maanantai 26. lokakuuta 2009

Kaksi ilmettä

tunnetila: tyytyväisyys

Eilinen päivä oli täynnä kivaa! Aamulla käväisin (tungoksessa kolme metriä minuutissa etenemistä ei voi kyllä käväisyksi kutsua, huh huh!) kirppiksellä ja tein pari hyvää löytöä, niistä lisää tulevissa postauksissa. Tiesin, että kirppisreissun jälkeen täytyy lähteä nopeasti Kirja-/musiikki-/ruoka & viini -messuille, joten päätin jo heti aamusta pukeutua helposti muunneltavaan asuun. Asu muodostui pääasiassa pallohelmaisesta mekosta (Chevignon Paris), paksuista sukkahousuista ja kiilapohjaisista kengistä (Vagabond).

Kirppikselle laitoin mekon päälle musta-harmaa raidallisen villatakin (Line Collection), kaulaan kietaisin verkkomaisen huivin (H&M) ja jalkoja lämmittämään pääsivät taas säärystimet (Calvin Klein). Nyt kun olen uskaltautunut ihmisten ilmoille säärystimissä niin minua ei pidättele enää mikään. Jalkoja lämmittävät säärystimet kun saavat kylmän ja tuulisen päivän tuntumaan edes piirun verran paremmalta!



Messuille halusin pukeutua vähän siistimmin, joten vaihdoin neuletakin pellavajakkuun (Your Face) ja jätin säärystimet kotiin. Myös kaulaliina vaihtui muhkeasta hieman klassisempaan villa-silkkihuiviin (Marimekko), valitettavasti huivia ei näy kuvassa.

Olen pitkään etsinyt sopivanlaista mustaa lyhyttä pallomaista hametta mutta en ole sellaista löytänyt. Viime viikolla tajusin, että Chevignonin mekko ajaa saman asian kun yläosan "peittää" neuletakilla tai puserolla. Fiilis on heti eri. Näppärää! Löytyykö kaapistanne vastaavia "monikäyttövaatteita" jotka menevät arkeen, juhlaan tai ovat välillä mekkoja, puseroita tai tarpeen vaatiessa vaikka hameita?

19 kommenttia:

  1. Minunkin mielestäni tuo pallohelmainen mekko ajaa myös hameen asiaa. Käytännöllistä.

    Mutta oletko havainnut, että Filippa K:n syys/talvi 2009-2010 -mallistossa on juuri musta pallohelmainen hame: http://www.filippa-k.com/collection/woman/skirts ja niistä neljästä hameesta se Tulip Wool Silk Skirt.

    Minusta se on ihana!

    VastaaPoista
  2. Vimps: Kyllä, havaittu on ja olen sovittanut sitä jo neljä kertaa. :)Oma kokoni on kuitenkin Suomesta loppu (Filippan omasta liikkeestä ainakin, Stockalle sitä kokoa ei edes tilattu), joten olen jo hylännyt hamehaaveet. Ellei se sitten satu tulemaan kohdalle jossain sattumalta.. :)

    Kiitos kuitenkin vinkistä, tuo hame hipoo täydellisyyttä!

    VastaaPoista
  3. Hyvännäköinen tuo pallohelmanen hame :)

    VastaaPoista
  4. Toimivan tuntuinen tuo sinun multitasking-asu!

    Itsellä on yksi GT:n trikooriepu-mekko, jota käytin samalla tavalla kunnes se kutistui pesussa. Nyt hameosa on vähän turhan lyhyt eikä enää kelpaa ainakaan kovin virallisiin tilaisuuksiin...

    Ja btw, hyvää nimipäivää ;)

    VastaaPoista
  5. NooranElämää: Kiitti! Tämä on yksi lempivaattteistani ja nyt kun vielä keksin että tämä menee talvella hameesta kun yläosa lämmittää kivasti, niin olen kohta käyttänyt tämän varmaan puhki. :)

    Ilona: Siis just noin, multitasking asu, cool! :) Harmi että oma multitasking asusi otti ja kutistui. Nää on nimittäin parhaita!

    Ja kiitos onnittelusta, olet ihana!

    VastaaPoista
  6. Haa! Hyvä idea, kiitos tästä! :))

    VastaaPoista
  7. Oi, tosi kiva toi hame! :) tai siis mekko ;)

    VastaaPoista
  8. Tuo sun pallhelmainen mekko on täydellinen, haluaisin just jonkun vastaavanlaisen, sillä mun omat on jotenkin liian tönkköjä, tuossa pallomaisuus on ihanan pehmeästi toteutettu :) Mutta kyllä, mun vaatekaapista löytyy muutamia hyvinkin monikäyttöisiä vaatteita, joista saa taiottua uusia puolia esiin asustamalla :D Ja rakastan tuollaista monikäyttövaate-ajattelutapaa!

