tiistai 9. kesäkuuta 2009

Pikku aktivisti

tunnetila: mietiskely

En ole koskaan ollut tiedostava jyrkkyyteen asti, enkä teininä kantanut maailman murheita harteillani kuten moni nuori tekee kun alkaa ymmärtää enemmän asioista. Toki tiedostin maailman epäkohdat ja kurjuuden, otin asioista selvää ja luin paljon, mutta ajattelin ettei pieni ihminen voi yksin tehdä asioille tarpeeksi. Tein kuitenkin pieniä tekoja jotka tuntuivat silloin itsestä tärkeille vaikka tiesin niiden olevan vain pisara valtameressä. Aloin mm. boikotoida monikansallisia yhtiöitä joiden epäeettisestä toiminnasta olin lukenut ja kuulin paljon. Boikotissa oli mm. Nestlé, Loréal, Unilever, Mars ja Coca-Cola Company.


Vaikka boikotit ja addresseihin nimien laittaminen tuntui silloin pieneltä teolta, niin haluan kuitenkin ajatella että jokaisesta teosta, jokaisesta ostamatta jättämisestä, on ollut hyötyä. Nykypäivänä yritys ei voi enää pärjätä noudattamalla epäeettisiä toimintatapoja ja parempaan päin ollaan mentykin. Esim. Loréal ei ole enää pariin vuosikymmeneen testannut valmiita tuotteitaan eläimillä ja muistaakseni vuosi 2013 on asetettu koko kosmetiikkateollisuudelle rajaksi jonka jälkeen ainesosienkin testaus eläimillä on lopetettava. Keinoihoja ja muita testaukseen käytettäviä tuotteita kehitellään koko ajan lisää.


Idean tähän maailmoja syleilevään postaukseen sain viikonloppuna, kun värjäsin hiukseni Garnierin hiusvärillä. En tiennyt, tai ehkä en vaan ollut ajatellut, että myös Garnier kuuluu Loréalin tuoteperheeseen. Huomasin sen vasta kotona pahvipakkauksen pohjassa olevasta tekstistä (kts. kuva yllä). Vanha aktivisti nosti heti päätään ja harmittelin miksi tulin ostaneeksi juuri tämän hiusvärin. Sitten muistin lukeneeni WWF:n luotsaamasta Operaatio Merenneidosta jonka tavoitteena on Itämeren suojelu.

Operaatio Merenneito järjestettiin myös viime vuonna ja silloin Garnier lahjoitti Itämeren suojeluun 10 000€ (5 senttiä jokaisesta myydystä kampanjatuotteesta). Tänä vuonna Garnier on nostanut panoksiaan ja lupaa lahjoittaa kampanjaan 10 senttiä jokaisesta ostetusta, kampanjaan kuuluvasta tuotteesta. Kampanjatuotteita ovat mm. Fructis-shampoot ja Luonnolliset Sävyt- hiusvärit, eli juurikin tuote jolla värjäsin tyvikasvun unholaan.


Vaikka teini-iän boikotit vaikuttavat edelleen kulutustottumuksiini ymmärrän myös, että maailma on muuttunut rutkasti parissakymmenessä vuodessa. Yritykset ovat skarpanneet imagoaan ja kilpailun lisääntyessä tuotteita ja niiden mainetta on pakko parantaa. Antakaamme siis myös Loréalille mahdollisuus parantaa maineensa vuosikymmenien takaa ja jos hiukset on "pakko" värjätä niin Garnierin Luonnolliset Sävyt -sarjan värit eivät ole siihen ollenkaan huonompi vaihtoehto. Hiukseni ovat nyt silkkiset ja kauniin sävyiset. Sitä paitsi tämä valinta tulee todellakin olemaan pisara meressä, nimittäin puhtaammassa Itämeressä! (Saisiko tuosta nokkeluudesta jo Pulizerin?!)

Onko teillä merkkejä, liikkeitä tms. boikotissa? Jos on, miksi?

12 kommenttia:

  1. Nestle on ollut boikotissa piiitkään, tosin esim. Chilessä oli pakko ostaa Nestlen jätskiä kun muuta ei ollut eikä 40 asteen helteistä selvinnyt ilman. Silloin tällöin tulee tosin nykyään ostettu Pingviini-jäätelöä, vaikka pyrinkin pääasiassa suosimaan Ingmania.

