Tumma luumu

tunnetila: hämmästys

Ihana, itselle uusi ja jännittävä kaupunki, mainio fiilis, vatsa täynnä herkkubrunssia ja alen loppurysäys. Kun asiat on valtavan hyvin voi ostoskassista pian löytyä jotain aika yllättävää. Kuten tumman luumun sävyiset herrainkengät. 

Tein muutaman hankinnan Kööpenhaminasta ja yksi näistä hankinnoista näkyy kuvassa. Myös toinen löydöistä oli aika outo. Neule, jonka hihassa on useita värejä. Hyvin kirkkaita värejä ja vain toisessa hihassa. Hmmmm, omituisista ostoksista päätellen olin reissullani aika onnellinen!

Vincent, mä soitan sulle!

tunnetila: hauskuus

Rebecca Minkoffin näppärän kokoinen clutch tuo elämääni paljon iloa. Ensinnäkin clutch muistuttaa minua New Yorkista ja Rebecca Minkoffin sample salesta. Se muistuttaa minua myös ihanasta, New Yorkissa asuvasta blogini lukijasta, johon sain ilokseni tutustua viime syksyn aikana. 

Clutch on juuri sopivan kokoinen, mukaan napattava, silloin kun tarvitsen mukaan vain välttämättömimmän. Olen aiemmin omistanut yhden clutchin mutta siinä ei ole ollut ranteen ympärille kietaistavaa hihnaa, ja aina kun laskin laukun kädestäni olin unohtaa sen jonnekin. Tämä pikkuinen ystäväni pysyy vauhdissa mukana ja on kaiken lisäksi vielä nättikin.

Pikkulaukun pohjalta löytyi perinteisen Rebecca Minkoffin tuotekortin lisäksi myös jotain muuta. Laukusta löytyi käyntikortti, jonka takapuolelle oli raapustettu käsinkirjoitetun oloisesti "Call me" *puhelinnumero* ja allekirjoituksena Vincent. Mietin hetken mistä tuo kortti on laukkuun eksynyt mutta sitten ymmärsin että kyseessä on hauska markkinointikikka. 

Korttiin kirjoitettu puhelinnumero on oikeasti olemassa ja kun sinne soittaa puhelu menee vastaajaan. Vastaajassa puhuu Vincent, ranskalainen nuori mies, joka vastaa englanniksi, mainitsee ystävänsä Rebeccan (laukun suunnittelija) ja mainitsee jotain Rebeccan nettisivuista. Soittaja voi halutessaan jättää vastaajaan viestin. Vastaajaan on kuulema jätetty viestiä jos jonkinlaista. Muutama nainen on kuulema löytänyt käyntikortin laukustaan vasta ensimmäisen baari-illan jälkeen ja he ovat soittaneet vastaajaan paniikissa. He ovat oikeasti luulleet tavanneensa Vincentin edellisenä iltana ja ovat pahoillaan kun eivät muista tapahtuneesta mitään. Hahahaha, voi apua!

Ja että minkä näköinen tuo Vincent sitten mahtaa olla? No, se selviää käyntikortin kääntöpuolelta.

Uh, saattaa naisia harmittaa etteivät seuraavana aamuna muista edes tavanneensa tuota komistusta. Vincent, mä soitan sulle!

Tyylitilassa, Tunnetilassa vai molemmissa?

tunnetila: pohdiskelu

Tyylitilassa olisi juuri nyt tarjolla yhteenveto viime perjantaina Kööpenhaminassa nähdystä 2or+byYAT a/w 2013 -näytöksestä. Tupaten täysi Børsen (Kööpenhaminan upea vanha pörssirakennus 1600 -luvulta) kuhisi innostuksesta ja kiinnostuksesta kun muotivaikuttajat saapuivat paikalle tutustumaan suomalaisen merkin syksyn uutuuksiin.

Raikuvat aplodit ja tyytyväinen nyökyttely eivät jääneet minulta huomaamatta. Oli hienoa nähdä että suomalainen merkki sai muotiviikoilla noin hyvän vastaanoton.

Olen viime syksystä siirtänyt muotiin ja uusien kivojen mallistojen esittelyyn liittyvät postaukset kokonaan Tyylitilaan. Kysymys kuuluukin, onko järjestely mielestänne hyvä? Jos muoti kiinnostaa, niin käyttekö Te lukemassa juttujani Tyylitilasta vai haluaisitteko että julkaisen nuo samat muotijutut myös Tunnetilassa? Jako on itselleni helppo: muoti Tyylitilaan, lifestyle (sisältäen oman tyylin) Tunnetilaan. Jos kuitenkin haluaisitte muotijuttuja silloin tällöin myös Tunnetilaan niin saman postauksen julkaisu molemmissa paikoissa onnistuu myös.

Kumpi olisi kivempi: muoti ainoastaan Tyylitilassa vai muotia myös Tunnetilan puolelle?

Kaksi aamiaista

tunnetila: tyytyväisyys

Kun en saanut hotellilla aamiaista oli ruokaa haettava muualta. Blogini lukijat olivat jo vinkanneet minulle Kööpenhaminan olevan brunssien mekka ja yksi kahviloista kuulosti jo etukäteen niin ihanalta (sitä luonnehdittiin mm. New York -tyyppiseksi) että marssin sinne heti ensimmäisenä päivänä. Granola Cafe sijaitsee Fredriksbergissä osoitteessa Værnedamsvej 5 ja täytyy sanoa että paikka oli kaiken hehkutuksen arvoinen. 

