perjantai 20. helmikuuta 2009

Kenkiä menneisyydestä

tunnetila: huvittuneisuus

Arvatkaa mitä tein yhtenä iltana?! Kaivoin kaapista vanhoja kenkiäni ja päivittelin isoon ääneen löytöjeni keskellä. Kaikki lähti siitä, kun menneellä viikolla ulkona alkoi pakastua. Olen monta vuotta käyttänyt pakkaspäivinä uniformua johon on kuulunut ruskea untuvatakki ja ruskeat karvakengät. Tämän talven olen kulkenut niin kylminä kuin lämpiminäkin päivinä UGGeissa ja kun tuli ensimmäiset oikeasti kylmät ilmat päätin kaivaa vanhat karvakaverit esiin ja ulkoiluttaa niitä edes muutaman kerran tänäkin talvena. Laitoin innoissani kengät jalkaan mutta voi kurjuus, ne tuntuivat... no, vanhoilta.


Kengät ovat olleet lempparini viimeiset neljä talvea enkä suostunut uskomaan että Nanook -pakkasen poika -kenkäni voivat tuntua vanhentuneilta. Laitoin kengät sinnikkäästi jalkaan ja heti ulkona ensimmäinen vastaantulija vilkaisi alaspäin. "Noi on so last season!" sanoi vastaan kävelleen neiti-ihmisen ilme. Purin hammasta ja päätin kävellä kadulla rakkaiden kenkieni kanssa ylpeänä, olivathan ne pelastaneet varpaani pakkaselta jo useamman talven ajan. Fiilis oli silti koko päivän epämukava. (Kengät Vagabond)

Nanookeista vielä sen verran, että kengät on mokkaa, mutta karva EI ole aitoa turkista. Vaikka en pidä mistään feikistä enkä keinokuiduista, niin vielä vähemmän pidän turkiksista enkä suosi niitä koskaan.

Tuohtuneena itseeni rakkaiden karvakasojen syrjinnästä päätin kaivaa kaapista esiin muutaman muunkin parin kenkiä joista aika on ajanut auttamattomasti ohi. Seuraavassa kuvassa ovat kenkäni vuodelta -98. (Huh huh!)


Järjettömän korkea ja paksu pohja/kanta puuta, välissä ja pohjassa alimmaisena kumia pehmentämässä käyntiä ja kellertävä päälliosa nahkaa. Kengät ovat merkkiä Rizzo. Nahka on edelleen hyvässä kunnossa ja ihanan pehmeää, kenkien kunto on muutenkin lähes moitteeton vaikka muistan käyttäneeni näitä paljon. Ensisilmäys kenkiin aiheutti naurunpyrskähdyksen, mutta mitä enemmän kenkiä katson sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että tulen käyttämään noita ensi kesänä. Kengät ovat jo niin överit että niiden kanssa sopii upeasti joko leveälahkeiset siniset Mangon farkkuni tai vaaleat Marc o' Polon farkut jotka olen kaivanut kirppislaatikosta mahdolliseen uuteen elämään. Kierrätys rocks! Ja se, että on oikeasti jo niin vanha että voi kierrättää omia vaatteitaan. *naureskelee hämillään, ei tiedä itkisikö vai nauraisi*

Seuraavat kengät on ostettu vuonna 2003 Latviasta, Riiasta (vai Riikasta, olen tuon kaupungin taivutuksen kanssa aina yhtä ihmeissäni). Riika on saanut lisänimen Itämeren Pariisi ja se pitää todella paikkansa. Kaupunki on täynnä upeita liikkeitä ja kuvan "Leningrad Cowboys" -kengät ostin italialaisesta boutiquesta. Maksoin niistä maltaita mutta ne oli vaan pakko saada. Just.



Kenkien kärki on tuhottoman pitkä, mutta nuo kengät ovat ehdottomasti parhaat kenkäni kävellä. Noin hyvää lestiä en ole tuota ennen enkä tuon jälkeen tavannut. Noilla juoksisi maratoonin. Jos yleensäkään jaksaisin juosta maratoonin. Korko on puuta ja kengän nahka hyvin hyvin pehmeää. Kengät merkkiä Tabu. Olen tosin pilannut kengät kastelemalla ne rankkasateessa läpimäriksi, kuvassakin näkyy raita läpikastuneen ja kuivana pysyneen nahan välillä. Hmm.. Onnistuisikohan joku suutari (jos se hyvä ja luotettava jostain löytyisi) muokkaamaan tuota kärkeä hieman hillitymmäksi? Myös yhdet viininpunaiset (!) Tarsalat odottavat kaapissani pitkien kärkien uutta tulemista. Pitääkö noihin outoihin muotivillityksiin aina lähteä mukaan, kysyn vaan?