    En muista että olisin mitään muuta boikotoinut yhtä vahvasti, ajottain tulee kyllä semmosia puuskia että tuota en ainakaan osta ja tonne an ainakaan menee, milloin sitten surkeasta asiakaspalvelusta, tuotteesta, juuri noista eettisistä syistä tms. riippuen.

    VastaaPoista
  2. Mä olen lähes kymmenen vuotta boikotoinut Mc Donaldsia, mutta nyt keväällä sorruin ensimmäiseen ateriaan siellä, täytyy toivoa sen olleen vain kerran tapahtuva syrjähyppy :D Muutenkin pyrin boikotoimaan mahdollisimman paljon pikaruokaketjuja, ihan vain yleisestä periaatteesta, en niinkään inhoa jotain tiettyä ketjua kohtaan ( paitsi Mc Murder-ketjua XDD). Silmäni avautuivat luettuani kirjan pikaruokakansa, toki myös supersize me-loistodokkari oli omiaan vahvistamaan omaa boikotointi linjaa, joka on kuitenkin lähtenyt jo sieltä 16-vuotiaasta lähtien :) Ja voih...silloin tuli kyllä vastustettua ties mitä, hihhii :D Olen nykyään paljon pehmentynyt niistä ajoista, enkä tosiaankaan lähes niin musta-valkoisesti katso maailmaa, se on sitä kasvamista :)

    Ja voih, on niin monia juttuja, joita olen alkanut hetken mielijohteesta ( siihen riittä esim. ärsyttävä mainos, huono asiakaspalvelu tms. ) boikotoimaan, mutta enää en muista kaikkia. No, paras on ehkä ollut Saarioinen, jonka äitien tekemää ruokaa-mainokset ovat saaneet minut lähes mielipuolisuuden valtaan, ja oho, taisinpa juuri eilen duunissa safkata äitien tekemää kasvislasagnea! Täytyykin ensi kerralla eineshyllyllä muistaa oma boikottini :D

    VastaaPoista
  3. Oletteko huomanneet, että tói Unilever putkahtaa esiin tosi monesta purkista? ja se on aina kirjotettu mahdollisimman pienellä ja hämäävästi.

    Nestle nyt on aina ollut boikottilistalla. Tällä hetkellä pannassa on kertakäyttökama, koskien myös vaatteita ja kenkiä. Ja kesällä pitää suosia suomalaista ruokaa. (Paitsi tofun ostan viivoanista.)

    Äitini on oikea pikku aktivisti, siis vieläkin, ja suosii lähellä tuotettua ruokaa eikä osta avokadoja, jos ne on Israelista. Musta on jotenkin ihanaa, että ihmiset pitää kiinni periaatteistaan. Vielä 55-vuotiainakin.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi9/6/09 15:49

    voi voi voi, kun ei sitä ympäristöä voi pelastaa kuluttamalla.

    10000 e tuntuu ehkä suurelta, mutta se on kummallinen tuo ihmisen logiikka kun ei ajattele absoluuttisia määriä pidemmälle.

    ja toisaalta, jos on pakko saada tukkaan väriä niin miksipä ei tekisi sitä ammattilaisten (vähän) luonnollisimmilla väreillä ja samalla lama-aikana tukisi pienyrittäjää?

    C

    VastaaPoista
  5. Rva Herttainen: Voi että harmitti/harmittaa kun Nestle osti Valion jätskit!

    Mulla on myös paikkoja joita boikotoin huonon palvelun takia. Onneksi voi valita esim. kauneushoitolat jossa käy.

    Salka: Ai niin, Mäkki unohtui listasta, tosin käyn siellä ehkä kerran vuodessa. Ja kyllä, äänestän myös jaloillani jos saan jostain huonoa palvelua.

    Nooruska: Oi, ihana äiti! Lähiruoan suosiminen onnistuu onneksi kesäisin helpommin kuin talvella, odottelenkin nyt innolla kotimaisia marjoja ja vihanneksia toreille myyntiin.

    C: Niinpä, kuluttamalla ei voi maailmaan pelastaa, mutta parempi esim. tuo 10 000€ Garnierilta kun ei mitään. Voisi iso yritys jättää nuokin rahat antamatta ja pistäisivät kaiken omaan taskuun.

