sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Ofelia ja Ornamo

tunnetila: ahdistuksesta hihittelyyn

Ofelia second hand market Gloriassa tuli nähtyä. Ja koettua ainakin pienen pakokauhun verran. Luoja paratkoon, missä tuota tilaisuutta on mainostettu?! Mistä ne kaikki ihmiset tiesivät tulla paikalle?! Sanotaanko näin: jos Gloriaan mahtuu myyntipöytien lisäksi maksimissaan 500 ihmistä, siellä oli heti kahdentoista jälkeen vähintään 1000 kävijää. Ja tietysti kaikki samaan aikaan. Edes joka vuosi tupaten täynnä olevat Vanhan joulumyyjäiset eivät vedä vertoja tuolle tungokselle. Alakertaan oli aivan turha edes yrittää, joten raivasin tieni yläkerran parvelle. Nappasin parvelta kaksi kuvaa alakerran tavarataivaasta ja vellovista ihmismassoista, sekä moikkasin aina niin sievää Nelliinaa. On tosi kiva kun joistakin "blogitutuista" on tullut ajan kuluessa ihan "oikeita" tuttuja. :)



Päätin suosiolla jättää Ofelia -marketin tällä kertaa väliin ja suunnistin lähes viereiseen rakennukseen, Design Forumiin jossa oli käynnissä jokavuotiset Ornamon joulumyyjäiset. Myyjäisissä oli käsitöitä laidasta laitaan, keramiikasta kudontatöihin ja myyntipöydät löytyivät niin Janne Laxilta kuin Tiia Vanhatapioltakin. Tuonne olisin kyllä saanut kulumaan yhden kuukausipalkan muutamassa hetkessä! Jokainen myyntipöytä houkutteli katselemaan ja hipelöimään toinen toistaan kauniimpia tuotteita. Harmi että olin ehtinyt ostaa jo kaikki joululahjat!

Päällä tämänpäiväisellä reissulla oli: superpaksu kaulaliina Mango, takki Oxmo, Kukka-heijastin Saara Renvall, mekko Hanna Saren by Seppälä, trikoopaita Ivo Nikkolo, pitkät villasukat Vila, saappaat Vagabond.




Onnistuin tekemään myyjäisistä yhden löydön, muuta en sitten maltillisena tyttönä ostanutkaan. Olen haaveillut jo useamman kuukauden ehkä pehmeintä nahkaa ikinä olevista Lumin pitkistä hanskoista. Nahkahanskojen hinta (170€) on kuitenkin erottanut meidät toisistamme. Törmäsin hanskoihin alennetulla hinnalla jo kerran aiemmin toisissa myyjäisissä, tällöin hinta oli myyjäisten kunniaksi 125€. Jo silloin harkitsin antavani niille pikkusormen lisäksi koko käden. Mutta en kuitenkaan. Ja onneksi en antanut. Tänään löysin hanskat superedulliseen hintaan, jei!

Lumin myyntipöydällä hanskakasassa oli nahkahanskoja poistovärisinä ja lyhytvartisina iso kasa ja kasan alimmaisena sattui olemaan yhdet pitkävartiset mustat hanskat, ja juuri minun kokoani. Jihuu, nopeasti kassalle, hanskat kassiin ja rahat tiskiin. Nyt minulla on maailman ihanimmat ja pehmeimmät nahkahanskat. Näitä ei saa sitten unohtaa bussiin...

14 kommenttia:

  1. Huh! Olen ihan tyytyväinen, että en sitten lähtenytkään tuonne Ofeliaan. En olisi pystynyt tekemään mitään ostoksia/päätöksiä kauheassa väen tungussa, jossa kymmenen tyttöä tappelee samoista vaatekappaleista. Kuvista päätelleen tuolla olisi varmaan ollut ihan kamalan kuumakin. :D En tiedä olisiko ollut ihan minun tyyliä nup burlesque ym. vaatteet muutenkaan. Teit siis ihan oikean päätöksen menemällä tuonne Ornamon puolelle, nuo hanskat on ihan syötävät!

