torstai 21. tammikuuta 2010

Jäytävä ahdistus

tunnetila: ahdistus

Näin viikonloppuna Zarassa ihanan häiriintyneet capri-mittaiset farkut ja palasin tänään sovittamaan niitä. Ei olisi pitänyt. Menin liikkeeseen pienenä ja sirona, ulos tulin epämuodostuneena persjalkaisena tallukkana.

Kannoin sovituskoppiin edellisistä Zaran sovituskerroista viisastuneena samasta housusta monta eri kokoa. Koko 36 pysähtyi jo pohkeeseen, 38 nousi lantiolle asti muttei ollut toivoakaan saada vetoketjua kiinni. Koko 40 sujahti mukavasti jalkaan ja lahjekin oli ihan sopiva. Siis nilkkapituisena. Housun capri-ominaisuus oli kadonnut jo varmaan koossa 38.

Tiedän, ettei koko 40 ole suuri. Mutta tiedän myös miten normaalisti housuissa kokoa 34 tai 36 käyttävän päällä koon 40 housut menettävät täysin mallinsa. Niin kävi myös tässä tapauksessa.

Kaikkien näiden vuosien aikana mitä olen asioinut Zarassa maailmalla tai Suomessa luulisi, että olisin jo oppinut olemaan sovittamatta täysin eri mallisille ihmisille suunnattuja housuja. Mutta kun ei niin ei. Tieten tahtoen, pienin väliajoin tosin, yritän tunkea jalkaani hoikkasäärisille gaselleille tarkoitettuja housuja ja tunnen vartaloni täysin epämuodostuneeksi.

90% ajasta olen kroppaani ja olemiseeni ihan tyytyväinen, tämän päivän ahdistus oli hyvä osoitus sen pienen, vahvan, jäljelle jäävän 10% olemassaolosta. Varsinkin kun viereisestä kopista kuului nuoren tytön ääni joka sanoi ystävälleen: "Vitsi nää kaikki housut on tosi hyviä. Mä otan nämä kaikki!"

Onko teillä liikkeitä joita karttelette välttyäksenne mieltä jäytävältä ahdistukselta?

27 kommenttia:

  1. Zara aiheuttaa housuillaan mulleki ahdistusta. Kivoja housuja, mutta ei mulle :/

    VastaaPoista
  2. Yleensä meuhkataan, miten H&M tai Gina Tricot myyvät vain kukkakepeille vaatteita, mut minä - siis MINÄ - tunnun löytävän vain noista vaatteita ja vieläpä normaalien osastolta! Muissa kaupoissa on yleensä pakko hakea vaatteet läskien osastolta. Esim. Halosen voisi kuvitella olevan tukevahkoille keski-ikäisille suunnattu vaatekauppa, mutta ainakaan vatsan seudulta tukeville se ei ole. Sovitin viime kesänä ihania capreja, mutta kun koko 46:kin teki tiukkaa, luovutin. H&M:llä tuo koko on just ihanan löysä, voi vielä syödäkin. Tästä johtuen shoppaan nykyään enimmäkseen just H&M:llä.

    VastaaPoista
  3. Haha, itse kartan housuostoksilla kaikkia muita liikkeitä paitsi Mangoa, Zaraa ja Dieseliä. Onlynkin housut saattaa hyvällä tuurilla istua.. Muualla iskee kuitenkin karu totuus (tai toisin sanoen lentokentän kokoinen takamus) vastaan :D

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Ihanaa, muitakin ahdistaa Zaran mitoitus. Sovitaan ettei enää sovitella niitä ja vältetään yhdessä ahdistus, jooko?! ;)

    AnneVee: Sieltä kannattaa ostaa mistä löytää omalle vartalolle sopivimmat vaatteet. Ja hei, jos joku perusmitoituksella oleva vaate ei näytä päällä hyvältä niin "muodokkaampien naisten" vaatteet on ehkä tehty paremmalla mitoituksella ja imartelevat usein paremmin esim. isorintaisia mutta muuten "standardikokoisia". Suosittelen testaamaan.

