perjantai 14. joulukuuta 2012

Muutuin matkalla mummoksi

tunnetila: ilo

Image and video hosting by TinyPic

Hopeiset korut ovat olleet muodissa jo vuosikymmenen eikä keltakultaa trendikoruissa ole juuri näkynyt. Tykkään hopeasta ja käytänkin hopeakoruja mielelläni. Olen kuitenkin sen verran yliherkkä muille metalleille kuin kullalle, että en voi käyttää hopeisia korvakoruja yhtä päivää enempää saamatta ihottumaa ja ikävää kutinaa korvanlehtiini. Siksipä suurin osa hopeanvärisistä koruistani onkin valkokultaa. Vaihtelisin mielelläni korviksia muodin- ja tilaisuuksien mukaan, mutta valkokultaiset korut ovat niin hintavia että olen jumittanut samoissa korviksissa tylsänä vuosikaudet.

Image and video hosting by TinyPic

Parin viime vuoden aikana keltakultaisia tuotteita on alkanut löytyä liikkeiden valikoimista jo vähän nuorempaankin makuun ja olen ottanut muutoksen ilolla vastaan. Kauniita keltakultaisia koruja kun löytää usein edullisemmin kuin valkokultaa. Myös valikoima keltakullassa on huomattavasti laajempi valkokultaan nähden. 

Ostin syksyn aikana muutaman korun newyorkilaisilta suunnittelijoilta ja nuo kaikki hankinnat olivat keltakultaa, tai ainakin keltakullan värisiä. Tykkään yli kaiken BRVTVS -merkin kultakoruista (sormus ja ranneketju näkyvät asukuvassa mm. täällä) ja käytän niitä päivittäin. Uudet lempikorvikset löysin Erica Weinerin valikoimista.

Image and video hosting by TinyPic

Kultakorujen kaveriksi hankin Marc by Marc Jacobsin kultasomisteisen kellon nahkarannekkeella. Sain alkusyksyn helteissä vanhasta DKNY -kellostani ihottumaa ranteeseen ja siksi uuden kellon ranne on nahkainen. Epäilin vähän nahkaista ranneketta kun en ole sellaista vuosiin käyttänyt, mutta vaihtelu kyllä virkistää! On tosi kiva vilkaista paljonko kello on kun ranteessa on täysin erilainen ajannäyttäjä kuin ennen.    

Mieheni sanoi että muutuin matkalla mummoksi. Keltakultakoruja käyttävät kuulema vain vanhat ihmiset, nuoret valitsevat valkokullan tai hopean. Onnellinen mummo keltakultakasansa kanssa kuittaa ja kysyy mielipidettänne. Onko keltakulta mummoille vai käytättekö myös itse keltakultaa?

10 kommenttia:

  1. :) Ei kulta ole mummo vaan klassinen ja arvokas. Ihana kello ja muutkin korut ottaisin itselleni milloin vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla että joku on kanssani samaa mieltä. Mallailin reissussa myös nyt niin kovin muodikkaita statement koruja. Olisin halunnut hankkia yhden Marshallin kampanjaa varten. Mies toimi koruissa makutuomarina ja kaikki olivat hänestä ihna järkyttävän kamalia. :) Hmmmm, olisikohan se mummo sittenkin tuo mies joka ei ymmärrä trendien päälle... ;)

      Poista
  2. Mä käytän silloin tällöin kultaisia koruja, ja yleensä se valinta koituu muun vaatetuksen mukaan. Mutta vaikka kulta on toisinaan ihan kiva, (etenkin semmoisissa nuorekkaan näyttävissä statement-koruissa ;) ), niin silti on usein jonkinlainen huojennus palata hopeisiin seuraavana päivänä.
    En ole siis vielä oppinut ihan kokonaan kullan äärelle... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka palaa aina siihen turvallisempaan ja tutumpaan vaihtoehtoon, niin on silti kiva että voi käyttää kumpaakin "väriä", kultaa ja hopeaa. Äitini esim. on sitä mieltä ettei hän voi käyttää yhtään mitään missä on hopeaa. Kylmä hopea kun ei sovi hänen ihonsa väriin. Ja saattaapa olla äiti oikeassa. Kiva siis että itse voimme vaihdella sävyjä mieltymysten mukaan.

      Poista
  3. Näin on, miehesi ei vain tajuu. Ei munkaan mies, mut sain silti toivomani keltakultaisen kihlasormuksen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, mahtava kommentti!! Olen ihan samaa mieltä kanssasi. :D Onnea kihlauksesta ja onnea keltakultaisesta sormuksesta! :)

      Poista
  4. Minullakin sekä kihla- että vihkisormukset ovat keltakultaa... Rakkaimmat koruni <3 Muita koruja en sitten käytäkään... että siinä statementtia ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahaahha, totta puhut! Nuo sormukset ja niiden merkitys on kyllä paras statement minkä voi tehdä! :D

      Poista
  5. Kulta eri muodoissa, myös muuten kuin koruissa, on kiinnostanut pidempään yhä enemmän. Viime syksynä hankin kullanvärisen neuleen ja glitterkultaista kynsilakkaa, sittemmin olen alkanut käyttää yli vuosi sitten kirpparilta löytämääni kullanväristä kaulakorua ja alkukesästä edesmenneen mummoni vanhaa kultaista sormusta. Se on ollut siitä asti sormessa.

    Kultaiset korut ja asiat ovat ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, miksei minulla ole mummolta saatuja koruaarteita? Mummojen aarteet ovat ihan huikeita juttuja ja pitäisin mielelläni omien mummojeni koruja muistuttamassa heistä ja heidän upeudestaan joka päivä. <3

      Poista