tunnetila: mietteliäs
Olen aikaisemmin ollut hyvin kaaviohin kangistunut hajuvesien suhteen. Kun löysin yhden hyvän tuoksun saatoin käyttää sitä viisi vuotta putkeen, ostaa aina samaa kun vanha loppui. Viime aikoina suhtautumiseni tuoksuihin on muuttunut. Minulla on aika hyvä tuoksumuisti, muistan siis tapahtumia tuoksujen avulla. Joskus raitiovaunussa istuessani tunnen nenässäni tutun tuoksun ja hetkessä muistan lukioaikaisen poikaystäväni. Viime aikoina olen halunnut käyttää tuota aistia hyväkseni ja olen pyrkinyt löytämään eri elämäntilanteille omat tuoksunsa.
Noin vuosi sitten olin kyllästynyt työhöni ja kaikkeen siihen kiireeseen ja stressiin mitä hektinen työilmapiiri minulle loi. Pidin kyllä työstäni, mutta suuret muutokset organisaatiossa jossa työskentelen alkoivat stressata niin paljon, että koko työ alkoi tuntua merkityksettömältä ja ahdistavalta. Juuri tuolloin sain H&M:n Versace -kampanjan kautta itselleni pullollisen Versacen uutuustuoksua Yellow Diamond. Aluksi epäröin käyttää tuoksua sillä se oli aika erilainen mitä normaalisti käyttämäni tuoksut, mutta hetken tuoksua testailtuani huomasin saavani intensiivisestä tuoksusta voimia arkeen. Tuoksun luksusvivahde toi myös minulle kaivattua hyvää oloa joten käytin tuoksua tyytyväisenä vuorotteluvapaan alkamiseen asti.
Kun vuorotteluvapaa alkoi, halusin maksimoida kropassa tuntuvan kevyen olon kevyellä ja raikkaalla tuoksulla. Otin käyttöön Cleanin suosikkituoksuni Shower Freshin ensin pienessä testipullossa ja lopulta ostin suuremman pullon jokapäiväiseen käyttöön. Tuoksua on jäljellä enää pieni tilkka ja se loppuu juuri sopivasti kun lähdemme reissuun.
Haluan muistaa syksyn New Yorkissa kokonaan omana ajanjaksonaan ja siksi päätinkin ostaa lentokentältä menomatkalla uuden tuoksun jota käytän vain tämän syksyn ajan. 30ml pullo riittää sopivasti kolmeksi kuukaudeksi ja kun tuoksu loppuu on aika palata kotiin. Tuoksuttelin kuukausi sitten laivalla uutuustuoksuja ja taisin löytää itselleni reissutuoksun. Palataan tuoksuun lähemmin jos löydän sen lentokentältä. Ja jos en löydä juuri tuota niin joku muu ajaa varmasti saman asian. Tärkeintä on että tuoksu miellyttää ja tuoksuu juuri siltä miltä haluan New Yorkin tuoksuvan mielessäni tulevaisuudessa.