sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Tarina naisesta

tunnetila: oih!

Kuulin muutama päivä sitten eräässä kestävään kehitykseen ja järkevään kuluttamiseen keskittyneessä muotiseminaarissa ihanimman jutun pitkään aikaan ja haluan jakaa sen Teidän kanssanne. 

Yksi tilaisuuden puhujista kertoi pienen tarinan naisesta, joka oli jossain vaiheessa elämäänsä päättänyt että nyt saa kuluttaminen riittää. Hän oli päättänyt, ettei osta enää uusia vaatteita vaan käyttää vaatekaapistaan löytyvät vaatteet loppuun. Nainen piti päätöksensä ja kun hän oli 80-vuotias hänen vaatekaapistaa löytyi enää juhla-asuja. Kaikki arkivaatteet oli käytetty puhki. 
Nainen päätti pitää "ostolakkonsa" loppuun asti ja niinpä hän vietti viimeiset vuotensa pukeutuen joka päivä toinen toistaan upeampaan juhla-asuun. 

Tarina teki minut valtavan onnelliseksi. Mikä ihanan glamöröösi tapa viettää viimeiset vuodet!

6 kommenttia:

  1. Noin sitä pitää viettää vanhuuspäivät <3 Kiitos kun jaoit tarinan :) Nimim. taas pitää viedä ylimääräistä kirpparille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tarina miellytti. Minua tuo tarina inspiroi ihan valtavasti. Ostamattomuutta olisi hyvä harjoitella.

      Poista
  2. Kertoiko tarina, minkä ikäisenä nainen teki tämän päätöksen? :) Oma vaatevarstonikin riittäisi kyllä varmasti eläkepäiville saakka, ihan hullua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarina ei kertonut missä iässä nainen päätöksen teki, mutta uskon että useamman kymmentä vuotta hän oli ostamatta mitään. Minulla on tällä hetkellä niin vähän vaatteita ettei varasto riittäisi eläkepäiviin asti, eikä luultavasti edes mahtuisi enää kymmenen vuoden päästä päälle, mutta silti on kiva leikitellä ajatuksella ostamattomuudesta. :)

      Poista
  3. Ihana tarina! Pystyisinpä itsekin tuohon...taitaisi vain vaatia rajua laihdutuskuuria! (ehkä voisin olla ostamatta uutta ruokaakin...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jos laihduttaisit niin silloin nykyiset vaatteesi olisivat liian isoja. Eli ei kannata laihduttaa, kunhan pitää vaan huolen siitä ettei liho jotta nykyiset vaatteet mahtuvat jatkossakin päälle. :)

      Poista