tunnetila: löytämisen ilo
Juuri kun ehdin sanomaan että en ota matkoille mukaan kynsilakkoja niin löysin jotain tosi hauskaa! StrangeBeautiful toi tänä syksynä markkinoille miniminikokoiset kynsilakat. DOSE -nimeä kantavia lakkoja myydään kolmen lakan seteissä ja jokaisen setin värit ja sävyt on tarkoin harkittuja.
Yksi lakkahylsy riittää kuulema noin kolmeen lakkauskertaan mutta minusta kyllä tuntuu että noilla lakkaa helposti pari ekstra kertaa lisää. Ostin testaukseen ruskeansävyiset lakat mutten ole vielä ehtinyt testaamaan niitä.
Omat lakkani ostin New Yorkista mielettömän upeasta liikkeestä nimeltä Treasure & Bond (350 West Broadway). Kaksikerroksisessa liikkeessä on niin paljon kaikkea ihanaa ettei sieltä pääsisi ulos millään. Nousevien suunnittelijoiden vaatteita (yläkerta), asusteita, koruja, sisustustavaroita jne. Löytyypä liikkeen sisältä myös pieni kahvila jossa voi ostosten lomassa nautiskella virvokkeita. Liikkeen valikoima on mieletön, mutta ei siinä vielä kaikki. Liikkeen vuokran, kulujen ja henkilökunnan palkkojen jälkeen kaikki tuotto lahjoitetaan 100% newyorkilaisten lasten hyväksi. Liikuttavan huikeaa! Suosittelen ehdottomasti käymään liikkeessä jos liikutte New Yorkissa noilla kulmilla.
Hups, kuinkas nyt eksyinkään aiheesta, kynsistähän minun piti kirjoittaa. Mutta siis, kynsistä vielä hetken jatkaakseni... Minulla on aina ollut mielestäni ihan tavalliset kynnet. Aika ohuet ja liuskoittuvat ja tykkään pitää kynteni aika lyhyinä. Syksyn aikana kuitenkin kynteni olivat poikkeuksellisen hyvässä kunnossa. Kävin usein manikyyreissä ja joka kerta kynsiäni kehuttiin. "Ovatpa kyntesi vahvat" oli yleisin lausahdus kynsiäni laittaneilta.
Kynteni tosiaan olivat erinomaisessa kunnossa koko syksyn ja olin siitä hyvin iloinen. Nooooh, nyt olen ollut Suomessa muutaman päivän ja kahta kynttä lukuunottamatta kaikki kynteni ovat katkenneet. Mietin mistä tuo johtuu ja kun muistin ensimmäisen kynnen katkenneen napsahtaen heti pitkän lennon jälkeen tajusin sen johtuvan ilman kuivuudesta.
Voiko olla että kuiva ilma vaikuttaa näin nopeasti kynsiin ja niiden kestävyyteen? Kahdeksan tuntia lentokoneessa ja naps, siitä se alamäki sitten alkoi. Voiko tuo olla totta? En itse keksi asialle mitään muuta selitystä.
Ps. Olen
käyttänyt aikaerosta johtuvan yövalvomisen hyödyksi ja käynyt kaappeja
läpi. Nyt olisi Huutiksessa tarjolla muutama käsilaukku ja lisää tavaraa
pitäisi tulla lähipäivien aikana. Klikkaa jos kiinnostaa. Linkki Huutikseen myös sivupalkissa.
tunnetila: sekava
Päätin eilen uskaltautua ulkoilmaan ensimmäistä kertaa sitten taksikyydin joka toi meidät kotiin lentokentältä. Kiharsin hiukseni ja laitoin oikein huulipunaa. Halusin näyttää hyvinvoivalta jos joku tuttu sattuisi tulemaan vastaan. Ajattelin, että kiharretut hiukset vievät huomion tasapainottomasta mielestä.
Pieni takaisku tuli jo ulko-ovella. Pipo, päähän täytyi laittaa pipo. Hiusten kiharrus taisi mennä hukkaan. Onneksi sentään punatut huuleni näkyivät.
Ensimmäiseksi päätin piipahtaa Lindexillä. Ilokseni huomasin uuden Holly&Whyte -malliston saapuneen ja menin katsomaan sitä. Selasin rauhassa rekkiä kun yhtäkkiä molemmin puolin minua hyökkäsi kaksi naista samalle rekille. Molemmat halusivat katsoa juuri samaa puseroa jota minä katselin ja toinen yritti työntää minua kyynärpäällä kauemmaksi rekistä.
Viimeisin shoppailukokemukseni oli kiitospäivän jälkeinen Black Friday joka on suurimpia shoppailupäiviä Yhdysvalloissa. Liikkeet on täynnä, sovituskoppijono on tunnin mittainen ja saman verran jonotat kassalle. Kuitenkaan kukaan, ei kukaan hyökkää päällesi tai käyttäydy sinua kohtaan väkivaltaisin elkein. Kun ihmiset lähestyvät toisiaan pyydetään aina kohteliaasti anteeksi. Excuse me, sorry. Molemmat pahoittelevat, väistävät, ja jatkavat rauhassa rekkien selailua.
Kauhistuin Lindexillä naisten käytöstä niin paljon että poistuin paikalta ja menin alusvaateosastolle nyyhkyttämään. Okei, myönnän että nyyhkytys oli ylireagointia, mutta kun olin muutenkin hieman poissa tolaltani niin kauhistuin todella käytöstapojen puutetta ja pelästyin iskua antanutta kyynärpäätä.
