sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Roiskaisu

tunnetila: pitihän se arvata..

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

neuletakki Global, t-paita COS,
housut Lindex, huivi Marimekko, kengät Vagabond


Juuri kun pääsin sanomasta että minulla on liian vähän kesäisempiä ja kevyempiä yläosia, niin nyt niitä taitaa olla taas yksi vähemmän. Roiskautin nimittäin muutama tunti kuvien ottamisen jälkeen kuvan valkoiselle t-paidalle öljyistä tomaattikastiketta eikä se lähtenyt ainakaan ensimmäisessä hätäpesussa. Voi itku!

COSin hauska, kolmekerroksisella etukappaleella varustettu t-paita oli lompakon lisäksi ainoita ostoksia joita tein Berliinistä vuodenvaihteessa ja tykkään puserosta paljon. Pusero on todella pehmeää ja päällä taivaallisen tuntuista puuvillaa, mutta pehmeytensä vuoksi sen voi pestä vain 30 asteessa eikä tahra tuossa lämpötilassa hievahtanutkaan. Taitaa olla taas kloriten paikka.

Kloritella sain muuten viime kesäisen punaviinihameeni loistavan puhtaaksi. Tuota saavutusta en olekaan muistanut täällä vielä kertoa. Eli ainakin hameen kanssa loppu hyvin, kaikki hyvin. Saapa nähdä miten hentoisen t-paidan käy jos lykkään tahraan kloritea. Pahimmassa tapauksessa kankaaseen syöpyy reikä... Paitsi hei, tehän viimeksi vinkkasitte minulle sappisaippuasta. Ihanaa että olette vinkkeinenne olemassa, kiitos!

7 kommenttia:

  1. Anonyymi5/6/11 14:36

    Todella kaunis t-paita! Voi tahraa! Tahrat ovat niiiiin ikäviä....
    Itse olen saanut joitakin tosi äkäisiä tahroja pois Tabortilla. Olen hujauttanut laittaa Taborttia melko kevyillekkin kankaille, antanut vaikuttaa vain hetken ja sitten pesuohjeen mukaisesti olen pessyt koneessa.
    Toivottavasti saat tahran pois!
    Aurinkoa!
    T. Esteri

    VastaaPoista
  2. Mullon kans pari projektia, jotka oottaa, että auttaisko sappisaippua ihan oikeesti, koska en voi sen sappisaippuan jälkeen laittaa kaikkia kuitenkaan pesukoneeseen, mikä olis se vaatimus.

    VastaaPoista
  3. Esteri: Kiitos tsempistä ja Tabort-vinkistä. Itsekin toivon todella että tahra lähtee pois. Tai sitten täytyy ostaa joku kiva rintakoru, onneksi roiske ei ole ihan keskellä vatsaa. :)

    Petra: Toivottavasti sappisaippua pelastaa meidät molemmat tästä kurimuksesta.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi5/6/11 20:46

    Heippa!

    Itse sain tomaattikastike-tahran pois nestemäisellä sappisaippualla valkoisesta kashmir-puuvilla paidasta (pesu 30asteessa), joten suosittelen kokeilemaan!
    T:Eeva

    VastaaPoista
  5. Tai kokeile fairya. Minä olen saanut rasvatahrat (jauhelihan paistorasva, tomaattikastike..) fairylla pesten pois ainakin tuoreeltaan!

    VastaaPoista
  6. Kokeile sappisaippuaa. <3

    VastaaPoista
  7. Eeva: Vau, suorituksesi kuulostaa uskomattomalta. :) Eli sappisaippua on tästä lähtien ystäväni!

    Ilona: Fairy, miksei tuo tullut minulle mieleen?? Kiitos hyvästä (ja edullisesta) vinkistä!

    Anonyymi: Kiitos vinkistä. Sappisaippuaa on niin moni kehunut että sitä on pakko ostaa.

    VastaaPoista