torstai 8. lokakuuta 2009

Pieni järjen ääni

tunnetila: sekopäisyys

Eilinen työpäivä päättyi osaltani työterveydessä käyntiin, kuumeen toteamiseen ja käskyyn: "Pysyt sitten kotona loppuviikon!" Vastustuskyky (kaikkeen) on tällä hetkellä heikoimmillaan ja päässä vallitsevaa flunssaista huminaa ei vähennä kanssabloggarin linkki täydelliseen nettikauppaan. Miten yksi kirjainyhdistelmä voi saada ihmisen näin sekaisin: OAK. En tiedä miten olen aiemmin onnistunut kiertämään tuon mielettömän nettikaupan, en nimittäin muista käyneeni siellä koskaan aikaisemmin. Nyt kävin ja ei olisi pitänyt...

Luoja paratkoon mitä vaatteita nettikauppa täynnä! Olisin voinut ottaa niistä itselleni lähes jokaisen! Päässä vain kohisi kun kuvia selatessani huomasin klikkailevani ostoskoriin tuotteita tuhansien eurojen (dollareiden) arvosta. "Tilaa"-nappia en kuitenkaan painanut (onneksi!!), halusin vain nähdä meneekö sekopäisyyspuuskassa $10 000 rikki. Ei mennyt.

Hieman rauhoittuneena aloin selailla ostoskoriin klikkailemiani vaatteita ja ilokseni huomasin niiden näyttävän osittain kovin tutuilta. Koristani löytyivät mm. nämä Alexander Wangin housut ja Kaylee Tangusin toppi (alempi kuva).



kuvat

Eipä tarvitsekaan tilata, lähes vastaavat pöksyt ja toppi kun löytyivät jo omasta kaapista! Ylemmässä kuvassa housut Hanna Saren/Seppälä, toppi Mango, kengät Vagabond. Alemman kuvan silkkirönsytoppi Milanosta torilta/merkitön, housut Object, kengät Vagabond.



Tällä kertaa ostoskoriin jäi vain yksi tuote joka on ehkä pakko tilata. OAK:n talvialen alkaessa en enää mene vastuuseen itsestäni. Kiitti vaan Joy! Syytän vain ja ainoastaan sinua (en lainkaan omaa luonteen lujuuttani, mähän olen nyt kipeä ja ihan vietävissä) jos koko vuoden tavoitteena ollut ostorajoittelu menee pieleen!

OAK:sta tuli hetkessä suosikkinettikauppani. Shoppailetteko te netissä? Jos, niin missä?

13 kommenttia:

  1. Hyvä NinaV ja selkäranka!

    Mäkin ihmettelin, että miten olen onnistunut moisen kaupan missaamaan näinkin kauan! Hinnat tosin ovat sitä luokkaa, että pitää tosiaan pohdiskella tarkaan, jos meinaa jotakin tilailla.

    Tietysti ompelutaitoisille vinkkejä löytyy järkyttävä kasa, jos vain taidot riittää (nimittäin omani taitavat olla siinä hilkun kilkun...)

    VastaaPoista
  2. Nettishoppailu on koukuttavaa. Asos on aika loisto paikka, varsinkin hintojen suhteen.

    Hyvä ettet sortunut ja himoitut vaatteetkin jo oli!

    VastaaPoista
  3. Joy: Jee, hyvä minä!! Kylmä suihku auttoi. :)

    Luulenpa, että osaisit ommella ihan hyvin itsekin niitä tsekkailemiasi vaatteita. Vähän voisi olla kaavoitus välillä hankalaa, mutta uskon että lopputulos olisi hyvä. Ei kun testaamaan!

    Nooruska: Mä olen yrittänyt vältellä nettishoppailua just tuon koukuttavuuden takia. Ainut nettikauppa mistä olen ostanut vaatteita on ollut Ellos/Josefssons, edes H&M:ltä en ole tilannut mitään kuin kerran (tuote oli kaupoista loppu mutta netistä löytyi vielä), ja nyt kesällä tilasin ekaa kertaa Asokselta kengät. Nyt, tämän löydön jälkeen kuitenkin luulen, etten voi enää vältellä nettishoppailua. Hitto!