    Salla: Salla, sä olet just se viereisen kopin nuori, ihana, gasellimainen neito jonka kommentti sai pääni lähes räjähtämään. :D

    VastaaPoista
  5. Mä en juuri osta housuja yhtään mistään ennekun on ihan pakko. Sattuneesta syystä.
    Kunhan saan aikaiseksi niin teen itelleni täydellisesti istuvat housunkaavat eikä mun tarvi enää ikinä ahdistua yhtään mistään. NikKerta!
    ;P

    Aijjoo, Espritillä on tosi kuluttajaystävälliset koot, niiden koko 38 mahtuu 42-44:lle ja mullekin meni quote*25"*/quote farkut tosta vaan. Eipä olekaan mennyt sitten ala-asteen.

    VastaaPoista
  6. Sepä siinä, ku läskien osastolla vaatteet on just niille rintaville. Materiaalit on yleensä tosi huljuavan laskeutuvia, eikä ne näytä hyviltä lattearintaisten ja isomahaisten naisten päällä. Jotain yksittäisiä juttuja oon joskus löytäny. Vaadin vaatekauppaa epämuodostuneille!

    VastaaPoista
  7. En nykyään käytä housuja paljon ollenkaan. Syy: olen mitoiltani todella tasapaksu. Eli vyötärö on siinä suositellun ylärajalla (eikö se naisilla ole 80cm?) ja lantio noin 95cm. Tämä johtaa siihen, että lähes mitkään housut eivät mene vyötäröltä kiinni, mutta jos menevät, eivät ne istu ollenkaan tai löpöttävät reisistä. Tällöin koot 40-42 on vaihtoehdot, vaikka muuten menisi 38.
    Itse asiassa en ole tainnut Zarasta ostaa kuin pari vaatetta joskus vuosia sitten. Ihania vaatteita siellä kyllä välillä on, mutta mitoitus ei sovi mun vartalolle ollenkaan. En siis käy siellä oikeastaan koskaan (max kerran vuodessa).

    VastaaPoista
  8. Prefecta: Vau, 25" housuihin mahtuminen on varmasti ravistuttava kokemus! Mulla oli vaatetusalaa opiskellessani täydellinen housunkaava, piirsin sen siis silloin itselleni 40 vuotta vaatturina toimineen miehen kaavoituskurssilla, mutta piru kun painan nyt 10kg enemmän ja kaava on just tuota 25" kokoa. Pitäis leventää kaavaa niin paljon joka puolelta että helpompi on piirtää kokonaan uudet..

    AnneVee: No hitto! En tajunnutkaan tuota ja uskon kyllä että se on ongelma. Höh! Kyllä me vielä jotain keksitään, ja onneksi on H&M!

    VastaaPoista
  9. Tiina: Joka puolelta hyvin istuvien housujen löytäminen on isolle osalle naisista huomattavan vaikeaa. Tiedän tosi monta naista jotka ovat, kuten sinäkin, lakanneet kokonaan käyttämästä housuja. Toivottavasti löydät kuitenkin itsellesi vielä joku kerta kivat housut. Ja kun löydät, niin osta niitä kerralla useammat. Mulla on yksiä Lindexin housuja neljät.. :)

    VastaaPoista
  10. Minäkin olen jo heittänyt kirveen kaivoon - ja lopettanut koko farkkujen/housujen käytön. (Hahah, ei kuitenkaan tarvitse pelätä, että ilman alaosaa olisin liikenteessä!;)

    Tällä hetkellä kaapista löytyy yhdet farkut (nekin Leviksen boyfriend -malliset),parit farkkuleggingsit (nekin aiheuttaa välillä tuskastusta), haaremihousut ja Acnelta odottelen saapuviksi mustia collareita. Muuten suurimman osan ajasta käytän leggingsejä, sukkiksia ja niiden kanssa tunikoita tai hameita.Helppoa!

    Ps. Niin tosiaan, inhoan niiden "täydellisten" housujen metsästystä ja sovittelua, että olen tainnut luovuttaa jo ajat sitten..Toivottavasti kuitenkin vielä joskus tärppää?