    VastaaPoista
  9. Ja pakko lisätä, kirposi hetkellisesti tuskanhiki otsalle kun luin typottaneeni, mutta onneksi en ollut kirjoittanut palli,miten sen ekaksi luin, vaan pelkän pall..., tuossa kolmannessa sanassa :D Huhhuh!

    VastaaPoista
  10. Kävin ostamassa Trendin lähiprismasta kun kerran kehuit :D Ja olen kyllä tyytyväinen hankintaani. En tiedä miksi ne teinilehti on Trendin otsassa niin vahvasti. Ehkä se johtuu siitä, että itse luin lehteä teininä joskus 13 vuotta sitten ja miellän sen siksi teinilehdeksi :D

    -Riikka

    VastaaPoista
  11. No jos olet sovittanut sitä Filippan hametta jo neljä kertaa, se ilmiselvästi olisi sinun hameesi! Äärimmäisen harmillista, että oikeaa kokoa ei löytynyt.

    Jollei kohtalo kuljeta eteesi kyseistä hamosta, ehkä se tuo toisen, jonkun vieläkin ihanamman! Siihen asti nauti monimuotoisesta mekostasi, sekin on mun mielestä mahtava!

    VastaaPoista
  12. Mikkan: Ole hyvä! Hyvä jos saat jonkun oman mekkosi vastaavaan multitasking käyttöön! (Ilonan sana on mahtava! :))

    Jonna: Kiitos, tämä on ollut jo yli vuoden niin ahkerassa käytössä että pelkään koko ajan sitä päivää kun se kuluu puhki.. Mitä mä sitten teen??? No PAIKKAAN sen!!!! :D

    Salka: Hahaa, pallihelmainen mekko! :) :) Sulla on kyllä vaatekaapissa toinen toistaan ihanampia multitasking asuja. Tämä mekko on mulle ihan ehdoton. Se oli aika hintava, mutta selainen "pakko saada" juttu. Ja on ollut joka sentin arvoinen, enemmänkin!

    Riikka: Uuden Trendin muotikuvat on hienoja!!! Hyvä että sinäkin tykkäsit. Teinilehtenä mäkin sitä pidin, onneksi oli tapahtunut muutos parempaan suuntaan.

    Vimps: Arvaa nauroivatko myyjät mulle Filippalla kun tulin sovittamaan hametta taas ja taas. :) Hame on suorastaan törkeän hintainen, joten siksi en halua ostaa väärää kokoa, liian suurta ja liian pientä kävin siis testaamassa monta kertaa. Sen täytyy olla JUST eikä melkein!

    VastaaPoista
  13. ihana toi neuletakki <3

    VastaaPoista
  14. Säärystimet ovat kyllä omaa luokkaansa kun kyse on talvipukeutumisesta. Käytän itse yleensä pelkästään hameita tai mekkoja, mutta en pidä talvibuutseista, joten säärystimet auttavat. Nyt kun vielä keksittäisiin talviballerinat niin olisin onnellinen.

    VastaaPoista
  15. Saara: Kiitos! Tämä oli todellinen löytö joskus Anttilasta. 100% villaa ja ihanan lämmin. Eikä maksanut kuin jonkun pari kymppiä!

    Nattuli: Kiva että joku muukin tykkää säärystimistä! Mäkin tykkään käyttää hameita ja mekkoja talvella mutta ennen se on ollut hankalampaa. Ei ole enää, säärystimien kanssa tekisi mieli olla koko ajan hameessa. :)

    VastaaPoista
  16. Tosi hyvän ja tyylikkään näköisiä asuja!
    Mitä materiaalia tuo ihana hame-mekkosi muuten on?

    VastaaPoista
  17. Minna: Kiitos Minna! Mekko on kokonaan puuvillaa. Yläosa on ohutta ja pehmeää trikoota ja alaosa ohutta kangasmaisempaa puuvillaa. Alaosassa on pari kerrosta kangasta tuomassa muhkeutta ja taskuja varten. Ihanan kevyt siis kokonaisuudessaan.

    VastaaPoista
  18. Upea mekko ja asukokonaisuus! :)

    Ajauduin Buttermilkbisquits-blogin kautta tänne, tässä meneekin loppuviikko kun luen aikaisempia postauksiasi. :D

    VastaaPoista
  19. Nouvelle: Kiitos kivoista sanoistasi ja kiva kun eksyit tänne! Toivottavasti en pitkästytä sinua vanhoilla jorinoillani vaan tulet lukemaan blogiani jatkossakin. :)

    VastaaPoista