keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Sinulle, kyllästynyt anonyymi

tunnetila: nolous

Sain edelliseen postaukseeni kommentin anonyymiltä joka oli kyllästynyt iänikuisiin poseerauksiini. Samat sanat, olen itsekin lopen kyllästynyt pariovien edessä pönöttämiseen. Minulla vain ei ole ketään kuka ottaisi kuvat (miestä olen pari kertaa pyytänyt ja noh... en voi sanoa hänen ilahtuneen..) eikä minulla myöskään ole isoa jalustaa jonka oikeaan asentoon virittelemällä pääsisin kuvailemaan ulkona. Vaihtelun vuoksi päätin kuitenkin yrittää kuvaamista rappukäytävässämme.

Tuumasta toimeen. Kamera pikkuruiselle jalustalle ja tuuletusparvekkeen ikkunalaudalle, itselaukaisija päälle ja ryntäys kameran eteen. Samalla hetkellä kun kamera räpsähti, yläkerran naapuri avasi ovensa ja tuli käytävään. Hyökkäsin salamana ottamaan kameran ikkunalta ja harpoin nolona sisälle asuntoomme. "Voi ei, näkikö tuo että kuvaan itseäni?? Voi helkkarin helkkari!! En kestä!" Nuo ajatukset mielessäni paiskasin oven kiinni takanani ja totesin ettei koko bloggaamisessa ole mitään järkeä.

Kameran kätköistä löytyi siis ainoastaan tuo yksi kuva ja siinäkään ei kengät näy kokonaan. Että näin kivasti meni tällä kertaa. En edes tiedä saako tuosta kuvasta yhtään sen selvempää mitä ovien edessä pällistelyistäni. Eipä taida. Ja asentoakaan en keksinyt vaihtaa. Sama pose paikan vaihdosta huolimatta. Toivotonta, toivotonta, mutta nyt olen ainakin yrittänyt!

Image and video hosting by TinyPic

neule Monki, toppi alla Antti Asplund,
shortsit H&M Trend, mokkasaappaat BilliBi


Miten voikin hävettää noin paljon jo pelkkä ajatus siitä, että joku näkee minut kuvaamassa itseäni rappukäytävässä?? Ja sitten se hetki kun pelko kiinnijäämisestä muuttuu todeksi, kun kuulee että ovi avautuu, huh! Ihan karmea kokemus.

Kyllästynyt anonyymi, tämä kuva on nyt sinulle! Yritys oli hyvä, mutta asento ei ole muuttunut eikä kuvasta saa sen paremmin selvää kuin ennenkään. Eli nähtävästi tämä blogi on tuomittu ikuisiksi ajoiksi huonojen kuvien ja surkeiden pönötysten tyyssijaksi!

23 kommenttia:

  1. Anonyymi9/6/10 18:36

    :D En kestä! Kiitos päivän hupipläjäyksestä! Tämä juttu nauratti kovasti ja ääneen, niin tuttu juttu on kyseessä.
    Meillä on tosi suuret ikkunat kämpässä ja aina välillä joku naapuri/ohikulkija on nähnyt kun kuvailen itseäni. Voi sitä nolouden määrää. Ihan sellainen klassinen "käsi keksipurkissa" fiilis.
    Vaikka en ole se edellisen postauksen anonyymi, niin suurkiitos tästä postauksesta:)

    VastaaPoista
  2. :DD Nina vastaa asiakkaiden tarpeisiin.;) Mua kyl kans nolottais kuvailla porraskäytävässä ja mies ei todellakaan oo kiinnostunut ottamaan mitään asukuvia, joten enpä niitä hirveästi postaile.

    Ihana rappukäytävä teillä.

    VastaaPoista
  3. Mulla on sama ongelma.:/ Eikä edes miestä, jota koittaa maanitella kuvaamaan...

    VastaaPoista
  4. No eihän niitä pönötyksiä nyt kukaan kato kun vaatteethan tässä merkitsee! Piru vie, kai sitä nyt omassa blogissaan saa pönöttää kuinka haluaa.. Vaikkakin sitten vain sillä yhdellä tavalla! Mutta onhan se kilttiä vastata haasteeseen :)

    VastaaPoista
  5. Heihoi, kuinka monessa (muotitms)blogissa näkee kuvia, joissa bloggaaja poseeraa aina eri tavalla? Aika harvassa minun mielestäni :)

    Kokeile jalustana kotona myös pyykkitelinettä, kirjapinoa ja kukkaruukku/purkkapaketti-komboa, kaikki nuokin toimivat tarpeen mukaan eri kohdissa asuntoa.