    VastaaPoista
  4. Kieltämättä ton sivuston vaatteet näyttää ihan sulta, sori jos tämä ei nyt paranna riippuvuutta ;)

    VastaaPoista
  5. Pysy tiukkana vain =)

    Nettishoppailu on yksi syy miksi pysyn poissa esim eBaysta. Koska olen 100% varma että jos menen oikeasti sinne surffailemaan tulee konkurssi alta aikayksikön. Netissä kun on niin hemmetin helppoa ylittää luottoraja ja omat tulot parilla napin painalluksella. Yritän myös pysyä poissa Etsystä sillä siellä sitä vasta meikäläisen apajat onkin. Tyydyn siis käymään nettikaupoissa keskimäärin kerran kuussa (yhteensä)ettei ihan karkaa mopo käsistä. Lokakuun kerta on jo käytetty =) raportoin tuloksista myöhemmin.

    VastaaPoista
  6. Henna: Voi kiitos! Tykkään noista vaatteista ihan hirmuisesti joten olen iloinen jos ne näyttävät minulta. Mutta ei, et helpottanut asiaani yhtään. Tosin se ei haittaa. ;)

    Rhia: eBaysta ja Etsystä todella löytyis just sulle sopivia ihania juttuja. Mulle ei niinkään. Mä tosin olin ennen ihan koukussa eBayhin mutta nyt olen pysynyt sieltäkin poissa. Vaatteita en ole sieltä koskaan ostanut mutta kaikkea muuta.

    Jään kiinnostuneena odottamaan lokakuun nettiostoksia. :)

    VastaaPoista
  7. Siistit housut! ;)

    Mulla on jo pitkään haluttanut laittaa tilaus tonne OAK:ille, mutta kun en ole varma noista kokomerkinnöistä, tietäisitkö esim. miten esim. kenkäkoot menevät? yhdet jeffrey campbellit voisivat kiinnostaa kovastikin.. :D

    VastaaPoista
  8. Oih ja voih! Ihana paikka tuo OAK :)

    VastaaPoista
  9. Wikke: Kiitti! ;)

    Taidanpa arvata mitkä kengät sua kiinnostaisi. Ja nehän on vielä ihan edullisetkin! Uskon että koot menee ihan kuten normaalisti noissa Jenkki-merkinnöissä eli 38=7 1/2, 39= 8 1/2 jne. Voidaan vaikka tehdä yhteistilaus niin säästetään postikuluissa!

    VastaaPoista
  10. Mikkan: Älä!! Suorastaan taivas! :)

    VastaaPoista
  11. Hei tehdään yhteystilaus! Mun pitää saada ne kengät, vaikka en voi kyllä väittää että mulla olisi huutava pula kengistä.. Mutta tosiaan, kun ne on niin edullisetkin ;) Ja vielä löytyisi mun kokoakin, harmittaa vieläkin kun saman merkin yhdet upeudet meni sivu suun :/

    Mutta jos oisit tilaamassa niin hei ota yhteyttä?

    VastaaPoista
  12. Wikke: Laitoin sulle sähköpostia!

    VastaaPoista
  13. kokeilin oakilla noita ekan kuvan housuja sekä toppia. housuista oli vain liian suuri koko, joten ne jäivät kauppaan; toppi lähti mukaan. täytyy sanoa suoraan, että laatu on heikonlainen eli älä turhaan harmittele tilauksen tekemättömyyttä. :)

    nettikauppa toimii kuulemma hyvin, mutta jenkkikaupan tilauksista menee verot ja tullit eli useampi kymmenen prossaa päälle... sekin toimii kylmänä suihkuna.

    VastaaPoista