Vaateliikkeiden kiertely jäi sikseen, ei enää huvittanut muu kuin päästä ruokakaupan kautta kotiin. Ruokakaupassakaan en oikein osannut toimia. Unohdin punnita hedelmät ja puhuin kassaneidille englantia. Voi jestas. Pakkasin ostokset kassiin ja marssin suorinta tietä lähimpään kahvilaan. Tilasin piparminttuteen ja tuplasuklaakakun. Onneksi oikea lääke löytyi ja harmistunut mieli suli suklaakakun myötä. Taitaa tämä sopeutuminen ottaa aikansa. Mutta tuota käytöstapojen puutetta en tule koskaan sulattamaan. Viimeksi marmatin samasta asiasta aika tasan kaksi vuotta sitten täällä.
Ps. Olen käyttänyt aikaerosta johtuvan yövalvomisen hyödyksi ja käynyt kaappeja läpi. Nyt olisi Huutiksessa tarjolla muutama käsilaukku ja lisää tavaraa pitäisi tulla lähipäivien aikana. Klikkaa jos kiinnostaa. Linkki Huutikseen myös sivupalkissa.
tunnetila: voimaton
Koti. Mitä siitä nyt oikein sanoisi?
Koti tuntuu kummalliselta. Kauniilta mutta liian suurelta. Elimme syksyn kahdestaan 20 neliön yksiössä. Teimme siellä töitä, vietimme aikaa, lepäsimme, söimme ateriamme kyyristellen sohvapöydän ääressä sillä asunnossa ei ollut ruokapöytää. Vaikka tunnelma oli tiivis, mahduimme silti hyvin. Nyt kun yritämme olla luontevasti kotimme 76 neliössä tuntuu yksinäiseltä. Huoneissa kaikuu, kivilattia on kylmä.
Onneksi tuttuja asioita on ympärillä paljon. Asioita, jotka tuovat vähän lämpöä talveen. Poltan kynttilöitä joka huoneessa aamusta iltaan. Laitoin kylpyhuoneen tasolle Sri Lankasta tammikuussa ostamani kanelitankotuoksun ja ripottelin päälle kaneliöljyä. Ihana tuoksu joka muistuttaa Sri Lankan kuumuudesta ja samalla lähestyvästä joulusta. Myös ajatus joulusta perheen parissa lämmittää.
Helsinki tänään: pakkasasteita -11 ja valtavat lumikinokset. New York tänään: lämmintä +15 ja aurinkoista. Vaihtaisitko?
tunnetila: suru ja haikeus
Joulukuun ensimmäinen päivä. Syksy on virallisesti muuttunut talveksi ja on aika lähteä.
Päätimme
vielä kerran kävellä koko perheen voimin meren rantaan ja heittää
haikeat hyvästit kaupungille joka on ollut syksyn ajan kotimme. Kiitos
Manhattan, kiitos New York. Olit meille hyvä.
Syksymme oli huikaisevan hieno. On upea tunne olla onnellinen aamusta iltaan, päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Kun on koko sydämestään onnellinen edes hirmumyrsky ei pelota. Tuulta päin vaan, kaikki tuntuu yhdeltä isolta seikkailulta.
Kaiken onnellisuuden keskellä pessimisti minussa nostaa päätään. Ei olisi pitänyt lähteä koko New Yorkiin. Helpointa olisi ollut unohtaa koko juttu. Ei kai niitä unelmia ole oikeasti tarkoitettu toteutettavaksi. Arki tuntuu onnentäyteisen syksyn jälkeen varmasti entistä kamalammalta.
Optimisti taas yrittää puolustella tehtyä kertomalla, että syksyn aikana hankittuja kullanarvoisia kokemuksia ja muistoja ei olisi mitenkään voinut saada kotisohvalla istumalla. Ja että voidakseen palata täytyy ensin lähteä.
Ajatus palaamisesta lohduttaa. Mitä jos ensi kerralla lentolippua ostaessaan sanoisikin "Pelkkä meno, kiitos."
(Lähes sama postaus julkaistu tänään Ylen Olotilassa.)
tunnetila: tyytyväisyys
Kerroin osallistuneeni hurrikaani Sandyn uhrien auttamiseen lahjoittamalla rahaa hyväntekeväisyyteen. Tällä kertaa tein lahjoitukseni Designer Salessa. Yksi myyjäisten järjestäjistä oli Tory Burch -säätiö ja löysinkin oman hankintani juuri Tory Burchin tuotteista.
Hankin omakseni Tory Burchin Robinson -sarjan käsilaukun joka on tyyliltään hyvin simppeli ja sopii minulle erinomaisesti. Nahka on tukevaa ja paksua ja uskon että se vain paranee vanhetessaan. Olen haaveillut Célinen Classic Box Bagista mutta toistaiseksi sen hankinta saa jäädä. Minulle sopii paljon paremmin edullisempi laukku jonka hankkimalla sain vielä osallistua hyväntekeväisyyteen. Myyjäisten tuotosta nimittäin lahjoitettiin huikeat 100% Sandyn uhreille.
Onko Teillä laukkuhaaveita? Jos saisitte valita minkä tahansa laukun, hinnalla ei ole väliä, minkä laukun ottaisitte? Kallistuisitteko överihintaisten klassikoiden puoleen, haaveiletteko vintage-aarteista vai valitsisitteko omanne esim. kotimaisen Lumin laukuista?
