perjantai 21. syyskuuta 2012

Saippuat

tunnetila: testaus ja tykkäys

Image and video hosting by TinyPic

Raahasin mukanani Suomesta kaiken muun kosmetiikan paitsi suihku- ja käsisaippuan. Onneksi kotoa ei löytynyt ylimääräisiä saippuapulloja sillä jo tällä tavaramäärällä matkalaukkuni painoi 23,1kg. Sallittu paino oli 23kg mutta sain tällä kertaa 100g anteeksi.

Löysin lähiapteekistamme (Duane Reade, paikallinen apteekki jossa myydään myös kosmetiikkaa, makeisia, ruokaa, kodintarvikkeita yms.) iki-ihanat nestemäiset saippuat. Aveenon uusi persikka-inkiväärisaippua tuoksuu taivaalliselta ja virkistää suihkun lisäksi vartaloa ja mieltä. 

Motifin sitruskäsisaippua sisältää aloe veraa ja tuoksuu niin ikään herkuilliselta. Tuote ei myöskään kuivata käsiä kuten monet muut käsisaippuat. Molemmat tuotteet ovat tuntuneet muutaman viikon käytöllä erinomaisilta eivätkä ne maksaneet yhteensä kymppiäkään.

Maailma on kyllä pullollaan toinen toistaan ihanampia kosmetiikkatuotteita. Joskus tulee vain miettineeksi onko miljoonalle erilaiselle suihkusaippualle oikeasti kysyntää. Duane Readessa saippuoita valitessani mietin ostetaanko liikkeen useista kymmenistä merkeistä oikeasti kaikkia vai jääkö joku brändi ja sen tuotteet (vaikka olisivat hyviäkin) toisten merkkien jalkoihin. Itse tein valintani tuntemattomien merkkien joukosta ensin purkkien ulkonäön perusteella, sen jälkeen tuoksuttelin tuotteita ja valitsin niistä itseäni eniten miellyttävät. Rumemmassa purkissa olisi voinut olla vähintään yhtä hyvä, ellei parempikin tuote, mutta tein alkuperäisen valinnan pääasiassa purkin ulkonäön perusteella. 

Valitsetteko Te tuotteet ulkonäön perusteella jos valikoimassa on teille tuntemattomia merkkejä? 


Ps1. Tyylitilassa yksi New Yorkin Muotiviikkojen kiinnostavimmista näytöksistä. Klik

Ps2. Olotilassa Väinö on vaateostoksilla. Tsek!

8 kommenttia:

  1. No siis minullehan saa myytyä vaikka ilmaa jos se on nätissä paketissa! Eli joo, ulkonäön perusteella useimmiten. Sama homma jos joudun jostain syystä vaikkapa viiniostoksille. Kun en niistä mitään ymmärrä niin otan aina kivoimman näköisen pullon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahhaha, ilmaa nätissä paketissa. :) :) Mulla on vähän sama juttu myös viinien kanssa. Hyvä etten ole ainoa joka tekee ostokset ulkonäön perusteella. :)

      Poista
  2. Ulkonäön perusteella tulee ostettua. Ja sitten sun suositteluista saan vinkkejä myös ;-)

    Päivän piristys oli Väinön vaateostospostaus :D Ihana hauva <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ulkonäkö vaikuttaa minullakin ja myös hyvät vinkit ystäviltä tai naistenlehdistä. Kiva jos saat täältä apuja ostoksille.

      Hih, Väinö on kyllä huippu! :)

      Poista
  3. Ehdottomasti purkin perusteella! Ja hyvänä kakkosprioriteettina tuoksu. Tuo inkivääripersikka kuulostaa taivaalliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inkivääripersikka tuoksuu ihan älyttömän hyvälle! Huumaannuin täysin kun nuuskaisin purkkiin.

      Poista
  4. Ihanan näköisiä purkkeja! Myös tuoksu vaikuttaa valintaan täällä, ehdottomasti.

    Oi, olen kateellinen, voisin pyöriä siellä Duane Readessakin taas tunteja vain tutkimassa kosmetiikkavalikoimaa!

    Minusta on kiva kun kirjoitat ihan tällaisista arkisistakin asioista New Yorkista, muotinäytösten ja ihanan Väinön lisäksi. Paljon terveisiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pumpulipupu sanoistasi. Yritän pitää tämän blogin arkisena, muotia yms. muuta voin nyt laittaa tuonne toiseen blogiin mielin määrin. Vaikka on aikamoinen urakka päivittää useampaa blogia niin kiva silti että on erilaisia kanavia joissa voi toteuttaa itseään.

      Poista