    Mäkin otan kuvani aina itse, siitä syystä että jos joku muu kuvaisi, reidet näyttäisi liian paksuilta, ilme olisi tyhmä, käden asento huonosti ja vaikka mitä. Kannatan siis itsekuvaamista ;)

    VastaaPoista
  6. Höhö, mä taisin joskus mainita blogissani siitä kuinka hävettää lähteä johonki ulos kuvaamaan, jos vaikka joku näkee tai ylipäätään ku parvekkeella keikistelee et mitä ohimenijät ajattelee yms.. siitäkin joku anonyymi riemastu, että noinko hyvä itsetunto sitä on vai.. Arvon anonyymi olis tietty voinu ite joskus kokeilla..

    ..noh, tänä vuonna oon vissiin jo kasvanu tuosta yli ja kykenen kuvaamaan pihalla jalustan kans :) Hyvä minä :D

    VastaaPoista
  7. Mäkin otan itse lähes kaikki (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta) valokuvat blogia varten. Olen kuvannut rappukäytävässä, ullakolla, parvekkeella. Parvekkeella kuvatessa ajattelin ensin että hui, tuolla on naapuri parvekkeella, se näkee kun valokuvaan itseäni (ja vanhassa asunnossa kun ekan kerroksen parvekkeella kuvasi niin myös kaikki ohikulkijat näki. Parin tapauksen jälkeen se unohtui eikä enää haittaa vaikka joku näkisikin. Rappukäytävä-kuvaukseen mulla oli jippo, menin rappukäytävässä ylimpään kerrokseen jossa oli pelkästään ullakkohäkkejä ja jonne harvoin kellään oli asiaa. Sai kuvailla ihan rauhassa. Ja ullakkollakin olen kuvannut joskus, vanhassa talossa kun siellä oli sellainen vaatteidenkuivatus-huone jossa oli tilaa ja valoakin vähän. Sielläkin sain olla ihan rauhassa. Nykyään asumme uuden talon ylimmässä kerroksessa, enää ei ole ullakkoa eikä sellaista rappukäytävää jossa ei liikkuisi ketään. Mutta nyt on se parveke xD Ja mulla ei ole edes itselaukaisinta, ajastuksella kuvaan =P
    Ja vink vink, HalpaHalli myi ainakin aiemmin edullisesti korkeaa jalustaa. Ei vie konkurssiin vaikka semmoisen hankkisi =)

    VastaaPoista
  8. Kertakaikkiaan, senkun pönötät vaikka joka päivä tismalleen samassa asennossa! Vaatteitahan me katsotaan, ja mun mielestä ne valkoiset isot ovet on hyvä ja neutraali tausta vaatteille - huomio ei kiinnity epäolennaisuuksiin.
    Mutta yrittänyt nyt ainakin olet, siitä sukkanauharitarikunnan urhoollisuusruusuke!

    VastaaPoista
  9. Tuo kuvahan onnistui loistavasti!:) Tykkään kovasti mustan, valkoisen ja ruskean liitosta asussasi.

    Gigantti myy suht hyviä teleskooppijalustoja n. 30 eurolla, sieltä olen omanikin hankkinut. Sellainen vääntyvä Gorillapod on myös hyvä kaveri mm. matkoilla ja irtoaa vain parilla kympillä. :)

    VastaaPoista
  10. Hihii, ihan mahtava tarina, kiitos sen jakamisesta :)

    Itse olen siitä hassu, että ei nolota, vaikka rappukäytävässä joku sattuisikin kulkemaan. Mutta ulkona, ehei, että siellä muka uskaltautuisin yksin virittelemään kamerahommeleita, ei tule kuuloonkaan :D
    Terkuin toinen "pönö"

    VastaaPoista
  11. :D :D Meinasin aiemmin kommentoida edelliseen postaukseen, että älä nyt ihmeessä stressaa tuon anonyymin puheista, meitä on varmasti monta jotka tykkäävät simppeleistä ja selkeistä kuvistasi tai ihan vain ovat kiinnostuneita vaatteista eivätkä lainkaan edes välitä asennosta.

