lauantai 23. lokakuuta 2010

Hauska näytös

tunnetila: huvitus

Keskiviikkona vietettiin Marimekon kanta-asiakasiltaa Kampin Marimekossa. Illan parasta antia oli ehdottomasti liikkeen oma muotinäytös. Näytöksessä selkeän pääosan vaatteiden sijaan vei tällä kertaa eräs näytöksen malleista.

Näytöksen juontaja ei ehtinyt kuuluttaa edes ensimmäistä sisääntuloa kun sermin takaa catwalkille ampaisi ensimmäinen malli. Hieman epävarmoin askelin mutta kovin päättäväisenä mallineitonen kipaisi catwalkin poikki, suoraan yleisössä seisovan mummonsa jalkoihin. Noin 1-vuotias mallineiti piti tiukasti kiinni mummonsa jaloista eikä suostunut enää palaamaan näytöslavalle. Lopulta malli noudettiin syliotteella lavan taakse josta ilmoille kaikui valtava parkuminen.


Huuto ja parku kuului seuraavan sisääntulon ajan taustalla kun hieman isommat lapset ja aikuiset mallit veivät näytöstä eteenpäin. Seuraavaksi juontaja kertoi lavalle saapuvista takeista. Noh, ei tullut takkeja vaan taas pikkutähtönen saapui lavalle hieman keskeneräisessä asussaan. Tällä kertaa lavan takaa liian aikaisin karannut tyttö käveli hienosti catwalkin päästä päähän mutta sen jälkeen häntä ei enää näkynytkään. Sieltä täältä yleisöstä kuului naurun pyrskähdyksiä ja huutoja "Nyt malli on täällä" "Äläs juokse sinne" "No nyt malli tuli tänne". Ja taas neitosta metsästettiin. En muista että olisin koskaan aikaisemmin nauranut noin paljon muotinäytöksen aikana. Tuleva supertähti oli todella valloittava ja vei koko shown!

Kanta-asiakasiltaa vietin asussa jonka "juttu" oli liian lyhyt mekko jota tasapainotin reiteen asti ylettyvillä paksuilla villasäärystimillä (jotka ovat tietysti kuvassa tyhmästi polvissa..). Olen tehnyt tuon villamekon vuonna -98 ja viime vuosina olen käyttänyt sitä pääasiassa tunikana housujen kanssa. Nyt, säärystimien ja alusmekon kanssa se ei yllättäen tuntunutkaan liian lyhyeltä. Ainakaan kotoa lähtiessä. Onneksi muotinäytös oli niin viihdyttävä että harva näytösvieras huomasi liian lyhyen helmani.

Image and video hosting by TinyPic

villamekko itsetehty, neuletakki Bershka,
musta alusmekko Selected Femme, huivi Marimekko,
säärystimet Noolan, laukku Lumi, kengät Vagabond


Kuvasta kiitos ihana seuralaiseni Wikke!

4 kommenttia:

  1. Mun mielestä tuo tekemäsi villamekko on täydellinen! Paljolla tekisit samanlaisen mulle? ;) En itse ainakaan missään vaiheessa ajatellut että se olisi ollut liian lyhyt.

    VastaaPoista
  2. wikke: Täydellisen tuosta mekosta tekee tuo kangas. Ompelutaidoillani ei ole sen kanssa mitään tekemistä. :) Ja kiitos!

    VastaaPoista
  3. Onko mekko villakangasta vai neulosta? Tosi kivalle näyttää joka tapauksessa (eikä yhtään liian lyhyelle).

    VastaaPoista
  4. Ulrika: Kiitos Ulrika. Mekko on tosi paksua villakangasta, melkein jo huopamaisen paksua muttei kuitenkaan. :)

    VastaaPoista