Saapuessani perille (vähän kahdentoista jälkeen, minulla oli heti aamusta ihan muuta puuhaa) aamiaisaika oli jo ohi, joten kokosin listalta omavalintaisen brunssin. Kasvisleipä tomaatilla, mozzarellalla ja avocadolla, mansikkainen smoothie ja tee maistuivat todella herkullisilta (kuvassa yllä). Kasvisleipä oli varmasti yksi parhaista joita olen koskaan syönyt.

Kahvila oli tupaten täynnä ja ihmiset jonottivat pöytiin aika pitkään. Yksin matkustamisessa on se hyvä puoli että pääset usein jonon ohi ja yksi ihminen saadaan mahtumaan sisälle suurempaa ryhmää paremmin. Odotin pöytääni kymmenisen minuuttia mutta tuota ruokaa olisin odottanut kyllä pidempäänkin. Valtavan hyvää!    

Seuraavana aamuna päätin mennä brunssille ensimmäiseen kivaan paikkaan joka tielleni sattuu. Olin menossa Danish Design Centeriin ja ajattelin piipahtaa ennen tulevaa muotoiluähkyä aamiaisella. Aivan DDC:n lähellä huomasin viihtyisän näköisen kahvilan nimeltä Cafe Bar Oscar. Kurkkasin sisään ja kun huomasin että pääsen aamiaiselle takkatulen ääreen marssin tyytyväisenä sisälle. 

Brunssitilaukseni vastaanotti ehkä maailman kaunein ja suloisin nuori mies. Jäin välillä oikein tuijottamaan nuorukaista, niin kaunis hän oli. Valtasin itselleni pienen pöydän ravintolan takaosasta ja aloin katsella ympärilleni. Jumalaisen kaunis nuori tarjoilija, muutamassa pöydässä pari yksinäistä, hyvin tyylikästä miestä aamiaisella ja kaikissa muissa pöydissä niin ikään hyvin viehättäviä ja huoliteltuja miespareja. Hups, paikan ainoana naisena tunsin oloni yhtäkkiä vähän vaivaantuneeksi. Kaivoin puhelimeni esiin ja googletin kahvilan. Ding ding, Cafe Bar Oscar on yksi Kööpenhaminan suosituimmista homobaareista.

Brunssini (kuvassa yllä) oli herkullinen (amerikkalaiset pannukakut oli parempia kuin amerikassa olen koskaan maistanut!) ja harvoin olen päässyt nauttimaan noin komeasta miesseurasta, kerralla yhden kokonaisen baarin verran. Eipä olisi päivä juuri paremmin voinut alkaa!

Terveiset Kööpenhaminasta

tunnetila: marmatus

Tahaton blogiloma on ohi ja pääsen vihdoin kertomaan terveiset Kööpenhaminasta. Reissu oli erinomaisen mukava ja onnistunut, ala-arvoisesta hotellikokemuksesta huolimatta. Varasin asuinpaikakseni kivalta näyttävän ja kuulostavan neljän tähden spa -hotellin. Maksoin varatessani vähän ekstraa jotta sain aamiaisen joka aamu. Huoneessa kerrottiin olevan ilmainen wifi, safety box, termostaatti lämmön säätelyyn ja jääkaappi. Perille päästyäni kävi ilmi ettei huoneessa ollut mitään näistä, aamiaisesta puhumattakaan. Kun mainitsin maksaneeni aamiaiset jo etukäteen minulle vain ilmoitettiin ettei sitä näy varauksessa. Toki pääsisin aamiaiselle kun vain maksaisin sen uudestaan. Argh!

Yksin matkustava voidaan nähtävästi "hienommassakin" hotellissa lykätä punkkaamaan pieneen koppiin vailla mukavuuksia. (Tv huoneesta löytyi, ihme kyllä.) Onneksi löysin alesta heti ensimmäisenä päivänä lämmittävän kashmir -neuleen ja tuo neule pelasti minut iltaisin huoneessa palelemiselta. Olin ajatellut postailla kuulumisia matkalta joka päivä, mutta ainut yhteys verkkomaailmaan oli ne muutamat Instagram -kuvat joita sain läheteltyä hotellin aulasta ja ilmaisen wifin tarjoavista kahviloista. Toivottavasti huomasitte edes niiden päivittyvän sivupalkissa jos kävitte täällä ihmettelemässä onko maa minut niellyt. Tanskanmaa tosiaan nielaisi minut muutamaksi päiväksi nettipimentoon.

Nyt olen kuitenkin Suomessa ja kirjoittelen lisää kuulumisia paremmalla ajalla. Onneksi reissu oli muuten niin onnistunut ettei epämiellyttävä hotellikokemus saanut minua masentumaan. Ja onneksi sunnuntaiaamulle hotellin vierestä löytyvästä hoitolasta tilaamani kokovartalohieronta oli erinomainen. Harmittaa kuitenkin kun maksoin neljästä tähdestä ja sain niistä korkeintaan kaksi.