lauantai 28. marraskuuta 2009

Ei kaveria seeprakorulle

tunnetila: pettymys

Ulkona paistoi päivällä Aurinko. Wohooo, kainot pyyntöni ("jos ei nyt jumankauta ala kohta aurinko paistaa niin...") on huomioitu, kiitos!!!! Pahimmasta ilmastoahdistuksesta toivuttuani kävin hakemassa R-kioskilta minulle saapuneen H&M:n paketin. Tiesin, että paketissa minua odottivat Jimmy Choon seepraballeriinat. Viime viikon balleriinoissa kävelleenä ja niiden kunnosta hieman huolestuneena odotin uusia kenkiäni innokkaana.

Image and video hosting by TinyPic


Voi maailma mikä pettymys! Kengät oli paksut koppurat, mustat seepraraidat oli painettu luonnonvalkoiseen mokkaan (jota en olisi mokaksi tunnistanut, en hajusta enkä tunnusta, ellei niin tuotemerkinnässä sanottaisi) hieman huolettomasti ja kenkälaatikosta lehahti ilmoille sellainen muovin käry että mieskin kysyi "mikä täällä haisee" tullessaan keittiöön jossa paketin avasin. Myös pohjien PITI olla nahkaa. Nettisivuilla oikein erikseen mainittiin että pohjat kannattaa suojata uudella pohjalla ennen niiden ulkoiluttamista. Todellisuudessa pohjat oli paksua muovia/kumia. Käytännöllisemmät, kyllä. Lupausten mukaiset, ei.

Taidanpa ruokakauppareissulla viedä kengät takaisin samaan paikkaan josta ne juuri noudinkin.

11 kommenttia:

  1. Voi ei.. harmi, että paketista paljastuikin tuollainen "yllätys" :/

    VastaaPoista
  2. No huh! Näyttääkin ihan eri kengiltä, mitä niissä mainoskuvissa!! Harmi:/

    VastaaPoista
  3. No onneksi en tilannu itselleni noita. Ehdin jo klikkaamaan ostoskoriin, mutta jätin tilaamatta. Tätä vähän epäilin, että tokkopa ovat tavallisia hm:n vaatteita parempia.

    VastaaPoista
  4. Mustakin nuo näyttää aivan erilaiselta kuin netin kuvissa. Yhdet kengät olisin kys. mallistosta halunnut itselleni, mutta en niin paljon, että olisin netissä jaksanut roikkua silloin kun ne sinne tulivat. Olen käynyt aina välillä palautuksia katsomassa, mutta vielä ei minun kokoani ole tullut.

    Kynsilakkaa ei vielä ole ja olisi tosi kivaa jos viitsisit käydä sen ostamassa.

    VastaaPoista
  5. Voi ei!! Itse jäin harmittelemaan kun missasin ne mustat... Mutta nyt tuli kyllä parempi mieli. Kiitos sinulle siis siitä :)

    VastaaPoista
  6. Mäkin kattelin noita kaupassa, kun yksi pari oli palautunut ja aika laimean oloiset oli. Harmi sinänsä, koska idea oli ihan kiva.

    VastaaPoista
  7. Sama homma! Lapsi tokaisi hirveästä hajusta ja äiti katseli muuten vain pettyneenä.. Palautukseen menevät. Samoin kuin musta laukkukin.

    VastaaPoista
  8. klikkasin samaiset seepraraidat omaan ostoskoriini, mutta jätin kuitenkin ostamatta. onneksi niin!

    ärsyttävää, ettei ne vastanneet odotuksia.

    I May Say

    VastaaPoista
  9. Hilja: Joo, tässä paketissa oli yllätystä kerrakseen. :D

    Lovely: Eikö?! Mustakin niissä mainoskuvissa nämä oli paljon sirommat ja kevyemmät.

    Piksi: Niinpä, onneksi et tilannut, ja onneksi nuo voi palauttaa. Hauska muuten miten moni lukijani tykästyi juuri näihin samaisiin kenkiin. Ihana että tänne on löytänyt niin samanhenkisiä ihmisiä!

    Shandi: Jos saat metsästettyä haluamasi kengät niin toivottavasti et pety niihin. Ja ok, käyn kyselemässä lakkaa.

    Noora: Joo, älä enää turhaan harmittele. Jos mustat on samanlaiset kuin nämä seeprat niin et olisi tykännyt niistä yhtään! :)

    Auri: Idea tosiaan oli kiva. Olen jo parina kesänä katsellut seeprakuvioisia balleriinoja/kesäkenkiä ja nyt luulin ne löytäneeni.

    mj: Se haju oli ihan hirveä!! Onneksi ovat nyt matkalla H&M:lle, poissa haisemasta. Jaa että laukkukin oli pettymys... Itku!

    I May Say: Hyvä ettet tilannut. Eniten ärsyttää tuo valehtelu. Jos kengissä on muovipohja niin miksi ilmoittaa että on nahkaa?? En ymmärrä.

    VastaaPoista
  10. Mäkin katselin noita kenkiä, mutta en sitten edes tilannut kun hinta kirpasi ja näin, että H&M:n kevät/kesämallistossa on aika samantyyliset ja paljon halvemmat (:

    VastaaPoista
  11. Anonyymi: Hei loistavaa, kiitos vinkistä! Täytyypä etsiä ne käsiini ja verrata hinta-laatusuhdetta... ;)

    VastaaPoista