perjantai 24. toukokuuta 2013

IvanaHelsinki@linnanmäki

tunnetila: ilo

 photo ivanahyrra1_zpsf439bd71.jpg

Ivana Helsinki täyttää tänä vuonna 15 vuotta ja juhlavuosi on lähtenyt ryminällä käyntiin. Koko kevään Ivana Helsingin ympärillä on käynyt valtava kuhina ja saamme jatkuvasti kuulla iloisia ja mielenkiintoisia uutisia merkin suunnalta. Ivana Helsinki on ollut kevään aikana mm. mukana järjestämässä muotielokuvien Fashion Film Festivalia, tämän jälkeen liike ilmoitti jalkautuvansa mallistoineen Sokoksiin ympäri Suomea ja pop up -liikkeitä nähtiin jo Tampereella ja Jyväskylässä. Tällä hetkellä Ivanan pop up -store on pystyssä Helsingin Sokoksella.

Samoihin aikoihin Ivana Helsinki avasi boutique -tyyppisen verkkokaupan jonka valikoimasta löytyy muutakin kuin vaatteita. Kaiken tämän lisäksi kuultiin, että myös elokuvaa opiskelleen Paola Suhosen kuvaama USAGI-SAN -lyhytelokuva voitti hopeaa Student EMMY -gaalassa. Ihan käsittämätöntä mihin kaikkeen lahjakas ja aikaansaapa Paola Suhonen oikein pystyy! 

Tapasin Paolan viime syksynä New Yorkissa muotiviikkojen aikaan ja juttelin hänen kanssaan Ivana Helsingistä ja Paolan omista tulevaisuudensuunnitelmista. Haastattelu on edelleen luettavissa täällä.

 photo ivanahyrra2_zps02fa7ea2.jpg

 photo ivanahyrra3_zpsf3da2b87.jpg

Eilen paljastettiin Ivana Helsingin uusin yhteistyömallisto, tällä kertaa kumppanina ihana Linnanmäen huvipuisto! Ivana Helsinki on aloittanut mittavan yhteistyön Linnanmäen kanssa ja eilen Lintsillä esiteltiin Paola Suhosen Linnanmäelle suunnittelema Hyrrä -kuosi. Iloisesta Hyrrä-kuosista valmistettuja tuotteita, mm. kangaskassi, patakinnas ja keittiöpyyhe, voi ostaa huvipuistoon avatusta brändituotemyymälä Linnanmäen Putiikista ja jatkossa tuotteet tulevat myyntiin myös Linnanmäen Nettiputiikkiin.

Hyrrä-kankaasta on suunniteltu myös kaksikymmentä uniikkia asua jotka esiteltiin eilen yleisölle näytöksen muodossa. Kauniit Hyrrä-mekot tuotiin esille hauskasti ketjukarusellissa ja täytyy sanoa että idea oli loistava. Harvoin näytöksissä näkee noin herkkää helmojen leijailua ja kankaan kaunista liikettä. Uniikit Hyrrä-mekot huutokaupataan syksyllä ja niistä saadut varat ohjataan suoraan hyväntekeväisyyteen. 

Kuluneiden viidentoista vuoden aikana Ivana Helsingistä on kehittynyt moniulotteinen taide-, muoti- ja elokuvabrändi. Kapea-alainen yhden suunnan ajattelu ei sovi monilahjakkaan Paola Suhosen tulevaisuuden suunnitelmiin. Nykyään jokaiseen Ivana Helsingin vaatemallistoon kuuluu olennaisena osana Paola Suhosen ohjaama Fashion Film -henkinen lyhytelokuva. Alla ihanan tunnelmallinen elokuva joka on syntynyt osana IvanaHelsinki@linnanmäki -yhteistyötä.

2 kommenttia:

  1. Vai tulee Ivanaa Sokoksille, hienoa! Hyrrä-kuosi on aika hauska ja leikkisä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo Hyrrä-kuosimekot oli myös tosi kivoja! Jäin ihan miettimään pitäisikö kerrankin osallistua huutokauppaan sitten syksymmällä. Tukisi samalla hyvää asiaa.

      Poista