    VastaaPoista
  2. Heh. Muistaakseni hesarissa mainostettiin. Mentiin kaverin kanssa paikalle puol kaksitoista. Ja se oli ihan tyhjänä. Voi mikä onni! Ihan kuin provate tour. ;) 12 aikaan lähdettiin sitten pois päin, ja tuntui että koko helsinki käveli vastaan...

    VastaaPoista
  3. Anna-Maria: Samaa mietin minäkin, etten en ole ihan myyjäisten kohderyhmää, mutta silti kiinnosti nähdä mitä siellä on tarjolla. Ja niin kiinnosti lähes miljoonaa muutakin.. :) Ja kiitos, noi hanskat ON upeet!

    Trikoo: Mitä mitä?? Myyjäiset piti alkaa 12.00. Voi teitä onnekkaita ennakoijia! Löytyikö mitään?

    VastaaPoista
  4. Joo. Oltiin ilkeitä, ja mentiin paikanpäälle etuajoissa. (Otin opikseni Snön ystävämyynnistä, jossa olin paikalla tasan klo 9, jolloin se alkoi, paikka oli tupaten täynnä, eikä ostamisesta meinannut tulla sitten mitään). Tällä kertaa ajoissa. :)

    VastaaPoista
  5. huh, no onpahan ollut kunnon ryysis ja kyynärpäätaktiikalla varmana käyttöä :D mutta aivan ihanat käsineet!

    VastaaPoista
  6. nuo saappaat on kivat! :)

    VastaaPoista
  7. Trikoo: Ystävämyynnit on aina vihonviimeisiä ryysispaikkoja. mutta useimmiten niissä ryntäily palkitaan. :)

    Tiiti: Juu, siellä oli ihan kamalaa! :) Ja kiitos, hanskat on kädessä suorastaan jumalaiset. Järjettömän hinnan tuntee kun silittää poskeaan. :)

    Modegerecht: Kiitos! Tykkään näistä itsekin tosi paljon!

    VastaaPoista
  8. Mua niin harmitti etten päässyt käymään Ofeliassa joten lähetin mama raukan sinne tungokseen tarkoituksena bongata mulle justiinsa pin up burlesque tyyppisiä juttuja mutta oli kulma ollut vähän pettymys miten vähän siellä niitä oli ollut, suurin osa vissiin oli vain lolita tyyliä :(
    Oli kulma ollut myös niin hämärää siellä ihmismäärän lisäksi että ne yhdessä oli tehnyt kattelusta ihan mahdotonta! Noh toivottavasti ei ollut viimeinen kerta kun tämän järkkäsivät ja ensi kerralla vuokraavat sitten pikkaisen isomman ja valoisamman paikan ;D

    VastaaPoista
  9. Hello Lia: Voi äiti parkaa! Mutta mitä sitä ei tyttärensä edestä tekisi.. :) Juu, toivotaan ettei tapahtuma ollut ainutkertainen, ja seuraavalla kerralla tilavampi paikka.

    VastaaPoista
  10. täydelliset hanskat!:)

    VastaaPoista
  11. Paala: Sanos muuta! Mutta että ovh. on 170€ niin se kuulostaa kyllä liioittelulta vaikka ihanat onkin. Ei tulisi mieleenkään ostaa minkäänlaisia hanskoja siihen hintaan..

    VastaaPoista
  12. Tosi kaunis asu sinulla, harmi että mustat vaateet eivät oikein pääse oikeuksiinsa valokuvissa.

    VastaaPoista
  13. Paljon hanskoille jäi hintaa? Varmasti upeat<3 Itse olen juuri sellainen unohtelija, että tokkopa raaskisin ostaa ja kun halvemmallakin saa..

    VastaaPoista
  14. Joy: Kiitos! Ja totta. Olin tällä viikolla parin päivän Photoshop -kurssilla ja kysyin opelta miten mustia asuja kannattaa kuvata. On kuulema ilman studio-olohsuhteita aika mahdotonta. Kiva mulle. Ja teille. Sori!

    Anonyymi: Hanskat maksoivat useamman alennuksen jälkeen 60€. Eli hanskoista aika paljon, mutta TOLLASISTA hanskoista just sopivasti. :)

    VastaaPoista