sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Ekstrakiehkurat

tunnetila: onni

Image and video hosting by TinyPic

Olen värjännyt hiuksiani tummanruskeaksi, miltei mustaksi, yli 10 vuotta. Pari vuotta sitten aloin haaveilla kesäksi hiuksiini hieman vaaleammasta ruskean sävystä mutta kampaajani mielestä värinpoisto kuluttaa hiusta liikaa ja jatkoimme samoilla sävyillä kuin ennenkin. Kaipuu vaaleampaan on kytenyt mielessäni kuitenkin jo niin kauan että nyt olen päättänyt vaikka kasvattaa tuon tumman värin pois. Tiedän että prosessissa menee ikuisuus, varsinkin kun hiukseni ovat pitkät enkä halua leikata niitä lyhyeksi, mutta yritän parhaillani kestää kohta kymmensenttistä tyvikasvua (näkyy kuvassa).

Olen keksinyt hyvän kikan värin pois kasvattamiseen. Värjään hiuksiani silloin tällöin hiuksia sävyttävillä vaahdoilla (mm. Wellan Viva Colour Mousse) jotka kestävät hiuksissa noin kahdeksan pesua. Hiusten sävystä tulee intensiivinen ja se peittää tyvikasvun, mutta kun väri lähtee pois huomaa hiusten jo kasvaneen alla hieman.

Image and video hosting by TinyPic

Nyt olen keksinyt toisenkin tavan elävöittää ja tasapainottaa tyvestä vaalemapaa, latvasta tummempaa kuontaloani. Sain testattavakseni Balmain Hairin Clip Tape -hiuslisäkkeitä ja oikeasti, en ole ehkä ikinä nähnyt mitään näin mahtavaa juttua! En ole koskaan käyttänyt hiuksissani lisäkkeitä sillä olen luullut niiden olevan hankalia kiinnittää, tuntuvan pahalta ja kiristävän päänahkaa. Olen myös pelännyt kiinnityskohtien näkyvän omien hiusteni läpi ja näin paljastavan kaikille että hiukset eivät ole omat.

Jokainen peloistani on kumoutunut Balmainin lisäkkeiden kanssa ja vaikka minulla on tällä hetkellä lisäkkeitä ainoastaan kaksi kappaleta ja ne ovat minulle ehkä hieman liian vaaleat (sävy Cashmere), niin silti tykkään niistä aivan hurjasti! Vaaleat kiehkurat värittävät kivasti tyveen verrattuna liian tummaa latvaa ja kokonaisuus on jotenkin tasapainoisempi.

Image and video hosting by TinyPic

Kuvissa yllä en ole tehnyt omille hiuksilleni mitään, ovat siis ainoastaan kuivuneet pesun jälkeen muotoonsa. Kun hiukset on kuivat valitsen vain sopivat kohdat joihin napsautan lisäkkeet kiinni ja voila, kampaus on valmis. Ette voi uskoa miten onnelliseksi pari hiuskiehkuraa ihmisen voi tehdä! Näitä on pakko hankkia lisää ja pian!

Mitä olette mieltä hiuslisäkkeistä? Kysytään nyt samalla tavalla kuin viime kesänä ripsipidennyksistä: liian feikkiä vai melkein meikkiä?

18 kommenttia:

  1. Mä näin unta, että sä olit ostanu mun Kierrätystehtaalle viemäni mekon (jota en oikeasti ole sinne vienyt) kalliilla jostain vintageliikkeestä ja olit menossa naimisiin se päällä. Sulla oli tollanen samanlainen tukka siinä unessa, mut se oli osittain kiinni!

    VastaaPoista
  2. AnneVee: Ei-ole-totta!!!! :D :D Onkohan muuten trokarit oikeasti huomanneet Kierrätystehtaan potentiaalin ja hakevat sieltä ilmaista myytävää?!

    VastaaPoista
  3. Ihanat on kiehkurat :)

    VastaaPoista
  4. Satu: Jee, kiitos Satu! Tykkään näistä ihan valtavasti! :)

    VastaaPoista
  5. Kivalta näyttää:) Ja on erittäin helppo tapa saada hiuksiin vaihtelua.

    VastaaPoista
  6. Ei kannata kuunnella kampaajaa ;D Musta värinpoisto ei niinkään rasita hiuksia kun vaan muistaa käyttää sen jälkeen riittävän hoitavia hiustuotteita. Enemmänkin se rasittaa hermoja, ainakin jos on useamman vuoden värjannyt hiuksensa mustaksi ja sitten äkkiseltään haluaisikin ne blondiksi.

    VastaaPoista
  7. Tänä vuonna siellä oli niin ruputavaraa, ettei jälleenmyyntiarvoa varmaan ollut, paitsi mun viemillä tietty.;)

    VastaaPoista
  8. Voi miten kauniilta näyttää kiehkurat! <3

    VastaaPoista
  9. Hyvältä näyttää! Kuinka vaaleaksi oot ajatellut ryhtyä?

    Mä oon itse miettinyt, kuinka törkeältä näyttäisi lisäke sillä puolella, millä mulla on pidemmät hiukset :D Saatan nimittäin joskus kokeilla!

    VastaaPoista
  10. Näin noita klipsi-pidennyksiä joskus jossain messuilla (en muista minkä merkkisiä) ja jäin mainospuheen kutkuttamana miettimään että miten jännä niillä ois laittaa raitoja tukkaan. En kuitenkaan rahapulassa ostanut niitä. Jälkeenpäin on harmittanut. Minusta ne vaikuttaa hauskoilta, etenkin jos lisäkkeiden hiuslaatu on sellaista että sulautuu omiin hiuksiin nätisti. Kivalta nuo ainakin sinulla näyttävät.

