perjantai 2. lokakuuta 2009

Hus, pois!

tunnetila: uuden etsintä


kuva

Oletteko kuulleet ei-toivottuja (tummia) ihokarvoja omistavien ihmisten pelastuksesta, Dermaclear valoimpulssihoidosta? Dermaclear-hoidossa valoimpulssi hyydyttää karvankasvusolut ja karvatupen toiminta heikkenee jo ensimmäisen käsittelykerran jälkeen. Tutustuin hoitoon ensimmäistä kertaa viisi vuotta sitten kun kyllästyin päivittäin ajelemaan kainaloitani. Hoito on arvokasta (useissa hoitoloissa esim. kainaloiden kertakäsittely maksaa noin 100€), mutta ajattelin tuolloin satsata omaan hygieniaan ja hyvinvointiin ja testata hoitoa muutamalla hoitokerralla.

Lopputulema oli, että ihastuin hoitoon ja sen tuloksiin niin valtavasti että kainaloitani hoidettiin yhteensä 10 kertaa (alussa tiheämmällä aikavälillä, jatkossa harvemmin) ja bikininrajoja 6 kertaa. Tästä kymmenen kerran "kainalosarjan" viimeisestä hoitokerrasta on aikaa nyt kolmisen vuotta ja koko tämän ajan olen saanut nauttia sileistä kainaloista. Uskokaa tai älkää, mutta elämänlaatuni parani vähintään hoitoihin kulutetun rahamäärän verran! Bikininrajoihin tehdyt 6 hoitoa eivät auttaneet juuri lainkaan ja olenkin nyt ajatellut ottaa uusia hoitoja tarvittavan sarjahoidon verran.

Kainaloissa hoidon tulokset ovat kestäneet siis kolmisen vuotta mutta nykyään ajan taas kainaloni parin viikon välein. Pysyvää karvattomuutta en ainakaan minä saanut ensimmäisellä sarjahoidolla, mutta jos kolmeen vuoteen ei tarvinnut huolehtia kainaloiden karvaisuudesta niin se on minusta jo hyvä tulos. Nyt kun vielä löytäisin Helsingistä kivan ja edullisen hoitolan jossa voisin ottaa uuden sarjahoidon niin saisin kainaloasian taas pois päiväjärjestyksestä. (Älkää ehdottako Sunrisea, hoitola on boikottilistallani useastakin syystä.)

Hyvä puoli kalliissa hoidoissa lopputuloksen lisäksi on myös se, että kun kaikki rahat menevät kauneudenhoitoon, tai joidenkin mielestä turhamaisuuteen, niin "ostolakossa" on helpompi pysyä kun rahaa vaateshoppailuun ei yksinkertaisesti ole!

5 kommenttia:

  1. Mustakin on parempi käyttää rahat omaan hyvinvointiin ja ulkonäköön kuin siihen ainaiseen kaappien täyttöön. Olen itsekin ajatellut tällaista karvojenpoistoa, sillä etenkin kainalot ja bikiniraja häiritsevät. Ja yllätyin iloisesti kun googlasin tuon hoidon. hip-hip-huraa, näitä hoitoja saa jopa täältä, ei tarvitse lähteä johon naapuri kaupunkiin tai kauemmas.

    VastaaPoista
  2. Mä olen kyllä kovasti harkinnut tuota valoimpulssihoitoa, ja myöskin sunriseä, koska sieltä hoidoista saisin cityshopparilla -50% alennuksen, mikä on aika paljon. Kerroppa siis miksi ei kannattaisi mennä sinne? Mäkin olen hyvin kiinnostunut siitä, missä täällä hkissä olisi mukava ja edullinen hoitola :)

    VastaaPoista
  3. Shandi: Toivottavasti teidän kaupungista saa myös jotain City Shoppari alennusta, helpottaa maksuhetken tuskaa huomattavasti. :) Mutta suosittelen toimenpidettä!

    Wikke: Mä kävin muutama vuosi sitten Sunrisessä juurikin käyttämässä City Shoppari-etuja ja a) paikka oli aina epäsiisti, b) jokaisella kerralla minulla oli eri kosmetologi sillä minua edellisen kerran palvelleet olivat aina lähteneet muualle töihin (???) ja c) kerran palvelu oli niin luokatonta (ei johtunut hoidon tehneestä henkilöstä) että tein siitä valituksen. Asiaan palattiin pian, mutta epäonnistuneesta hoidosta syytettiin minua, ja kun selitin asian uudelleen siihen luvattiin palata pian ja selvittää homma. Sen koommin en ole sieltä mitään kuullut. Eli asia jäi kesken ja suuhun niin paska maku etten voi suositella kyseistä hoitolaa kenellekään!

    VastaaPoista
  4. Ystäväni on matkannut Helsingistä Keravalle "kainalohoitoon". Hintaa en muista, mutta se oli HUIMASTI halvempi kuin noin 100 euroa kerta. Paikan nimeäkään en muista, mutta google auttanee, jos kiinnostuit :)

    VastaaPoista
  5. Anonyymi: Kiitos vinkistä!! Täytyypä Googlailla ja tehdä kenttätutkimusta myös muilta lähialueilta pääkaupunkiseudulla. :)

    VastaaPoista