keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Matkalla taas

tunnetila: ilo


Muutama päivä tuli rauhoituttua kotona ja taas mennään! Istun nyt junassa matkalla ystäväni luo Joensuuhun. Vietän Joensuussa muutaman päivän ja suuntaan sieltä Savoon vanhempieni luo. Kesälomaa on jäljellä vielä vajaat pari viikkoa ja siitä täytyy ottaa kaikki irti.

Tamperelainen ystäväni ihmetteli kerran miten lomani voivat olla aina buukattuna ihan täyteen ohjelmaa. Hän viettää kesälomansa rentoutuen ja mökkeillen Tampereen seudulla ja tapaa perhettään ja ystäviään siinä samalla. Voi kunpa minunkin elämäni menisi samalla tavalla! Olisi varmasti ihan eri tavalla rentoutunut olo viiden viikon lomailun jälkeen jos ei aina tarvitsisi matkustella ympäriinsä. Kesä on kuitenkin sitä ainutta aikaa jolloin ehdin tavata itselle tärkeitä ihmisiä ja se, valitettavasti, vaatii matkustelua. 

Vanhempani ja siskoni asuvat Savossa, miehen perhe Oulun suunnalla. Minulle tärkeitä ystäviä asuu Joensuussa, Lappeenrannassa, Tampereella ja Kittilässä ja kummipoikani perheineen asuu Jyväskylässä. Kaikkia heitä en koskaan ehdi kesän aikana tavata, mutta jos edes muutaman heistä. Onneksi osa ystävistäni käy moikkaamassa minua Helsingissä, muuten emme varmaan ehtisi nähdä koskaan.

Vietättekö Te kesäisin samanlaista reissuelämää vai oletteko niin onnekkaita että kaikki Teille läheiset ihmiset asuvat lähellä? Vaikka tykkään matkustella ja kyläillä ystävieni luona (tapaamiset ovat aina niin ihania että matkustaisin vaikka maailman ääriin saadakseni viettää aikaa läheisteni kanssa), niin silti jatkuva lentely ja junassa istuminen, saati eläminen laukkuun mahtuvalla omaisuudella, tuntuu välillä raskaalta.

Nyt matkustan kuitenkin hyvillä mielin ystäväni luo Joensuuhun. On ihana nähdä tärkeää ihmistä pitkästä aikaa!

8 kommenttia:

  1. Meillä onneksi suurin osa läheisistä asustaa pääkaupunkiseudulla kuten me. Vanhempani asuvat entisessä kotikaupungissani Etelä-Savossa. Siellä tulee käytyä muutaman kerran vuodessa sekä lomilla että viikonloppuina. Yleensä kesälomat sujuu mökkeillen, vain pieni reissu kotimaassa joskus. Oikein hyvää reissua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos CurryKaneli, kotimaan reissu on ollut ihana! Vaikka aina lomilla tulee lähdettyä ulkomaille niin kyllä tämä luonto Suomessa vaan on jotain niin kaunista ja monimuotoista ettei sitä voi kuin ihailla. Jos meilläkin olisi mökki niin luulen että mekin mökkeiltäisiin koko kesä. Ulkomaan reissut jäisivät varmasti vähemmälle. Mökkeily on ihan parasta!

      Poista
  2. Me yritetään joka lomalla mennä jonnekin ulkomaille, joten aika buukattuja nuo ovat. Vieläpä ollaan tehty pari roadtrippiä, jossa ollaan oltu tien päällä jopa viisi viikkoa. Ei me osata olla paikallaan, pari päivää mökillä riittää minulle mainiosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä on aika sama juttu. Jos jäämme Suomeen meillä on ihan koko ajan vieraita tai buukkaamme matkoja sukuloimaan joka viikolle. Kun lähdemme pariksi viikoksi ulkomaille saamme olla miehen kanssa silloin ihan kahdestaan. Ulkomaan matkat on usein ainutta yhdessä olo aikaa joten pidämme kiinni siitä kynsin hampain.

      Poista
  3. I feel your pain! Miun vanhemmat asuu Joensuun paikkeilla, miehen Savossa. Itse ollaan täällä Helsingissä. Loput miun suvusta ja vanhat kaverit asuu onneksi melko lailla kaikki siellä Pohjois-Karjalassa myös (että ovat edes jotenkin näppärästi vierailuetäisyydellä toisistaan, kun vaan riittäisi reissuilla aika), mutta miehen suku asuukin sitten mahdollisimman ympäri Suomea, joten niitä ei ihan joka vuosi nähdäkään...

    Hauskaa Joensuun matkaa! Se on ihan mahtava kesäkaupunki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tinny, Joensuu on kyllä kaunis paikka kesällä! Tällä kertaa vietimme päivät aika tiiviisti ystäväni luona (ystävällä on omakotitalo jossa ihana piha ja terassi) mutta kaupunki on kyllä tosi kaunis ja vehreä.

      Poista
  4. Oi, kiva kun tulet kotikonnuilleni eli Pohjois-Karjalaan! :) Joensuu on kiva kaupunki. Pohjois-Karjalassa on muitakin ihania paikkoja sekä paljon näkemistä. :) Mutta tuo on niin totta, että nykyään nähdäkseen kavereita ja sukulaisia, niin täytyy matkustaa, joskus aikalailla. Vivi Vinna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinäkin olet kotoisin Pohjois-Karjalasta! Tykkään kyllä Joensuusta kaupunkina ja tälläkin kertaa reissu oli hyvin onnistunut. :)

      Poista