    Mutta onneksi oikeastaan anonyymi kommentoi, tämä oli meinaan yksi hassuimmista postauksista mitä olen pitkiin aikohin lukenut! :D

    VastaaPoista
  12. Hmm, mun mielestä sun valokuvat ovat olleet hyviä niin kauan kuin minä olen niitä seurannut. Ja onhan se totta, että itse kukin poseeraa siinä yhdessä tai kahdessa itselleen ominaisessa asennossa. Ehkä sitä pitäisi ajatella niin, että kun on oma selkeä tyyli niin on myös oma selkeä posetustyyli. Sun tyyli on ollut hyvä!

    Sillä käsittääkseni kukin haluaa näyttää hyvältä tai edes siedettävältä julkaisemissaan kuvissa. Kun huomaa jossain vaiheessa, että ahaa tämä asento toimii, tässä en näytäkään paksulta/lyhyeltä/omituiselta, niin sitä alkaa usein jo huomaamattaan ottaa niitä omasta mielestään imartelevia asentoja. Mun mielestä siinä ei ole mitään pahaa!

    Sillä välillä, kun koetan väännellä itseni erilaiseen asentoon kuin yleensä, lopputulos on niin hirvittävä, että deletenappi toimii välittömästi. No, on joskus löytynyt joku uusikin asento.

    Sitä paitsi, pose nina v oikeasti toimii!

    PS. Mä kuvaan yleensä itse, koska olen niin kriittinen kuvieni suhteen, että joudun ottamaan niitä penteleesti. Ja jotenkin en ilmeisesti osaa selittää toiselle, millaisen kuvan haluan. Ja vaikka osaisinkin, onnistun ottamaan siinä idiootin ilmeen tai näyttämään esimerkiksi kääpiöltä. Käytän jalustaa (kevyt tripodi Gigantista, olikohan se 20 euroa) ja kamerassa olevaa toimintoa, joka ottaa kuvan hetkisen päästä (vähäpä ammattimaista, kun ei muista sanoja). Ja ulkona en ole kehdannut kuvata itseäni, herrajumala. Vielä.

    VastaaPoista
  13. Hih, tutulta kuulostaa, tuo kiinnijäämisenpelko :D

    Mulla on onneksi ihana, ihana, ihana mies, joka kylläkin aikamoisen maanittelun jälkeen suostuu ottamaan kuvia :) ( tai sitten mä vaan osaan puhua miehen pyörryksiin ja näyttää koiranpentukatsetta :DD) Kuvaan kyllä myös itsekin, jalustalla, mutta siihen menee oikeasti aikaa! Johtuen lähinnä siitä, että innostun hakemaan ns. täydellistä otosta, kun toinen ottaa kuvat, on homma ohi max. 5 minsassa :) Jos itse kuvaan, siihen saattaa oikeasti kulua 20 minuuttiakin! Ja mä kannatan tuttua, turvallista posettamista, mun mielestä sulla on hyvä posetus :) Joskus on kiva irrotella, mutta vanhassa vara parempi :) Varsinkin, jos on itse todennut sen hyväksi :)

    VastaaPoista
  14. Tykkään sun pariovista! Vaihtaisin omat lampunvieressä-pönötykset heti pariovi-pönötyksiin jos voisin. :D

    VastaaPoista
  15. Mä oon ihan samanlainen kun sä - en ikinä kehtaisi ottaa missään julkisella paikalla itsestäni kuvia! Mä en siis ikinä voisi kantaa jonnekin kadulle mukanani jotain jalustaa, asettaa kameraa siihen ja sitten laittaa ajatusta ja juosta sinne kameran eteen. :D En viitsi ottaa kuvia edes kämppäni keittiössä/olohuoneessa, koska mua pelottaa, että kämppis tulee juuri sillä hetkellä kotiin tai ulos huoneestaan. :D

    VastaaPoista
  16. Voi ei, niin noloa! Mua hävettää jo sekin jos mies kuvaa tai joku muu. Julkisilla paikoilla tulee just semmonen fiilis et kaikki kattoo et "voi ei, not another fashion blogger". Vaikka ennen ois harrastanut ihan samaa kauan ennen blogeja. Nyt siitä on tullut supernoloa! Mä oon meidän asuinympäristössä ottanut itselaukaisimella kuvia vain pyöräkellarissa. Se oiskin noloa jos sinne joku ampaisis, kun olen viritellyt kameran jonkun toisen pyörän tarakalle jne :D

    VastaaPoista
  17. Hahahah, voi murunen! Peruspönötyksesi on oikein hyvä, ja vaatteethan siinä pääasiassa tosiaan ovat.

    ps. Järkyttävän ihanat nuo harmaat kiilakorot edellisessä postauksessa!!!

