Ja sit tein vielä yhden kikka kolmosen josta myöhemmin lisää. ;)

    VastaaPoista