Mitäs sanotte? Onko mikään esitellyistä kenkäpareista mieleenne vai oletteko syvästi järkyttyneet että olen joskus käytänyt kuvien kenkiä ja että ne ovat oikeasti kaikki olleet ihan lemppareitani? Niin lemppareita, että säilytän noita kaikkia kenkiä edelleen alkuperäisissä laatikoissaan!

17 kommenttia:

  1. Keskimmäisistä tuli minullakin mieleen leveälahkeiset vaaleat farkut. Täydelleiset ensi kesäksi!

    Hyvälaatuisia vaatteita kannataa säilyttää, jos vain on tilaa. Niitä on sitten kiva kaivaa vuosien päästä käyttöön. Minä juuri mallailin yli 10 vuotta vanhaa Inwearin jakkua ja totesin sen olenvan ihan "tätäpäivää" hihat lyhyemmiksi käännettyinä.

    Itse olen joutunut heittämään viimeaikoina kierrätykseen kaikki vanhat kengät haikeana, kun jalan lesti leveni ja koko kasvoi kolmen lapsen synnytyksen jälkeen yhdellä koolla. No toisaalta sain/saan pistää hyvällä omallatunnolla koko kenkävaraston uusiksi =).

    VastaaPoista
  2. Ei ainakaan pakkasella pitäisi liikaa ajatella miltä näyttää, hyvinhän noi vielä menee ja pääasia että on lämmin!

    Keskimmäisiä katsellessani pyörittelin kyllä silmiäni mutta oikein yhdistettynä varmasti toimivat näin 10v jälkeenkin, esim. just ehdottamiesi liehulahjefarkkujen kanssa vois sopia hyvin.

    Ja noi on sentään laatukenkiä, eli ei mitään vastaavia muovi tai jopa niitä ihme vaahtomuovityyppisiä versioita ;D

    Ja taivutus on Riiasta, Riiassa... Riikassa taas on taivutus sanasta Riikka. Jaksan tästä aina huomauttaa miehelle, joka kyllä myöskin on oikeakielisyyden ystävä muttei juuri tuosta jaksa piinata kun kuulemma tulee ymmäretyksi. Minä silti aina virnistäen sanon, että toivon todella ettei mies ole kessään Riikassa käynyt ;D Minä olen yhtä kiero kuin meidän iskä, eli jos vain on mahdollisuus ymmärtää väärin niin se käytetään hyväksi :D

    VastaaPoista
  3. Oijoi, noissa keskimmäisissä kengissä on kyllä jotain, vaikuttavat hyvinkin freesseiltä tänä tulevana platopohjien kesänä :D Sen sijaan itse en syty pitkiin kärkiin, en halua pienen jalkani näyttävän yhtään isommalta kuin mitä se on :D Ja nuo talvikengät ovat suloiset! Kyllä mä itsekin olen painellut menemään ties kuinka vanhoilla talvikengillä, kun en ole halunnut jalkoja palelluttaa :)

    Vaatteita on kyllä helpompi "kierrättää" kun niitä pystyy muokkaamaan uudenlaisiksi, mutta kenkiä on kyllä vähän hankala..joutuu oikeasti odottamaan, että trendi osuu taas kohdalleen. Ja kun se taas tulee, voi esim. koron malli olla ihan out, kun taas muu kenkä olisi passeli..

    Itse yritän ostaa ns. ajattomia kenkiä, ja raa-asti olen laittanut kiertoon ne trendihaksahdus kengät vuosien takaa..:)

    VastaaPoista
  4. Karvakengät löytyy täältäkin, tosin ne mun yrittää kai olla muklukin vai mitkä hevonpeet nyt ikinä olikaan muotia joskus vuonna nakki Kate Mossilla :D:D ja säilytän niitä edelleen koska ovat superlämpöiset, mutta todistettavasti palellun mielummin ohuissa nahkasaappaissa kuin vedän ne jalkaani.. nooh, ehkä joskus :)

    Jee huomenna nähdään :))))

    VastaaPoista
  5. Ei kannate harmitella vanhoja kenkuja, ne oli muotia silloin! Tälle nykyiselle kenkämuodille naureskellaan varmasti jonkin ajan päästä. =) Ja minusta nuo karvapoposet on vallan suloiset, eivätkä mun silmään mitenkään epämuodikkaat. Ehkä se tuijotteleva ihminen ajattelikin just sitä karvaa, että onkohan aitoa...

    VastaaPoista
  6. Minäkin luulen, että keskimmäiset kengät voivat itse asiassa olla super trendikkäät ensi kesänä. Nytkän on noita huimia pohjia vilahdellut taas vähän siellä sun täällä. Katsopas esim. fashion toastin Rumin kenkiä, niin aika samantyyppisiähän sieltä löytyy:)

    VastaaPoista
  7. Musta ensimmäiset ovat kivannäköiset ja menevät siinä missä UGGitkin. Jalkaan vaan pakkasilla!

