perjantai 17. elokuuta 2012

Mukavuus huipussaan

tunnetila: jeeeeeee!!

Image and video hosting by TinyPic

Lenkkaritrendi. Mitäs olette siitä mieltä?

Oman pukeutumiseni yksi tärkeimmistä kulmakivistä on ehdottomasti mukavuus. Olen New Yorkissa reissatessani jo vuosikaudet ihaillut sitä mukavan näköistä huoletonta eleganssia joka paikallisilla naisilla on arkipukeutumisessa. Ainakin neljän vuoden ajan korkkareita on näkynyt katukuvassa huomattavasti harvemmin kuin jalassa mukavia ja helppoja lenkkareita tai tennareita. Oli päällä jakkupuku tai rento mutta siisti t-paita ja hame, jalassa on hyvin usein lenkkarit. 

En ole itse tennarityttöjä. Tunnen aina esim. Converset jalassa itseni entistä lyhyemmäksi ja tunnen jotenkin seisovani vähän takakenossa. En tiedä mistä tuo johtuu, mutta siinä heti pari syytä joiden vuoksi en käytä Converseja tai muita perinteisiä tennarimalleja. Lenkkareista olen kuitenkin tykännyt aina ja olen haaveillut jo pitkään vähän kevyemmistä lenkkareista joita voisin käyttää myös arjessa. 

Vihdoin tuo lenkkarimuoti on rantautunut myös Suomeen ja olen ilosta hihkuen seurannut ikityylikkäiden neitosten hankkineen jo omat lenkkarinsa. Nyt kun hyvin pukeutuvat leidit käyttävät omia lenkkareitaan kaupungilla voin minäkin ostaa omat. (Jos minä olisin alkanut käyttää lenkkareita kaupungilla ensimmäisenä olisin näyttänyt ainoastaan typerältä.)

Päätin keväällä hankkia itselleni kaupunkikelpoiset lenkkarit ja päädyin valinnassani kotimaisen Karhun Fulcrum Star -malliin. Malli oli sopivasti retro (suunniteltu Jyväskylän yliopistossa vuonna 1986), laadukas ja kuulema erinomainen jalkaan. Myös mallista valmistettu harmaa versio oli värinä täydellinen. Kun merkki, malli ja väri oli päätetty alkoi kenkien armoton metsästys. Ja arvaatte varmaan miten siinä kävi.. Oma kokoni oli loppu. Koko maailmasta. Valmistajalta asti. Niinpä tietenkin!

Pitkällinen netissä surffailu kertoi karua kieltään, mutta antoi myös pienen toivon pilkahduksen. Popot -liikkeessä Iso-Roballa oli kuulema yhdet (!!) harmaat Fulcrum Starit, koko 37 (oma kokoni juoksulenkkareissa on yleensä 38 tai 38 1/2). Jännittyneenä marssin liikkeeseen sovittamaan kenkiä ja voi jee, ne olivat täydelliset! Tai siis juoksukengiksi en olisi niitä voinut ostaa, siihen ne olivat koon liian pienet, mutta kävelyyn ja arkiseen käyttöön koko oli hyvä. Voi sitä onnen päivää!

(Instagram kuvassa yllä lenkkarit ensimmäistä kertaa jalassani. Voi että tykkään näistä!)

10 kommenttia:

  1. Coolit lenkkarit! Hyvä kun uskaltauduit hankkimaan :)

    Lenkkarit ja tennarit ovat luottokenkäni kaupungilla. Parhaat pitkiin shoppailu- ja asiointikävelyihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee Heidi, kiitos! Tykkään näistä itsekin ihan valtavasti. Varsinkin sen kaiken nettikauppojen selailun ja "sold out" ilmoitusten jälkeen löytö tuntuu entistä arvokkaammalta. :)

      Poista
  2. Hienot on! Popoista oon löytänyt minäkin makeita lenkkareita, kun converset ei vaan tunnu hyviltä jalassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oletkin ihan lenkkarityttö. Ja nyt olen minäkin. Jeeee! :)

      Poista
  3. Aika symppikset! Mulla oli tuollaiset joskus lapsena, muistaakseni sellaiset navysiniset, ja tykkäsin niistä kyllä tosi paljon. Ehkä alan itsekin harkitsemaan tuota lenkkarieleganssia, vaikka olen kyllä jokseenkin vakuuttunut että näyttäisin henk. koht. lähinnä typerältä.
    Apua, taidan olla tulossa vanhaksi kun mukavuus houkuttaa näin paljon :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, symppis on just se sana joka kuvaa noita retrolenkkareita hienosti. :) Mulla tämä lenkkari (ja Ugg) innostus on ihan puhtaasti mukavuudenhalua ja vanhuutta. En laita enää millään jalkaani korkkareita. :)

      Poista
  4. Ei, ei ja ei. Ei ole lenkkarit mun tyyliä. Vaikka ainahan niinkin voi käydä, että sitten kuitenkin hurahdan tähän samaan... kun näen ne osana sinun asuasi, tai jotain. Ashin kiilakorkotennarit sen sijaan on i-ha-nat!

    Converseja en mäkään osaa käyttää. Näytän Conssit jalassa ihan ylilyhyeltä, jalat tyngiltä, pohkeet paksuilta ja täysin nilkattomalta. Siksi vaihdan jalkaan aina jotkut avokkaat tai ne ainoat ballerinat, jotka eivät tee alaraajoilleni converse-vaikutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on Consseissa aina ihan samat ongelmat mitä sulla. Niihin täytyisi olla toooosi pitkät sääret että ne näyttää hyvältä.

      Poista
  5. Mutta siis miten sä voit käyttää numeroa liian pieniä kenkiä? Jäin vaan miettimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei noi ole mulle kävelyyn liian pienet. Mulla on jalka kengistä riippuen 37 tai 38, useimmiten 37, joten nuo oli ihan sopivat. Juoksukengissä taas täytyy ottaa koko tai puolitoista isommat kengät mitä normaalisti sillä juostessa jalan täytyy mahtua turpoamaan kengässä. Toki käyttökokemukset sen vasta kertoo, siis tuntuuko nuo jalassa pitkän päivän jälkeen ahtaalta

      Poista