    VastaaPoista
  11. Tiedän tunteen. Caprimalliset housut eivät ole koskaan minulle caprit. Olen ilmeisesti liian leveä ja ihan liian lyhyt. Toinen yhtä usein toistuva ongelma on se, että housut ovat vyötäröstä ja lantiosta hyvät, mutta lököttävät reisistä rumasti. Tähän ongelmaan saattaa auttaa kokoa pienemmät housut, JOS kyseessä on stretch-kangas. Lahkeista en edes aloita...

    Ostan muuten myös aina useammat kappaleet samoja housuja, jos löydän jostain hyvin istuvat. :D Viimeksi kuukausi sitten raahasin KappAhlista kahdet samanlaiset mustat, kapeat housut kotiin ja tekisi mieli hakea vielä kolmannet...

    VastaaPoista
  12. Oon Annen kanssa niin samaa mieltä. Pitäis olla TODELLA isot tissit, että vois mennä sinne isojen tyttöjen puolelle. Toinen homma on se, että housuissa pitäis olla läskit tossa navan alapuolella. Navan yläpuolella oleva läski roikkuu ja housuissa on 20cm ilmaa navan alapuolella. Jee. Oon yhtälailla niin epämuodostunut (mut silti Anne on pienempi minua).

    VastaaPoista
  13. Minä jätän kokeilematta Zaran ja Mangon housut. Normaalisti olen 36-38, mutta Mangossa ainakin pitäisi ottaa paljon isompi koko, joka sitten lahkeiden puolesta onkin vaan noin puoli metriä liian pitkä... Hieman kolauttaa itsetuntoa, ja tosiaan minäkin saatan mennä liikkeeseen ylpeänä vartalostani, mutta tulla takaisin isoperseisenä ja läskireisisenä. Olen normaalipainoinen ja lyhyt, joten nämä kaksi liikettä ovat ei-listallani housujen puolesta.

    VastaaPoista
  14. muuta tänne tampereelle, ei tarvitse paljon huolehtia jonkun zaran mitoituksista :D

    muttajoo, harvoja plussapuolia siitä, että on n. 12-vuotiaan pojan kroppa (siis itsellä, ei missään kellarissa säilöttynä): halpamallistojen housut menee usein jalkaan.

    VastaaPoista
  15. Minä välttelin juuri Zaraa pari vuotta sitten, kun käytännössä mikään - siis mikään putiikin vaate ei mahtunut nätisti päälle.

    Kunnes sitten kuulin kerran Zaran myyjän kertovan jollekin asiakkaalle, että Zaran koko M vastaa suomalaisessa kokotaulukossa S-kokoa (eli Zaran 38 onkin 36). Ja johan alkoi sen jälkeen meikäläinenkin mahtua Zaran vaatteisiin. Siihen asti ihmettelin, miten en mahdu Zara-vaatteissa omaan kokooni.

    Sittemmin olen hieman solakoitunut, ja viimeisen vuoden aikana olen löytänyt eniten vaatteita juuri Zarasta. Viime aikoina päälle ovat menneet jopa sen kokoiset housut, joita käytin viimeksi yli kahdeksan vuotta sitten, jee! Ja Zarasta olen myös löytänyt ne ainoat (itse asiassa kaksi eri paria) täydelliset pillifarkut, jotka istuvat nätisti vyötäröltä, mutta ovat lahkeesta täydellisen pituiset! Ja minähän olen siis 152-senttinen. Mietin joskus, ovatkohan ne oikeasti caprit, mutta en usko, sillä niiden lahkeet ovat hyvinkin pillit, ja harvojen pohkeet mahtuvat niihin lahkeensuihin, jotka ovat hyvin pillit minun nilkoissani. Ja sitten vain iloitsen niistä farkuista, joka kerta käyttäessäni niitä.