    VastaaPoista
  8. Piksi: Jalan leviäminen raskauden yhteydessä on tehnyt monille tepposet ja vanhoista kengistä ovat useat naiset joutuneet luopumaan. Mutta sinulla on hyvä asenne: saapahan ostaa paljon uusia! Jee! :) Ja uusi-vanha jakkusi on varmasti hieno!

    Rva Herttainen: Totta, jos on kylmä niin lämpimät kengät vaan jalkaan! Sitä paitsi eihän nämä (nytkin jalassa olevat) UGGitkaan mitkään kaunottaret ole... ;)

    Mä tiesin että suhun voi luottaa tuossa taivutuksessa. Meinasin jo juttua kirjoittaessani pyytää Herttaista apuun. :)

    Salka: Kiva että säkin huomaat keskimmäisten kenkien potentiaalin. Mä ajattelin että niistä voisi tulla uusi hitti. :) Trendihaksahdukset on kyllä... noh.. niitä nyt vaan tulee välillä tehtyä. :)

    Nelliina: Karvasaappaat kunniaan! Aletaan vaan pokkana käyttämään niitä niin kohta ne on taas muotia. :) Ja jee, huomenna nähdään!

    Piitzi: Totta! Vastaantulija saattoi hyvinkin katsoa kenkiäni luullen että ne ovat oikeaa turkista. Tuo on nimittäin tosi oikean näköistä. Ja jos on turkisvastainen niin tuollaiset voi herättää ärtymystä. Hyvä pointti.

    Lovely: Kiitos vinkistä, täytyypä käydä katsomassa löytyykö superpohjakengilleni kavereita netin syövereistä. Ja mahtavaa että sinustakin näissä keskimmäisissä on sitä jotain! :)

    Mj: Kiitos! Niin laitankin. Pakkaset, täältä tullaan! (Paitsi ne pakkaset taisi just loppua..) :)

    VastaaPoista
  9. Mä puolestani odotan, missä vaiheessa uggeja pidetään maailman rumimpina kenkinä ja "miten saatoinkaan pitää sellaisia".

    Noin hyväkuntoisia kenkiä minäkin säilytän, sillä joskus ne voi taas tehdä uuden tulemisensa... tai ainakin joskus, tulevaisuudessa, mahdollisilla lapsilla on ihmettelemistä siinä että äiti on joskus ollut muodikas ;)

    VastaaPoista
  10. Hei noi keltaiset sandaalit on jo niin överit että ne on itseasiassa aika trendikkäät.. :) Testaa pillifarkkujen seuraksi, vois vaikka toimiakin. Minihameen seurana ysärivibat voi olla turhan vahvat, mutta muuten modernin asun seurana aika makeet. :)

    VastaaPoista
  11. Ilona: Musta nää UGGit ei oo ikinä hienoiksi tullutkaan, on aika kammottavat edelleen. :) Mutta mummunjalkani tykkäävät.. :)

    Anonyymi: *repeää nauruun* Voi ei, en olisi halunnut silmiini mielikuvaa noista kengistä ja minihameesta! *nauraa ääneen* Mahtavuutta, siinä olisi ehkä ysäri parhaimmillaan/pahimmillaan!

    VastaaPoista
  12. Niin joo, just kun julkaisin tuon edellisen kommenttini, niin sisäpihan poikki käveli tyttö ihan samanlaisissa karvasaapaksissa ihan asiallisen näköisissä kamppeissa, eli ilmeisesti ihmisten ilmoille suunnistamassa.. :D

    VastaaPoista
  13. Anonyymi: Eikä?! "..ihan asiallisen näköisissä kamppeissa.. ihmisten ilmoille.." Sä nauratat mut nyt kuoliaaksi! Kiitos, tästä on hyvä lähteä viikonlopun viettoon!

    VastaaPoista
  14. Nuo karvakengät olis ihanat :)

    VastaaPoista
  15. Pikku-Kata: Kiitti, ne on söpöt ja olleet mun suosikit jo monta talvea eikä ole menneet miksikään. Kuvissa kengät on vähän pölyiset, kunto on oikeasti parempi.

    VastaaPoista
  16. Hih melkonen ysärihelmi kyllä noi puupohjasandaalit.. ;D No ainakaan ne ei sentään ole kirkkaan keltaiset tai oranssit tms., sen verran neutraalit ja ajattomat (siis ainakin sävyiltään) kuitenkin että varmasti voi hyvin vieläkin käyttää jos siltä tuntuu. :) (ja mun mielestä ne on toki mageet, hullu ysärifanaatikko kun olen) ;)

    VastaaPoista
  17. Desthea: Jee, ysärifanaatikko! Mahtavaa! Katotaan pääseekö kengät kesällä ulkoilemaan..

    VastaaPoista