    VastaaPoista
  18. Mistä olet löytänyt nuo BilliBin mokkasaappaat? Ihastuin niihin aivan totaalisesti :)

    VastaaPoista
  19. Ja oli sitten kuvissa miten tahansa niin aina tulee jotain nillitystä :D. Tyyliin jos hiukset on vaikka paidan päällä tai ei katso kameraan niin ei muka näe vaatteita, siis mitä?! :D Ymmärtäisin ton jos hiukset olis niin pitkät ja paksut että tosiaan peittäis jonkun koko paidan mutta jos se peittää vaan vähän niin aika outo kommentti. Sit jos pitääkin niitä hiuksia aina takana niin kohta tulee siitäkin kommentti että miks pidät aina noin tai miks sulla on aina hiukset auki vaikka vaatteitahan muoti- ja vaateblogeissa on tarkotus esitellä.

    VastaaPoista
  20. No tarkoitus ei ollut "nillittää". Harmi jos edes ihan pilke silmäkulmassa (pilke tulee ilmi riimittelystä, hymiö ois varmaan toiminu paremmin) laitettua kritiikkiäkään ei saa laittaa ilman että siitä pitää loukkaantua.

    Etjuu. Ei ole TUOMITTU blogia HUONOIHIN kuviin ja SURKEISIIN PÖNÖTYKSIIN.

    En ole haukkunut kuvia huonoiksi ja asentoa surkeaksi pönötykseksi. Enkä etenkään jakanut tuomioita minnekään :D

    Mutta tosiasia on se, että pari vuotta olen käynyt silloin tällöin kurkkimassa ja aina on katse vasemmalle (lukijasta katsottuna) ja asento muutenkin melkein sama.

    Tarkoitukseni ei ollut aiheuttaa mielipahaa sen enempää bloggaajalle kun lukijoillekaan, joten pahoittelut.

    VastaaPoista
  21. trés chic: Heh, onneksi en ole ainut jonka mielestä itsensä kuvaaminen on noloa. ;) Ilmaisu "käsi keksipurkissa" on aika osuva. :)

    AnneVee: Asiakaspalvelua, asiakaspalvelua, kaikki pyynnöt ja kehitysehdotukset huomioidaan. :)

    MouMou: Voi mietä raukkoja... Sulla sentään on parveke ja näytät aina nätille. :)

    Mikkan: Kiitti, kivasti sanottu! Vaatteethan tässä tosiaan on pääasia eli jos on keksinyt asennon jossa vaatteet pääsee oikeuksiinsa niin siinä on hyvä pysyä. Varsinkaan jos ei muuta osaa.. ;)

    Ilona: Hetkinen nyt Ilona... Sulle ei saisi paksuja reisiä vaikka käyttäisi leventävintä laajakulmaa mitä löytyy! Mutta juu, ymmärrän pointtisi itsekuvauksesta ja olen samaa mieltä.

    mari: Heh, tällä hommalla ei kyllä ole itsetunnon kanssa mitään tekemistä! Mutta loistavaa että sinä olen jo rohkaistunut ja kuvaat ulkona. Sun kuvissa on usein ihanat värit juuri ulkokuvaamisen ansiosta.

    Rhia: Voih, sinä onnellinen parvekkeen omistaja! Kyllä nyt taitaa alkaa korkean (mutta silti edullisen) kolmijalan metsästys! Ja kiitos tuosta ylimmän kerroksen ja vintin vinkistä, meillä siellä vaan taitaa olla liian pimeää. :(

    Kutri: Voi jee, kiitos sukkanauharitarikunnan suusukkeesta, mahtavin palkinto koskaan!!! :) Ja tosiaan, vaatteet on se pääasia, siksi kuvatkin päättömiä. :)

    Anna-Maria: Heh, kiitti! Mä haluan kans oman Peterin joka ottaa musta laadukkaalla kameralla upeita kuvia. (Paitsi että se upeus niihin kuviin tulee kyllä tässä tapauksessa mallista kuvaajan taitavuuttakin enemmän.)

