tunnetila: nostalgiaMinua on pariin otteeseen pyydetty kertomaan tyylini kehittymisestä nuoruudesta tähän päivään. Olisin tehnyt tämän postauksen mielelläni jo aikaisemmin, mutta olen pitkittänyt hommaa koska minulla ei ole sähköisessä muodossa itsestäni juurikaan valokuvia. Nyt innostuin Bean mahtavasta jutusta ja päätin ladata tiskiin ne muutamat koneelle eksyneet kuvat menneisyydestä. Kovin pitkälle muinaisuuteen ei valitettavasti päästä, mutta viime vuosituhannelle kuitenkin. (Jestas että kuulostan vanhalle!! :) )
Olen aina ollut pohjimmiltani samantyylinen. Tai siis siitä asti kun pukeutumisesta mitään ymmärsin. Teininä kuljin mustissa ja harmaissa stretch farkuissa, isossa mustassa villapaidassa tai harmaassa jättihupparissa, löysän paidan alla käytin mustia bändipaitoja. Kynsilakka oli mustaa ja hiukset tummanruskeat tai punertavat. Tämän tyylin tunsin eniten omakseni mutta äitini oli kauhuissaan. Jopa rippimekkona minulla oli vartaloa nuoleva pikkumusta, mekon kaulukseen kiinnitin juhlan kunniaksi valkoisen irtopitsin.
Lukiossa löysin grungen ja aloin haalia vaatteet kaappiini kirppiksiltä. Superlyhyitä villashortseja, paksuja ruskeita neuletakkeja, jalassa paksut sukkahousut ja muhkeat maiharit. Vaihtoehtoinen asu oli musta kireä poolo, mustavalkoinen lyhyt vekkihame ja punaiset tennarit. Myös tämä look miellytti ja oli selkeä jatkumo rock-henkiseen teini-ikään. Kurjaa että valokuvia näiltä ajoilta ei juurikaan ole. Tai ehkä ystävilläni olisi. Oman kamerani kuvissa olen onnistunut kuvaamaan aina vain muita ja tuohon aikaan kuvien teettäminen oli kallista ja suorastaan vaivalloista, joten kuvakopiot jäi usein saamatta.
Lukion viimeisellä luokalla muutuin ulkoisesti. Ihailin muutamaa koulumme tyylikästä tyttöä joilla oli aina kalliita vaatteita. Persoonallisiksi heitä ei voinut sanoa, mutta tyylikkäitä he olivat kaikkien mielestä. Leikkasin pitkät hiukseni lyhyemmäksi ja vein kirppikseltä hakemiani vaatteita takaisin kierrätykseen. Tilalle ostin viimeisillä rahoillani sen hetken kovinta hittimerkkiä, Jackpotia. Ylioppilaaksi päästessäni minulla oli lyhyemmät hiukset, helmikorut ja Jackpotin valkoinen mekko jossa oli sinisiä kukkia. Elettiin 90-luvun puoliväliä. Kukkamekot kunniaan! :D
Lukion jälkeen muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan huomattavasti rennompaan ympäristöön ja siellä palasin vanhaan tuttuun tyylini jossa tiesin viihtyväni. Tosin seuraavasta kuvasta huomaa että kukkakuvioiden karkoittaminen omasta imagosta meni välillä ehkä hieman överiksi. Kuvassa istun piiiiiitkässä limousinissa Walesissa, Iso Britanniassa. Voin kertoa että nahkatakki, pvc-housut ja limousinin nahkapenkit eivät ole hyvä yhdistelmä. Olin kuolla nauruun kun yritin päästä penkistä irti. Takamus ei nimittäin liikahtanutkaan. Vieläkin naurattaa kun muistelen miten autonkuljettaja kiskoi minua matalalta takapenkiltä ylös. Huh! Tässä kuvassa eletään vuotta 1999.
