sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Hopeinen kaularengas

tunnetila: innostus

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

pusero ja sandaalit Zara, 
housut Mango, koru Monki

Minusta tuntuu ettei juuri kukaan asuistaan kuvia räpsivä bloggaaja julkaise samoja vaatteita tai jo kertaalleen kuvattuja asuja blogissaan useita kertoja. Paitsi minä. Oma vaatevarastoni on niin turkasen pieni että samat vaatteet esiintyvät kuvissa vuodesta toiseen eikä loppua tälle suuntaukselle näy. Älkää siis välittäkö vaatteista, tiedän että olette nähneet ne moneen kertaan. Asun jujuna on tällä kertaa showroom -kierrokselta lahjaksi saatu Weekdayn koru.

Kapea ja eleetön hopeanvärinen Weekdayn kaularengas on keikkunut kaulassani jo useamman kerran. Kerran juhlassa ja muutaman kerran osana arkipukeutumista. Olen jo useamman vuoden katsellut kaularenkaita "sillä silmällä" mutten ole koskaan uskaltautunut hankkimaan sellaista itselleni. Olen ajatellut että jäykkä rengas ei pääse kuitenkaan laskeutumaan kaulalle kauniisti vaan jää törröttämään solisluiden päälle ja näyttää typerältä.

Muutaman kerran Weekdayn korua käyttäneenä voin kertoa että kun rengas on sinulle oikean mittainen ja jää kaulalla oikeaan kohtaan, se ei törrötä vaan istuu kauniisti ja tekee jokaiseen asuun pienen hauskan lisän. Tykkään korusta tosi paljon!

Kiitos kuvista Iina!  
  

15 kommenttia:

  1. Todella kaunis koru! Ja vaikka sinusta itsestäsi tuntuu, että me olemme nähneet kaikki asusi moneen kertaan, niin jostain syystä ainakaan minusta ei tunnu siltä. Juuri katsoin, että onpa raikas ja ihana asu, enkä kyllä lainkaan ajatellut, että "taas nuo samat kuteet". Sen lisäksi muistin, että omistan lähes samanlaiset housut, jotka pari vuotta sitten ostin alesta. Sovittelin niitä jo täydellä hinnallakin ja kun oliva alessa, ostin heti. Mutta... En ole pitänyt kertaakaan... Viime kesänä taisin niitä kerran yrittää jalkaani ja oli "ruma-tyhmä-läski" -päivä ja ne eivät näyttäneet hyvältä. Housuihin jäi sitten "huono viba", enkä ole uskaltanut mallailla uudelleen (olen ilmeisesti odottanut jotain itsestään tapahtuvaa hoikistumista...). Täytyypä yrittää heti tänään, kun on lapsen synttärit - ties vaikka asuna olisi "copycat Tunnetilan Nina" ;) Niin ja aloin kyllä vähän himoita tuollaista korua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin noihin housuihin Mangossa muutama vuosi sitten. Ne olivat pillikauden jälkeen niin ihanan liehuvat. Lahkeet oli kuitenkin niin liehuvat että ne olivat jo vähän hankalat käytössä. Tykkäsin housuista muuten, joten pari viikkoa sitten kavensin niitä. Nyt housut on ihan lempparit! Leveät edelleen, mutta enää tuulenpuuskat ei ota niihin kiinni. :) Eli jos housusi tuntuvat edelleen liian leveiltä niin kaventaminen voisi kannattaa.

      Ja tuosta korusta... Kannattaa hankkia, tämä on tosi kaunis! :)

      Poista
  2. Nää, mähän olen saanut jopa kommentteja siitä, että mulla on "aina samat vaatteet" mikä itseasiassa ei ole totta mutta kai se on vaan se yhteensointuva vaatekaappi kun ne _näyttää _ siltä. :D P:kin on aina uusista vaatteista sitä mieltä, että "sullahan on jo tollanen".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häh, joku on kommentoinut vaatteitasi tuohon tyyliin?! Sinulla on oma tunnistettava tyylisi, mutta ei sinulla nyt samoja vaatteita aina ole! Mutta juu, sama juttu myös minulla: tykkään useimmiten niin samanlaisista vaatteista etten meinaa itsekään erottaa onko joku vaate uusi vai ihan vanha. :) Oma tyyli silti kunniaan!