    Ja itselleni sopivia caprihousujahan en ole löytänyt siis ikinä. Sen sijaan käytän pitkiä sortseja, jotka ovat mulle polveen tai aavistuksen polven alle, jolloin ne ajavat mulle caprien virkaa - vaikka ovatkin oikeasti sortsit.

    VastaaPoista
  16. Hehheh, mä oon joskus kokenut myös saman jäytävän ahdistuksen. Olen tosin aina tiennyt ettei mulla oo hoikat gasellijalat mutta se oli jo aika kamalaa etten mahtunut kaupan suurimpiin housuihin! En kiusaa enää itseäni asialla ja kierrän zarahousut kaukaa ;)

    VastaaPoista
  17. Sovin juuri maanantaina neljät housut Zarassa, koot 36-42, ei yksikään sopinut, luulin että vain minulla on sporttiset jalat, kun ne housut jotka eivät ollet jaloissa kuin sukkikset olivat haaremimaiset takamuksella. Hirveän huonot.

    VastaaPoista
  18. Niin oudolta kuin se kuulostaakin, mutta Seppälän housut ovat osoittautuneet silloin tällöin kullan arvoisiksi. Mitään muuta en sieltä ikinä osta, mutta housut ovat istuneet kuin unelma. Zaran housut saavat hien nousemaan pintaan jo ennen sovituskoppiin menoa... Ja olen myös normaalisti kokoa 36.

    VastaaPoista
  19. Pitkäjalkaisena itse tuskailen taas tämän dilemman kanssa: pitkät lahkeet on yhtä kuin iso koko. Eli oletuksena on, että kaikki pitkät ihmiset on todella isokokoisia. Ikinä ei löydy sopivia housuja >:(

    -Mrs Cupcake

    http://cupcakehousewife.blogspot.com/

    VastaaPoista
  20. Juuri tuon takia housuja ei tule enää käytettyä lainkaan.

    Olin viime vuoden lopulla H&M:ssä sovittamassa alennuksessa olleita mustia samettihousuja. Housujen sijaan sain vain huonon mielen: normaali kokoni 36 jäi pohkeisiin, 38 nousi jo vähän ylemmäs ja 40 meni ylös asti, mutta sitten vyötärön puolesta housuihin olisi mahtunut joku toinenkin. Pah. Laitoin miehenikin sovittamaan housuja ja sama tilanne, vasta numero 40 meni ylös asti, vaikka miehellä on hävyttömän hoikat jalat. Siis kenelle housut on oikein tarkoitettu?!?

    Zaran mitoitusta en viitsi edes ajatella, tulee vain pahantuuliseksi.

    VastaaPoista
  21. teresa: Noita boyfriend-mallisia farkkuja mäkin haluaisin sovittaa. Tuntuu vaan että ne sopii paremmin "pyllyttömämmille", sillä niissä juuri yläosaan tulisi jäädä löysää. Mulla varmaan ahteri täyttää koko sen tilan. :) Tsemppiä sinulle täydellisten housujen metsästykseen!

    Olga: Mulla ei kyllä ole sitä vaaraa että reisien kohdalle jäisi housuissa tyhjää... :) Ennemminkin ne, mitkä mahtuvat reisistä on usein vyötäröltä liian isot. Mutta kiitos myös KappAhl-vinkistä. Mulla taitaakin muuten olla sieltä yhdet chinokset..

    Petra: No voi ei. Miksi sitä muuten automaattisesti ajatellaan että isompia vaatekokoja käyttävillä naisilla on myös isot rinnat? Jotain tässä on pakko keksiä, ihan tyhmää kun mikään ei käy kenellekään. :D

    Eerika: Joo, Mango on toinen murheen kryyni. Espanjassa käydessä iskee aina sellanen töppöjalkaahdistus ettei ole tosikaan. :)

    Tiiti: No hei, Mangossa on vähän sama juttu. Tosin siellä housut menee jalkaan mutta pituudelta yli jäävistä lahkeista saisi mulle melkein toiset housut! :) Sitä paitsi, kaikki Zaran housut ei ole edes halpoja. Mutta lucky you!

