perjantai 27. helmikuuta 2009

Uudet-vanhat tuulet

tunnetila: ilo

Kertoilin täällä, että tulevan kesän muotikuvia kotimaisesta Ellestä selatessani inspiroiduin vain muutamasta asusta tai yksityiskohdasta, ja totesin jo omistavani näistä lähes kaikki. En tietenkään tismalleen vastaavia juttuja, mutta lähelle kuitenkin. Tässä yksi esimerkki.

Kauniit mustat korkea ja kapeakorkoiset sandaalit Dries van Notenin mallistosta.


Omasta kenkäkaapistani löytyy lähes identtinen hankinta vuodelta 2004. Ostin kengät Sveitsistä, muistaakseni Morganin liikkeestä (kengät merkkiä Tamara London). Olen ostohetkestä lähtien käynyt näillä sandaaleilla mm. kaikki kesähäät, sukujuhlat sekä monet baari-illat eikä aika ole vielä(kään) ajanut näistä ohi. Nahan ja koron kuntokin on edelleen moitteeton. Mieletöntä kestävyyttä!



Lesti, kanta ja jalan päälle tulevien remmien paksuudet näyttävät lähes identtisiltä. Minun kengässäni molemmat remmit ovat nahkaa, van Notenilla paksumpi näyttää olevan venykekangasta. Luulen, että omat kenkäni ovat jopa miellyttävämmät jalassa kuin jalkapöydän päällä makaava keinokuitu. Jos jaksaisin/viitsisin/huvittaisi, voisin askarrella kenkiini van Notenista inspiroituneena erilaisia härpäkkeitä päälle ja/tai nilkan ympärille. Ehkä jaksan, ehkä en. Yksinkertainen toki on kaunista, mutta eipä vaihtelukaan pahaa tekisi. Lupaan esitellä teokseni jos päädyn jotain killuttimia kenkiini askartelemaan!

Mutta näin se muoti kiertää kehää. Ennen syklien väli oli vuosikymmeniä. Nyt, kun kaikki on jo keksitty ja kertaalleen tehty, sykli nopeutuu. Vai onko kaikki jo keksitty? Alkaako muoti toistaa liikaa itseään vai keksitäänkö vielä uusia, mullistavia juttua?

Kuva van Notenin kengästä itse Ellen sivulta räpsäisty

3 kommenttia:

  1. Mä on oikeesti niin pihalla mikä on muotia ja mikä ei. Ehkä senkin takia, että nykyään muodin syklit tuntuvat nopeutuneen. Ja myös sen takia, että oma tyylini on aina ollut niin vahva, etten pysty pintamuotia seuraamaan. Enkä pysty omaan ideologiaan sisällyttämään sitä, että ostetaan aina sitä mikä on kulloinkin pinnalla. Eli poimin ne itselleni parhaat palat, ne joiden uskon kestävän aikaa ja mieleni muutoksia.

    Todella upeat nuo kenkäsi, ihan täällä kateudesta kuolaan.

    VastaaPoista
  2. Musta tuntuu, että muoti kiertää kehää kierrättäen samoja ideoita, mutta myös muuttaen aina jotain. Tästä johtuu se, että kaikki aiemmin ostetut jutut vaikuttaa jollain tasolla vanhanaikaisilta, vaikka olisivatkin lähes identtisiä. Kun niistä puuttuu _se_ uusin muotijuttu. Tai tältä ainakin tuntuu kun katselee omaa vaatekaappia... :D. Onneksi (lähes) kaikkea voi tuunata <3

    VastaaPoista
  3. Shandi: Vahva oma tyyli on luksusta! Mulla on myös ollut oma tyyli jo vuosia mutta joskus tulee hairahduttua ihmeellisyyksiin.. Nytkin tuijottelen paria vaatetta kaapissa ja mietin "miksi oi miksi".. :) Ja kiitos, kengät on myös yli 10cm korosta huolimatta hyvät jalassa.

    Midinetti: Totta. Muodin pienet uudistavat jipot tekevät vanhatkin ideat tuoreiksi ja herkullisiksi. Noita kenkiä kyllä pieni tuunaus piristäisi kummasti..

    VastaaPoista