sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Hyvä viikko

tunnetila: ihqtusta

Tälle viikolle iltamenoja oli siunaantunut taas mukavasti. Stockan Hulluilla Päivillä kävin neljänä iltana (eli joka päivä kun karkelot järjestettiin) ja ostelin maltillisesti ja vain tuotteita joita oikeasti tarvitsin. Hyvä Nina! (Paitsi suklaata en välttämättä tarvinnut mutta ostin sitä silti!) Ostokseni olivat pääasiassa kosmetiikkaa ja pari FilippaK:n jokavuotista teepparia kävin poimimassa ostoskoriin. Paras löytö oli kuitenkin ehkä Fazerin Salmiakki-Pätkis. Nam! Ostin niitä ensin torstaina ja seuraavana päivänä oli pakko käydä hakemassa niitä lisää. Suosittelen lämpimästi jos pidät suklaan ja salmiakin sekoituksesta!! Seuraavassa pari kuvaa ostoksistani.

Pienet tuubit L'Occitanen käsi- ja jalkavoidetta.


EA:n Eight Hour Cream (luottotuotteeni jonka omistan varmaan viidessä erilaisessa tuubissa, purkissa ja purnukassa, kaikki special editionit on aina saatava, älkää kysykö miksi..)


Ja tässä paras ostos, herkkua!!!


FilippaK:n osastolta t-paitoja noutaessani hämmästyin taas ihmisten tuhotonta hamstrausvimmaa. Vieressäni seisonut rouva kahmi puseroita koriinsa sellaista tahtia ettei tainnut edes vilkaista kokomerkintöjä. Ja toinen yllätys (tai no, näin käy joka kerta joten enää ei pitäisi yllättyä) oli tuotteiden hurja menekki. Kuulin näet kun toinen rouva tiedusteli myyjättäreltä Filippan kietaisutunikoita. "Ehei... Ne loppuivat jo aamulla ennen kymmentä!" totesi myyjä. Jos jotain kuvastotuotetta oikein haluaa niin paikalla kannattaa olla heti kahdeksalta. Tästä hulluudesta nuo Hullut Päivät varmaan nimensä ovat saaneet.

Ihmiset usein mutkuttavat Hullujen päivien tuotetarjonnasta. "Ei ne tuotteet ole oikeasti yhtään sen halvempia!" "Stockalle tilataan erikseen isot kasat sekundaa ja niitä myydään halvemmalla tyhmille." Totta on, että tavarataloihin tilataan myyntiin tuotteita joita myydään vain Hullujen Päivien ajan, mutta totta on myös se, että normaalihintaisia tuotteita saa näiltä päiviltä normaalia edullisemmin. Esim. kaikki tuotteet joita tänä vuonna ostin, ovat normaalihinnaltaan huomattavasti kalliimpia.

Keskiviikkoiltana kävin hulluttelujen lisäksi Skannossa Ruoholahdessa. Skannossa vietettiin iltaa MaxMaran muotinäytöksen, pinkin kuplivan ja huutokaupan merkeissä. Juoma oli ihanaa ja muotinäytöksessä esiteltiin kivoja juttuja. Muotinäytöksen suppeuteen tosin petyin: MaxMarasta olisi saanut näytökseen valittujen asukokonaisuuksien lisäksi vähintään kymmenen muutakin yhtä kiinnostavaa (ja vielä kiinnostavampaa) kokonaisuutta. Yhtä kaikki, yksi mekko jäi näytöksen jälkeen kaivelamaan mieleni syövereihin ja sitä on käytävä testaamassa tässä joku päivä. Skannossa pyörähtelin seuraavassa asussa.

Asussa mekko Chevignon, vyö Pieces, laukku 2or + by Yat, ranneke Marimekko, kello DKNY, kengät OIS

Keskiviikon kekkereillä Skannossa oli kivaa, mutta viikon kohokohta (siskoni viikonloppuvierailun lisäksi) oli eiliset Grand Casinon synttäribileet joissa esiintyi suosikki-Idolsini Pete Parkkonen. Voi sitä nuoren miehen ylitsepursuavaa energiaa, hölmöjä välispeakkeja, valtavaa lavalla riehumista ja suunnatonta poikamaista esiintymisvimmaa! Ihanaa, tämän tädin sydän sykähteli tarttuvan rokkisoundin mukana pari ylimääräistä pumppausta. Nina luvs Pete! <3

kuva

15 kommenttia:

  1. Oi, Pete! <3

    Tämäkin täti on ihan myyty...:D

    VastaaPoista
  2. Arvaa harmittiko kun ei ollut niitä Filippa Koon pitkähihaisia, olisin ehkä raaskinut ostaa uuden valkoisen sen Afrikkaan kadotetun tilalle. Mutt oli vain toppeja ja lyhythihaisia. Ehkä syksyllä sitten...

    VastaaPoista
  3. Mekkosi on vallan ihana:--)<3 Ja myös Pete on aikas kiva!

    VastaaPoista
  4. Kiva tuo Skanno-asusi.

    Ja kiitos salmiakkipätkis-vinkistä, sitä en oo vielä ehtinyt nähdäkään! Tällä hetkellä suosikkini salmiakkilakusuklaa-yhdistelmistä on ehkä Marabourn lakritsisuklaa...

    VastaaPoista
  5. höh, mä en ole ollut lainkaan tietoinen, että tota eight houria on erilaisissa purnukoissa. Mulla on ihan vaan se perustuubi ja en kans lähde ilman sitä mihinkään. parasta.

    VastaaPoista
  6. Kylläpä nyt kaduttaa. Huomasin nuo Pätkikset, mutta annoin vain katseeni lipua niiden ohi pusulaatikoihin. 2 laatikkoa lähti matkaan. Vasta kotona ajattelin. 50 pusua ja 2 henkeä. Huoh.