    Ja hiustenvärjäämisestä, kannatan todella kotimaisten palvelujen käyttöä, mutta lama on iskenyt myös omaan kukkaroon joten autan kampaajaystävääni asuntolainan maksussa muutaman kerran vuodessa ja kampaamokäyntien välillä hoidan ensiavun itse. Mutta kyllä, jos rahaa on niin suosikaa pienyrittäjiä!!

    VastaaPoista
  6. Alkoi oikein naurattamaan, kun luin tuota Salkan tekstiä... Tuli ihan oma teini-ikä mieleen. Vastustin jotakuinkin kaikkea ja kaikkia.
    Ja onhan sieltä tietynlainen tiedostavuus (voiko noin sanoa?) jäänyt kyllä, mutta kuten Salkalla, hieman pehmeämmin tulee suhtauduttua näihin asioihin.
    Täytyy myös myöntää, että aika ja raha, ja niiden riittämättömyys, tuntuvat monesti vaikuttavat "huonoihin (ja nopeisiin) ostopäätöksiin.

    Ihme sepustus...

    VastaaPoista
  7. Anonyymi9/6/09 18:19

    Hih..mulla on just Garnierin Luonnolliset sävyt väri päässä.Eri sävy vaan kuin sulla...

    VastaaPoista
  8. Anonyymi9/6/09 18:39

    L'orealia kannattaisi tukea, tosin Body Shopin kautta.

    Monethan lopettivat Body Shopin tuotteiden ostamisen kun L'oreal osti kyseisen yrityksen, mutta sehän antaa L'orealille viestin siitä ettei eettisen kosmetiikan valmistaminen kannata, kun kukaan ei sitä osta.

    Ostamalla on suurempi mahdollisuus vaikuttaa, kuin ostamatta jättämisellä. Pitää vaan valita kohteet oikein

    VastaaPoista
  9. Joy: Muistan itse kun joskus opiskelijana ostin 3 Mars-patukkaa kympillä. Pikkusiskoni oli kauhuissaan, olinhan opettanut hänetkin boikotoimaan Marsia. Silloin kun ei oikeasti ole rahaa tulee helposti sorruttua periaatteistaan.

    Anonyymi: Hei, ollaan laitettu yhdessä Itämeren suojeluun jo muutamakymmenen senttiä! :)

    Anonyymi: Totta, niin totta! Tiedän itsekin että Body Shopia on alettu boikotoimaan tuon oston jälkeen. Varsinkin kun Body Shop putosi tuon seurauksena pois Animalian listalta koska listalla olevien yritysten emoyhtiönkin täytyy edustaa samoja arvoja.

    VastaaPoista
  10. Nykyäänhän Body Shop on kyllä Animalian listalla, tosin sen pienen huomautuksen kere, että kuuluu l'orealiin.

    Mutta joo, mäkin nuorempana boikotoin vaikka j mitä. Ikä ja lapset ovat tehneet sen, että en jaksa ja pysty enää olemaan niin fanaattinen aioiden suhteen. Nykyään boikottini suuntautuvat enemmän huonon palvelun ja huonojen tuotteiden boikotointiin yksittäisten ketjujen sijaan. Ja varsinaisen boikotoinnin sijaan yritän suosia niitä eettisemmin tuotettuja aina silloin kun se on mahdollista.

    VastaaPoista
  11. Shandi: Samoin, minäkin boikotoin nykyään enemmän palveluita kuin itse tuotteita. Mutta jos kauneushoitolassa hoito maksaa melkein satasen niin tuloksen täytyy mielestäni olla hintansa väärti eikä käynti saa jättää pahaa mieltä tai muuten tylsää fiilistä.

    VastaaPoista
  12. 15-vuotias viherpiipertäjä tässä, hei. Löysin tämän postauksen juuri Googlen kautta etsiessäni tietoa Unileveristä. Pari kuukautta sitten pistin ko. yhtiön boikottiin, mutta sitä pientä sinistä U-merkkiä on yllättävän vaikea löytää kaupasta. Syy boikottiin on dokumentti, jonka näin pari kuukautta sitten TV:ssä. Sen mukaan Unilever käyttää Etelä-Afrikassa kasvavaa, paikallisten patentoimaa harvinaista aavikon kasvia laihdutuslääkkeissä, polkien siten sekä luonnon että ihmisten oikeuksia. Lipton ja Knorr on jo saatu raivattua pois kauppalistalta, seuraavana olisi Sun ja TRESsemme.

    VastaaPoista