    vimps: Oi, varmasti ihana kokemus mahtua 8 vuotta sitten haudattuihin mittoihin. Voi vitsit, onnea ja iloa!!! Vaikka sä olet mua lyhyempi, niin sulla on varmaan 15cm pidemmät jalat kuin minulla. Mulla nimittäin jalkaan menevät housut on yleensä just sen 15cm liian pitkät. Sulla on siis mittasuhteet paremmin kohdallaan kuin minulla. Ihan eppaa! :)

    Romulus: Heh, munkin pitäis kiertää Zaran housuosasto kaukaa mutta aina silloin tällöin tulee harha: "jos nää sittenkin menisi..." Eikä ne koskaan mene! :)

    Vanda: Sporttiset jalat täälläkin. :) Mutta ei viitsi sen takia lakata treenaamasta että mahtuisi Zaran housuihin. :)

    JannaM: Heh, muakin alkaa jo koko ajatus Zaran housuista hikoiluttaa. :) Kiitos Seppälä vinkistä. Täytyypä kipaista tutkailemaan heidän tarjontaansa.

    Mrs Cupcake: Ostatko koskaan housuja Zarasta? Ne tuntuu (ainakin omasta mielestä) olevan juuri hoikille pitkäsäärille. Ihme jos et sinäkään löydä sieltä housuja.

    Netta: Minun mieheni taas on kuin Zaran malli. Kaikki Zaran vaatteet istuvat hänelle kuin valettu. Arvaa ärsyttääkö Espanjassa reissatessa kun mulle ei käy mikään ja miehellä jokainen vaate istuu täydellisesti.. Murr... :)

    VastaaPoista
  22. Hehehe, alle 160cm hukkapätkänä välttelen Zaran housuja aina täältä hamaan ikuisuuteen asti. Sen lisäksi, että joudun lähes järjestäen lyhentämään kaikki uudet housut, on niiden sopivien löytäminen ylipäänsä ongelmallista, kun alaosa varresta on kokoa 36, mutta keskivartalo 38. Kröhöm...Pitäsköhän tehdä asialle jotain?

    VastaaPoista
  23. Enne: Ai säkin olet niin pikkuruinen?! Ja kärsit tietysti sitten samasta ongelmasta. Perustetaan kohta joku "ongelmavartaloille vaatteita" -ryhmä! :)

    VastaaPoista
  24. hei zara on ainoa mistä minä ylipäänsä löydän housuja :DDD mä hihkun aina siellä sovituskopeissa että jeeee keerankin riittävän kapeat lahkeet ja silti piiitkät <3 koska normikaupoissa mitä pidempi lahje, sen leveämpi persus sais olla, ja tällä mun pituudella pitäis olla jo kokoa 46 että sais sopivan pitkiä lahkeita.. ei o reilua :(

    VastaaPoista
  25. Nelliina: Heh, mä jo odottelinkin milloin sä tulet pitkine säärinesi tänne kehumaan Zaraa! :D Jos pitkät sääret tuottavat ongelmia niin mä voisin ihan helposti ottaa niistä vaikka edes 5cm itselleni. Molempien elämä helpottuisi kummasti housuostoksilla. :)

    VastaaPoista
  26. Tiedän tunteen kun housut ei mene jalkaan. Vielä hirveämpi tunne on kun myyjä kopin ulkopuolella huutelee että miltäs näyttää! Ei sitten kehtaa sanoa, että ei noussu reisiä ylemmäs vaikka tätä kokoa mä yleensä käytän :D

    Onneksi käyn sovittelemassa housuja ehkä kerran vuodessa, kun en niitä edes kovin usein käytä. Harvoista paikoista edes löytyy tarpeeksi pitkiä ja muutenkin tykkään onneksi hameista enemmän :)

    VastaaPoista
  27. Ulrika: Heh, onneksi Zarassa ei ole myyjät sovarin verhon takana odottamassa. Voi olla että sielläkin on ollut, mutta ne itkevät asiakkaat on ollut liian rankkaa katsottavaa.. ;)

    VastaaPoista