    Mutta L'Occitanen käsirasva on ihan parasta!

    VastaaPoista
  7. Mansikkaa ja vadelmaa5/4/09 19:02

    Pitääkin maistaa noita pätkiksiä. Mä vaan kävin ostamassa toista herkkuani, neekerin pusuja laatikollisen. Ne on mun perinteinen hulut päivät-ostos :P

    VastaaPoista
  8. Anonyymi5/4/09 19:05

    Ääks, en pidä Hulluista Päivistä ollenkaan :D Se väenpaljous ja kaaos ja kaikki... ei oikein houkuta mua sellainen :) Tämä tyttö pitäisi varmaan kantaa sieltä ulos sen jälkeen kun olisin pökertynyt keskelle lattiaa X)

    Ja kivannäköinen asu, mekko on aivan mahtava!

    VastaaPoista
  9. Ihmeen järkeviä ostoksia blogeissa muuten on tunnuttu tehdyn Hulluilla Päivillä. Fiksuja ihmisiä siis bloggaajat verrattuna muuhun kansaan, koska kyllähän siellä sitäkin porukkaa on vaikka kuinka paljon, jotka ostavat vaikka mitä..

    VastaaPoista
  10. Hihi, vaikken yleensä Idolsien menosta ja meiningeistä niin perusta, on Pete kuitenkin jotenkin onnistunut hurmaamaan tämän musiikkiretkun :P Ja joo, syytän sitä Soneran mainosta, muuten tuskin olisin tullut kuunnelleeksi sekunttiakaan kyseistä herran alkua :T

    Mä kävin parina aamuna kävelemässä Stockkalla ja totesin, nothing to me. Tosin torstaina työkaveri oli ostanut tehosekoittimen pilkkahintaan jota sitten töiden jälkeen lähdin metsästämään yksin sekä miehen kanssa, loppuunmyyty oli joka paikasta :( No, lohduksi sitten ostettiin hirmuinen kasa karkkia 8)

    VastaaPoista
  11. Laura: Mahtavaa, Pete on ihq! <3 (Ja ansaitsee pari teinihymiötä..)

    Rva Herttainen: Mietin sua kun tarjolla oli vain noita lyhythihaisia. :) Itselleni tuo sopi hyvin, sillä tarvitsin vaatekaappiini juuri niitä. Syksyllä sitten.

    Heini: Kiitos! Tykkään itsekin mekosta, ja Petestä. ;)

    Ilona: Salmiakkilakusuklaa on ihanaa! Tykkäät Pätkiksestä varmasti!

    Tuhlaus: Juu, noita erikoiseriä lanseerataan aina silloin tällöin ja tykkään niistä valtavasti. Seuraavan kerran kun tulee uusi versio niin ilmoitan sulle!

    Ami: Heh, paketti pusuja per naama on aika paljon. Mutta ei niitä ole pakko syödä kaikkia kerralla (ai ei vai..?). :D Ja totta, tuo käsirasva on ihanaa!

    Mansikkaa ja vadelmaa: Mulla on kans perinteeksi muodostuneita Hullujen Päivien hankintoja. Hassua miten tollasia tapoja vaan syntyy. :)

    Johanna: Heh heh, pökertymisen vaara tuolla tungoksessa kyllä on olemassa. Oikeasti, näin tänäkin vuonna pari ambulanssia päivystämässä eri ovilla. En tiedä odottelivatko turhaan vai oliko oikeasti potilaita tulossa kyytiin. Huh huh..

    Tipsu: Hyvä että bloggareista saa järkevän kuvan. Itse en ole vielä muiden blogeihin ehtinytkään Hullujen Päivien löytöjä katselemaan. Täytyypä tutkailla..

    Salka: Jos siellä on jotain mitä välttämättä haluaa eikä pääse ostoksille heti aamusta niin usein ne on myyty loppuun. Silloin harmittaa. Mutta tosi hyvä lohdutuspalkinto! :)

    VastaaPoista
  12. Jaa että salmiakki pätkiksiä, hirveä himotus iski. Heti aamulla kioskin kautta liikenteeseen :) :)

    VastaaPoista
  13. Anonyymi5/4/09 22:06

    Ihana asu! Sopii sulle tosi hyvin. Ja ihanaa kun olet saanut noi savunharmaat asusteet käyttöön, ihanat. Pete oli/on myös mun lemppari Idolsissa. Voisin mennä kuuntelemaan keikalle, jos joskus tulee mahdollisuus.

    Onko nuo L'Occitanen tuotteet hyviä?

    VastaaPoista
  14. Muhun ei jotenkin tuo salmiakkipätkis uponnut, mutta mekostasi pidän kyllä kovasti :)

    VastaaPoista
  15. pöllö: Kävitkö aamulla hakemassa Pätkiksiä? Ne on ihan parhaita!! :)

    Heatn: Kiitos! Ja kyllä, Pete kannattaa mennä katsomaan livenä. Vaikkakin keikan eka biisi oli paras ja siitä eteenpäin keikka oli vähän tasapaksua mättöä niin silti Pete on niin söpö että jaksoin innostua koko keikan ajan. :)

    Ja suositelen noita L'Occitanen tuotteita. Jos et halua ostaa normaalikokoista tuubia niin etsi käsiisi noita pieniä joilla voit testata.

    Niina Än: Kiitti! Ja ole iloinen ettet tykännyt tuosta Pätkiksestä. Mä olen nimittäin jo ihan koukussa ja söisin noita ehkä 30kpl päivässä jos mulla olisi niitä niin paljon. Onneksi ei ole.. :)

    VastaaPoista