perjantai 12. syyskuuta 2008

Liivinpuolikas


tunnetila: ilo

Olin muutaman päivän päivittämättä blogiani ja tuntuu että viimeisimmästä kirjoituksestani on jo ikuisuus! Hassua miten tähänkin hommaan jää jotenkin "koukkuun". Turhanpäiväistä jorinaahan nämä juttuni suurimmaksi osaksi ovat, mutta mukavaa puuhaa silti.

Alkuviikko flunssan kourissa maaten oli oiva keino saada loppuviikon työpäivät työntäyteisiksi ja edelleen vähän puoliteholla käyntini ei tuntunut urakkaa helpottavan. Jatkuva sadekin piinasi vielä keskiviikkona, mutta sadepäivää ilahdutti uudet kumpparit. Tai siis jokasään citysaappaat, näin hienommin sanottuna. Ostin kengät jo keväällä Lui&Lei Shoesista mutta tällä viikolla sain kengät ensimmäistä kertaa käyttöön. Voin kertoa että kengät aiheuttivat suurta huomiota minne meninkin. Saappaat on oikein mukavat ja kevyet jalassa, mutta pohja on niin ohut että kanta-astujana vedenpitävä materiaali kului kannasta jo ensimmäisenä käyttöpäivänä hieman rikki. Saas nähdä miten käy vedenkeston.. (Keskiviikon ulkoasuna takki Vila, laukku CK, saappaat Fessura)


Eilen päädyin työpäivän jälkeen makutuomariksi ystäväni vaateostoksille. Reissu oli minullekin antoisa, löysin kauniin harmaan ja suuren puuvillatrikoisen (!) kaulaliinan. Liina/huivi pääsi heti tänään käyttöön ja voih, se on ihanan pehmeä! Päivän asuna oli tänään iso huivi (H&M Organic Gotton), Marimekon trikoopusero, kahinamekko (H&M Trend), housut Lindex, kengät Vagabond.


Tein myös eilisellä ostoskierroksella kyseenalaisen hankinnan.. Kaupassa "juttu" tuntui ensin hauskalta, sitten oudolta, sitten taas hauskalta ja tässä vaiheessa kiikutin "jutun" kassalle. Liikkeestä poistuttuani totesin ystävälleni haluavani palauttaa "jutun" nyt heti, mutta päätin antaa kuitenkin sille mahdollisuuden kotona. Hmm.. Parin eri vaatteen kanssa "juttua" on nyt tullut testattua ja olen edelleen hämmentynyt. Tässä kaksi kuvaa, tosin samasta asusta.



Tuo on siis liivi. Tai siis osa liiviä. Idea on hauska, mutta jotenkin tuntuu että liivi loppuu kesken. Johtunee siitä että se loppuu kesken... "Liivinpuolikas" on Vero Modan mallikappale. Olisi ainakin erilainen, mutta taitaa olla minulle jo vähän liikaa. Yhdistin liivin ensin kokomustaan asuun neulospoolon kanssa ja toiseen asuun valkoisen pidempihelmaisen paitapuseron kanssa. Molempien kanssa "liivinpuolikas" oli ihan kiva, mutta vaan ihan kiva. Kaikkiin kummallisuuksiin minäkin silmäni isken.. Mitäs sanotte "liivinpuolikkaasta", mahkuja vai ei?

13 kommenttia:

  1. Ellu: Kiitti! Yksi ääni sille että "liivinpuolikas" jää meille asumaan.

    VastaaPoista
  2. Onhan se aika vekkuli.

    Piti tulla hehkuttamaan kun menin huutonettiin tutkimaan barbeja piiitkästä aikaa ja siellä on yks Ken 60-luvulta kohtuuhinnalla ;) Laitoin kirjanmerkkeihin ja taidanpa huutaa pois jos kukaan ei ryhdy kilpakumppaniksi :)

    VastaaPoista
  3. Ehheh, ja nyt löysin Allanin, jonka hiustenväri mätsäis paremmin oman miehen tukkaan, mutta voiko kakun päälle laittaa Barbien seuraksi Midgen poikaystävää, hieman arveluttaa ;) Jonkunlaiset rillit pitää kyllä saada, oli Ken tai Allan.

    VastaaPoista
  4. Ja nyt tukin boksiasi, meinaan löytyi kans flocked hair ihan blondina, vielä parempi... Mutta tuplahinta. Pitää varmaan kysyä äidiltä mielipidettä että mikä niistä on eniten oman miehen näköinen.

    VastaaPoista
  5. Herttainen: Hyvä että alkaa vaihtoehtoja löytyä! On mustakin aika arveluttavaa laittaa Allan kakun päälle, ellet sitten hommaa siihen myös Midgeä. Sitä paitsi sähän olet Midge! ;)

    VastaaPoista
  6. Äh kun en just nyt muista mun vintage-Midge-tilannetta... Pitää kaivella vanhoja kuvalevyjä, mä meinaan joskus 5v sitten kuvasin barbejani... Koska en usko että tois kovin hyvää onnea jos heti sekoitetaan pariskunnan kakun päällä ;)

    VastaaPoista
  7. Tuo liivinpuolikas on varsin hauska! Tuollaisen voisi toteuttaa mahdollisesti itse leikkaamalla vanhasta liivistä? Hmm...

    VastaaPoista
  8. Herttainen: Joo, kakun päälle joko Barbie ja Ken tai Midge ja Allan. Sekoittelusta ei tule kuin sanomista!

    Anna-Maria: Okei, kiitos, toinen varsinainen ääni liivin kotona pitämiseen... :)

    VastaaPoista
  9. Hmm.Puolikas ääni; hauska yksityiskohta, mutta voisi kuvitella että on vaikea yhdisteltävä.. Joten uusia yhdistelmiä vaan kehiin! :)

    Allekirjoitan täysin sen että blogin pitämiseen voi jäädä koukkuun, koska itse olen jäänyt koukkuun niiden lukemiseen.. joten ehdinkin jo kaivata päivitystäsi! :)

    VastaaPoista
  10. Saappaat on hauskat, mutta harmi todellakin jos vedenpitävyys ja kestävyys eivät kulje käsi kädessä.

    Liivinpuolikkaita olen itsekin vähän katsellut sillä silmällä, mutta tulin siihen tulokseen että vähääkään isommat rinnat näyttävät hassuilta tuon kanssa - vähän kun olisi laitettu vyö rintojen yläpuolelle :oD

    VastaaPoista
  11. Hauskat on kyllä nuo kenkäsi:) Ja kiva olisi nähdä se paitapuseroversio...voisin kuvitella, että tuo liivi olisi pikkaisen leveähelmaisen, mutta ylhäältä istutetun paitapuseron kanssa aikas kiva:D

    VastaaPoista
  12. Anonyymi: Hih, kiitos! Täytyypä viimeistään huomenna yhdistää tuo liivi pariin uuteen asukokonaisuuteen, napata kuvat ja pistää tänne näytille. Saadaan sitten pohtia yhdessä.. :)

    May: Juu, vyö rintojen yläpuolella ei kuulosta oikein kivalta. :) Minulla tämä varustus on sen verran vaatimatonta että moista mielikuvaa ei taida tulla..

    Lovely: Juurikin sellainen, ylhäältä istuvampi mutta pikkasen leveämpi helmainen oli valkoinen paitis johon tämän yhdistin. Testaan huomenna uudestaan ja pistän kuvat jakoon. :)

    VastaaPoista