      Poista
  3. Mun blogissa on kyllä ihan sama juttu, samat vaatteet vuodesta toiseen. :-) Siksi asukuviakaan ei tule niin paljon kuvattua, koska tuntuu, että tästäkin on jo niin monta kuvaa blogissa! Sun blogista en kyllä ole ollenkaan huomannut, että kuvia samoista vaatteista olisi liikaa. Ehkä se on pikemminkin niin, että vain itse kiinnittää asiaan huomiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuo taitaa muuten olla, eli vain itseä tuo asia häiritsee. En nimittäin ole itsekään huomannut että sinä kuvaisit samoja vaatteita useaan kertaan. :)

      Poista
  4. Kaunis koru. Mulla on myös ollut muutama vuosi tuollainen hopeinen kaularengas ja siihen kuuluu riipuskin. Välillä käytän ilman ja välillä riipuksen (jota voi käyttää molemmin puolin) kanssa eli samassa korussa on kolme eri mahdollisuutta :) Se on parhautta. Olen ostanut korun joskus korukutsuilta eli merkkiä en muista/tiedä. En ole yhtään koruihmisiä, mutta tuosta renkaasta tykkään kovasti. Se kaulassa juhlittiin yo-juhlissakin eilen.
    Ei sun asut tosiaankaan näytä aina samalta. Sulla vaan on todella toimiva vaatekaappi ja osaat kivasti yhdistellä eri osia sieltä. Mä tykkään enemmän just sun tyylistä, että ei aina tarvii ostaa uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nasu! Oma rengaskorusi kuulostaa tosi upealta! Kätevyyksiä ja yhden tuotteen moninaista käyttöä rakastava nyökyttelee täällä innoissaan. :)

      Poista
  5. Anonyymi3/6/12 13:48

    Mä en nyt kyl äkkiseltään muista nähneeni ainakaan noita housuja sulla aiemmin. Tosi hyvän näköiset!! Ja pusero myös. Kokonaisuus kaulakorua myöten on tyylikäs mut silti samalla rento:)

    Ellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Housut on esiinytnyt blogissa monta kertaa, tosin vain kesäisin. Housuissa on niin pitkät lahkeet etten voi käyttää niitä minkään talvikenkien kanssa. Vain sandaaleissa on tarpeeksi korkea korko, siksi housut on kesäkäytössä. Heh, lyhyen tapin ongelmia... ;)

      Poista
  6. Piti vielä palata kertomaan, että inspiroimanasi todellakin kaivoin ne housut esiin ja ne olivatkin tänään ihan kivat :) Ja jäivät jalkaan kera raitapaidan eli todellakin inspiroit tämän päiväisen asuni, kiitos siitä. Ja housujen luulen saavan nyt enemmän käyttöaikaa, kun pääsin niitten huonosta vibasta kerralla eroon... :)

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau ja jeeeee! Ihana Tarja! Ihan huippua että voin olla avuksi ja inspiraation lähteenä. Vanhoille housuille uusi elämä, jee jee! :)

      Kivaa viikkoa sinullekin!

      Poista
    2. Kiitos vain inspiraatiosta! :) Täytyy kyllä tunnustaa, että oli ihan ihkaensimmäinen kerta, kun suoraan kopioin jonkun toisen asun. Aivan kuin olisi saanut uudet housut, kun lopultakin sain nuo puettua päälle. Ovat minullakin ns. kesähousut eli ohuempaa materiaalia ja jotenkin minulla leveät lahkeet kuuluvat kesään. Kehitin nyt myös himon kiilakorkoihin noiden lahkeiden pariksi, joten ei kun nettikauppoja selaamaan... :)

      Poista
  7. Mielestäni blogissasi ehkä parasta on se, että vaatekappaleita kierrätetään uudelleen ja uudelleen. Silti asusi ovat aina tuoreen näköisiä. Eli älä pahoittele, täällä on tyytyväisiä lukijoita ruudun takana!

    VastaaPoista
  8. No sama tunne on ollut itsellä, että suurin osa näistä asukuvien vaatteista on esiintynyt kerran jos toisenkin blogissa - mutta sitten ajattelen, että hetkinen, minähän pidän tyyliblogia enkä muotiblogia, ja kun ihminen löytää tyylinsä (kuten koen itseni löytäneen), hän todellakin käyttää paljon niitä samoja vaatteita JA samantapaisia vaatteita. Kyllä mäkin hullaannun aina niihin samanlaisiin raitapaitoihin, skarppeihin takkeihin, pilkkuihin, armeijahenkisiin vaatteisiin ja leokuosiin, aina vaan, vaikka niitä löytyy jo omasta takaa. Ja hyvä niin. Sitä kait kutsutaan tyyliksi.

    Mitä nyt sitten välillä innostun neonpinkistä (!) ja löydän aina vaan uusia kenkiä. Eli on niitä uusiakin juttuja blogissa vilahdellut, myönnän.

    Ja sun tyyli on hyvä. Mä muistan nuo farkut blogista, mutta hienoa, että sait kavennettua ne, niin saavat enemmän käyttöä!

    VastaaPoista