lauantai 17. tammikuuta 2009

2008 vs. 2009

tunnetila: hätääntynyt

Muistatte varmaan, kun täällä tein lupauksen alkeneelle vuodelle. Keräsin vuoden 2008 aikana kaikki tekemäni vaate- (ei sis. alusvaatteita), kenkä- ja laukkuostokset taulukkoon jonka lukitsin 31.12.2008. Laskin määrät yhteen ja päätin, etten vuonna 2009 saa ostaa kuin puolet edellisen vuoden ostosmäärästä. Tässä tulos:
Pyöristykset listassa ylöspäin, yllätys yllätys..

Tänään, 17.1.09 saldoni näyttää muuten hyvältä (reissussa tuli osteltua yllättävän vähän vaatteita), mutta kenkien suhteen alan olla jo nyt hädissäni. Tätä vuotta on kulunut vasta muutama viikko ja olen ostanut jo kolmet kengät. Auts auts! Tulevasta vuodesta on tulossa tätä tahtia hyvin hyvin ankea.

Thaimaasta, halpojen muovikenkien luvatusta maasta en ostanut kuin yhdet kengät. Ja nekin pakon sanelemana. Ikisuosikkisandaalini vetelivät viimeisiään jo viime kesänä mutta rohkeasti otin ne vielä mukaan viimeiselle matkalleen. Puolivälissä lomaa toisen kengän pohja irtosi jo niin pahasti ettei mitään ollut enää tehtävissä ja nahkasandaalien viimeinen leposija on Kamala Beach Hotellin roskis Phuketissa. RIP my dearest shoes ever! Tilalle oli sitten saatava uudet mukavuuskengät ja kuinka ollakaan, ainut kenkäostos koko reissulla oli Naturalizerin nahkaiset terveyssandaalit. Wohoo, mikä mahtava saalis! Tosin kengät on mukavat jalassa ja tulevat kestämään käytössä vuosia, joten mitä sitä muuta kengiltä toivoisi? No tietty huumaavaa ulkonäköä mutta jossain kohtaa on tingittävä. Eikä nuo terveyssandaaleiksi mitkään ihan kaameat ole, vai?! Metallilaatat tuovat kenkiin vähän särmää.



Muita kenkäostoksia alkaneelle vuodelle on tullut tehtyä ihan täältä Suomen kamaralta. Vuosikausia käynnissä ollut sirojen, (edes kohtuu) mukavien ja laadukkaiden nilkkureiden etsintä on nyt ohi. Ja mistäpä muualtakaan kengät kävin noutamassa kuin Minna Parikalta. Viimeksi kun menin liikkeeseen ostaakseni nämä Elainet, tulin kaupasta Heidi-saappaiden kanssa. Tällä kertaa selvisin ulos liikkeestä oikean kenkäparin kanssa. Hyvin tehty, Nina! Nämä ovat nyt ulkonäöltään ensimmäiset oikeasti aikuismaiset kenkäni. Hui! En ole koskaan voinut sietää nilkkureita, mutta tarve on yltynyt jo niin vakavaksi etä hankinta oli pakko tehdä. Ja johan helpotti!



Vielä yksi pari kenkiä tuli ostettua menneellä viikolla. Perus ratsastussaappaat on muodissa aina ja ikuisesti, silti olen etsinyt omaa täydellistä pariani jo liian kauan. Halusin napakan varren ja vähän normaalia enemmän kantaa ja tuntui, ettei näitä speksejä täyttänyt mikään eteeni kannettu pari. Paitsi nyt. Lui&Lei Shoes ilmoitti isoja ale-prosentteja ja edullisten hintojen innoittamana marssin liikkeeseen. Siellä tämä italialainen nahkasaapaspari, merkkiä Ennio Shoes, minua odottikin, edessään lappu -50%. Sappaiden ovh. oli 215€ joten sain vähän yli satasella hyvät ikuisuuskengät. Hip hei!

Vuonna 2009 saan siis ostaa enää 4 kenkäparia. Ou mai, en tule mitenkään selviämään tästä haasteesta kunnialla. Mutta nyt tekemäni hankinnat oli ihan must-juttuja, joten ihan oikeutetusti hain ne nyt kaappiini. Tsempata täytyy silti jatkossa hurjasti. Wish me luck!
Ps. Mikä näitä Bloggerin rivivälejä vaivaa??!! Ahdistavaa!

6 kommenttia:

  1. Aika hyvin oot kuluttanut kiintiötä jo nyt ;) Mä aion vaatteita viikatessa myös laskea ne. Pikkareita myöten (viimeksi niitä oli muuten viidetkymmenet, vähemmälläkin määrällä ehkä pärjäis :D). Ja yritän olla ostamatta yhtään uutta rättiä tänä vuonna ;) Heh, ei tule onnistumaan. Piipahdin jo Marimekon alessa mutta selvisin alle 20 eurolla ulos. Hyvä Herttainen!

    Sun pitää kirjoittaa jotkut pätevät poikkeussäännöt tohon kiintiöön. Koska mieti jos just ne unelmakengät tulee -70 % alennukseen kaks päivää sen jälkeen kun ostit vikat kiintiökengät. Joku oljenkorsi siinä täytyy olla käytettävissä!

    VastaaPoista
  2. Voi raukkaa miten selviät vuoden ostamalla vain 39 vaatetta . aika hyvä idea laskea vaatteet!! :)
    Tervetuloa käymään plogissani:D

    VastaaPoista
  3. Rva Herttainen: Vau, "ei yhtään uutta vaatetta tänä vuonna" kuulostaa loistavalta. Ehkä mäkin ensi vuonna jos tästä ensin selviän.. ;)

    Ja kiitos kun ehdotit poikkeussäännön mukaan ottamista. Olin just miettinyt, että voisin tehdä seuraavasti: jos kenkäkiintiö ylittyy, niin jokaista ostamaani kenkäparia kohtaan vähennän vaatteiden hankintalistalta kaksi vaatetta. Antaa pienen option mutta kun menettää kaksi vaatehankintaa niin tulee harkittua tarkkaan.

    Minna: Kiitos sympatiasta! :) Luulen, että tuo kenkäoptio on mulle vaikeampi toteuttaa kuin vaatteet. Mutta nähtäväksi jää miten selviydyn.

    VastaaPoista
  4. sulla on lievästi haastava vuosi edessä! tuli muuten mieleen, et lasketaanko vaatteisiin myös alusvaatteet ja sukat, sukkahousut jne?

    nuo ratsastussaappaat on kivat peruspopot. mä olin aivan unohtanut lui&lein olemassaolon. kiitos muistutuksesta. pitää piipahtaa katsomaan aletarjonta; mulla on nilkkurit hakusessa.

    VastaaPoista
  5. I May Say: Hih, kovat haasteet kasvattavat luonnetta!

    Ja ei, vaatteisiin ei lasketa alusvaatteita, sukkia, vöitä, kaulaliinoja, pipoja yms. Ne on toisessa listassa mutta sen listan puolittamiseen en taida ryhtyä. ;)

    VastaaPoista
  6. Fiksuja ostoksia olit kenkaäsaralla kyllä tehnyt, että kauheasti ei kannata harmitella!

    Mä olin ajatellut itselleni kuukauden ostoskieltoa, mutta sen lisäksi voisin ajatella toteuttavani tämän sinun versiosi kulutuksen vähentämisestä. Tulee kyllä varmaan aika kammö olo, kun konkreettisesti näkee kaikki ostokset samassa kasassa, huh!!!

    VastaaPoista