    Lilou: Mitäs me pönöttäjät?! :) Ei vaan, musta sulla on aika monipuolisia kuvia ja asentoja, ei ainakaan kuvattu aina tismalleen samassa paikassa. :)

    Ella: Heh, kiitos ihana! En mä pahoittanut mieltäni tai muutakaan tuon ananyymin kommentista, sainpahan vähän lisäpotkua erilaisten kuvien testaukseen. :)

    Vimps: Jee, pose NinaV, mahtava termi! :) Mutta samaa mieltä, noi mun perus posetukset on ihan toimivia kun haluaa näyttää esim. miten hiha on istutettu tai muita juttuja.

    Salka: Kiitti Salka! :) Mä taas olen niin kärsimätön että en hae täydellisiä kuvia vaan räpsin aina vain pari vaihtoehtoa ja kun kaikissa naama näyttää kamalalle niin leikkaan pään irti. Asuthan ne on pääasia! :)

    tiitiäinen: Hahahaha, kiitos ihana! :)

    Sara: Mikä siinä onkin niin noloa, en ymmärrä! :) Mutta hei, sun täytyy kertoa kämppiksellesi että bloggaat ja pyytää häntä ottamaan joka päivä kuvia. Voi olla ettei kieltäytyisi.

    Herttainen: Heh, ajattele jos se pyörän omistaja sattuisi paikalle, tulisi hakemaan pyöräänsä ja sun kamera olisi köytetty tarakalle. Haha hah, maailman paras juttu!! :):)

    Joy: Jee, kiitti ihana!!! Kiva että peruspönötys ja mokkasandaalit kelpaa. Niitä tullaan nimittäin molempia näkemään täällä varmasti paljon! :)

    Kreeta: BilliBin saappaat on mielettömän kivat, löysin ne viime talvena Aleksi13:sta. Tarkempia kuvia löytyy mm. tästä postauksesta: http://ninan-tunnetila.blogspot.com/2010/01/mokkasaappaat.html

    I'm lacking: Olen huomannut tuon monissa blogeissa, mikään ei tunnu olevan koskaan hyvin. Jos on hiukset auki niin halutaan että ne on kiinni ja päin vastoin. Uusia ideoita on toki kiva lukijoilta saada, mutta kaikesta marmatus alkaa varmasti tympiä. Onneksi mulle ei juuri ole tullut tuollaista palautetta.

    Anonyymi: Hei kiltti anonyymi, en ole yhtään loukkaantunut enkä pahoittanut mieltäni, en en, älä huoli! <3 Kuten itsekin sanoin, olen myös itse kyllästynyt samaan asentoon ja kutsun sitä itse pönötykseksi. Rakentava palaute otetaan aina vastaan ja toiveet (ainakin yritetään) huomioidaan. Tuomitsin siis ihan itse itseni, olisi varmaan minunkin täytynyt laittaa postaukseen hymiöitä. Kavereita, jooko?

    VastaaPoista
  22. Ai kauhee ku rupes naurattaan:D Voin niin kuvitella tilanteen, kerran itekin rappukäytävässä kiinnijääneenä (ei tosin ollu oma käytävä et ei niin paljon hävettäny)..

    Mies mielellään ottais kuvia kyllä, mutta MÄ en jaksa sitä tolkutonta säätämistä kun pitää olla sitä ja tätä ja valotusarvoja ja jotain sun muuta mitä pitää tarkistaa ja kerran yritti jopa käyttää heijastinkangasta.. hmph, ei tää nyt sentään mitään rakettitiedettä oo, naps kuva vaan ja menoks.

    No mä sitten päädyn ottamaan kuvia vähän millon missäkin kun kotonakin on niin surkea aamuvalo..

    VastaaPoista
  23. aini: Heh, voin kuvitella kun sä haluat että mies ottaa kuvan äkkiä ja toinen virittelee refleä oikeeseen asentoon!! :) :) Kiitos nauruista! :)

    VastaaPoista