Tyylini tempoili 2000-luvun alussa opintojeni ja työpaikkojeni mukaan. Koulussa käytin tyytyväisenä nahkahousuja (kaapista löytyy noilta vuosilta yhdet edelleen kunnossa olevat nahkahousut) ja minimittaisia villamekkoja, baarissa uskomattomilla koroilla varustettuja korkkareita sekä paljeteilla että erilaisilla drapeerauksilla koristeltuja luomuksia nahkahousujen ja -hameiden kera. Töissä taas pukeuduin konservatiivisesti Espritin neuleisiin ja Marc O Polon farkkuihin. Näin jälkeenpäin ajateltuna olin ihan kaamea sekamelska ja vain baareissa tunsin eläväni. Tosin se saattoi johtua myös muustakin kuin vaatteistani..
Kun vuonna 2003 aloitin vakinaisen työurani olin kävelevä Espritin mainos. Tosin baarissa vanha rock -minäni tuli esiin, mutta töihin ostettuja Espritin farkkuja kaapista löytyi lähemmäs 10 paria ja toinen mokoma erilaisia saman merkin paitapuseroita ja neuleita. Tuo tyyli oli niin kaukana oikeasta minästäni että nykyään saan kakomisreaktion kun lähestyn liikkeissä Espritin osastoa tai ihan kokonaista Espritin liikettä. Liikkeet tarjoavat vieläkin tismalleen sama peruskamaa mitä yli viisi vuotta sitten. Olisiko kenties aika uudistua? Tosin tuo tyyli taitaa upota massaan kuin kuuma veitsi voihin, joten mihinkäs sitä, toimivasta konseptista ja valmiista maailmasta muuttuisi.. Tässä kuvassa, vuonna 2004, minulla on ehkä vaaleimmat hiukset mitä minulla on koskaan ollut. Päällä harsomainen Your Facen pusero joka roikkuu edelleen henkarissa. Pitäisiköhän ottaa taas käyttöön, tulisi vähän väriä garderobiin..
Viimeinen arkistoista löytynyt kuva on muutaman vuoden takaa ja siinä olen juhlistamassa syntymäpäivääni. Zaran toppi (edelleen käytössä) ja InWearin mustat suorat housut. Hain suorilla housuilla vähän uskottavuutta pyöreitä vuosia täyttäessäni, mutta tuon lähemmäs aikuisuutta en ole pitkään aikaan päässyt. Business-pukeutumiseen yhdistän mielessäni Espritin aikuisemmat vaatteet ja heti alkaa heikottaa. Kuriositeettina mainittakoon, että kaulassani, nahkanauhassa roikkuva suuri bling bling N-kirjain on ostettu New Yorkista Patricia Fieldin omistamasta vaateliikkeestä. Kävin liikkeessä kun olin New Yorkissa Sex and the City -kiertoajelulla. Oli niin kivaa ja tuo kaulassani roikkuva kirjain on hauska muisto siltä reissulta.
Mitä sitä nyt sitten tästä kaikesta sanoisi? Ainakin sen, että ei kannata ikinä lähteä jäljittelemään muita, vaan kannattaa luottaa omaan tyyliinsä ja vaistoihinsa niin pukeutumisessaan kuin elämässä yleensäkin. Kaduttaa vieläkin että Jackpot-tytöksi muuttuessani hankkiuduin eroon upeista ja uniikeista grunge-kirppis-jutuista. Oman tyylin oivaltamiseen ja itsensä kanssa sinuiksi tulemiseen saattaa mennä aikaa, mutta parhaat muutokset ja oivallukset syntyvät yleensä pikku hiljaa, ei kertarysäyksellä. Espritin vihreä-valkoinen salmiakkineule saattaa olla ystävällesi SE vaate, mutta jos itse pidät enemmän mustista nahkahousuista niin rohkeasti vaan. Ja jos tyyliään hakiessaan vetää välillä överiksi niin so what?! Pvc-housuista limousiinin takapenkillä riittää edelleen hauskuutta vaikka episodista on jo lähes kymmenen vuotta!
kuva