    VastaaPoista
  11. Mä haluaisin taas värjätä hiukseni, mutta en oikein tiedä millä värillä. Mulla oli aiemmin mustat hiukset punaisilla raidoilla, paitsi ne punaiset kohdat muuttu ihan vaaleiksi. Tiedän, että punainen haalistuu helposti mutta aiemmin siitä on vaan tullut haaleempi punainen eikä blondi :D.

    Nyt en oo kumminkaan yli vuoteen värjännyt ja leikkauttamassa oon käynyt viimeksi syksyllä joten hiuksissa alkaa olla melkeen kokonaan vaan oma väri. Latvoissa voi jonkun verran olla mustaa ja sitten semmoset vaaleat tupsut.

    VastaaPoista
  12. Tosi hyvännäköiset! Luulin ekan kuvan perusteella, että olivat ihan omia hiuksia raidoitettuina.

    Mä olen ihan yyberinnostunut hiusklipseistä! Ostin omani muutama kuukausi sitten, ja niiden kanssa saa niin kivasti kasvatusvaiheessa oleavt hiukset pitkiksi!!! Täytyy kylläkin mainita, että minulla on niin ohuet omat hiukset, että pinnikohdan piilottaminen ei aina ole ihan-niin-helppoa... Mutta varsinkin erilaisiin kampauksiin ovat ihan ehdottomat, ihan auki en ole tainnut kertaakaan edes pitää, en pruukaa kyllä omianikaan ikinä auki pitämään.

    Saara

    VastaaPoista
  13. hereei, unohdin! Se mekko on NIIIN hyvä!! Kiitos!

    Saara

    VastaaPoista
  14. Anonyymi: Kiitos! Vaihtelua tosiaan tarvitaan, mulla on ollut samanlaiset hiukset AINA! :)

    Shandi: Huh, sun "hetkessä mustasta blondiksi" urakka oli varmasti melkoinen. En edes uskalla kuvitella miten monta kertaa istuit kampaajan tuolissa. Sulla tosin on niin paksut ja hyvät hiukset että ne eivät varmaan kärsi mistään. Toisin kuin eräillä.. ;)

    AnneVee: Siis ne sun viemät tietty meni sieltä heti ja todellakin myytiin eteen päin järjettömin hinnoin. Oltais vaan menty sinne kirppikselle.. :)

    wikke: Kiitos, ne on mun suosikkikiehkurat! :)

    Salka: Kiitti Salka! En ajatellut ryhtyväni sen vaaleammaksi kuin joku suklaanruskea.. Eli vähän jos omaa väriä sävyttäisi lämpimämmäksi niin se voisi olla aika hyvä. Sähän kävit kans hetkessä tuon muodon muutoksen läpi tummasta vaaleaksi. Se oli aika huikeaa!

    Ja hei, lisäkkeet pidemmällä puolella voisi olla aika makeet! Uskalias kesätukka. :)

    Rhia: Kiitos Rhia! Nuo ovat tunnultaan niin lähellä omaa hiusta kuin voi olla. Selitin miehelleni että "mulla on täällä niitä lisäkkeitä" mutta en ilman pelilä tuntenut käteen mikä oli omaa hiusta mikä lisäkettä. Ihan huimaa! Väristä vasta näin mikä on mikä.

    I'm Lacking: Mulla on ollut kans joskus mustat hiukset joissa oli alla punaisia raitoja. Ja se punainen väri lähti heti ekassa pesussa ja muuttui vaaleanpunaiseksi. Ei ollut kovin nätti. :) Tsemppiä sinulle oman uuden värin löytämiseen. Mä tiedän jo mitä haluan enkä jaksaisi odottaa kahta vuotta että hiukset kasvaa.. :)

    Saara: Kiitos Saara! Ja kyllä, mäkin olen aivan tohkeissani näistä klipseistä! Kerroin näistä jo töissäkin ja työkaverit pakottivat minut laittamaan ne huomenna töihin. Jännittävää. :)

    Ja siitä mekosta: mä tiesin että se on sulle täydellinen kun sulla on täydellinen mallivartalo. Nih!

    VastaaPoista
  15. Mulla on vielä monta säkillistä kirppiskamaa!!

    VastaaPoista
  16. AnneVee: Hyvä hyvä!!!! Olis ihana mennä joskus Hietsuun myymään JOS olisi hyvä ilma. Mun tuurilla tulisi vettä kaatamalla koko päivän. :)

    VastaaPoista
  17. Joo sinne ei ehkä ihan hirveän pitkään etukäteen voi suunnitella menevänsä tai pitää olla valmis vaihtamaan suunnitelmia! Mietitään asiaa!

    VastaaPoista
  18. Tosi kiva! Onko nuo siis klipsit vai teipit? "clip tape" on vähän hämmentävä ilmaus.

    Oon kokeillut teippipidennyksiä ja microringejä (itse askarreltu molemmat), mutta nyt oon ollut ilman viime kesästä asti. Vaikka kampaajat mitä sanois, niin mä uskon että jatkuva pidennysten kanssa oleminen kuluttaa tukkaa ja estää kasvamasta.

    Nyt oon ajatellu tilata klipsitukkaa, ihan vaan kampauksia varten ja satunnaiseen käyttöön. Ja ehkä jotain tuuhennoksia voisin harkita sitten kun oon saanut omat hiukset kunnolla pitkiksi.

    VastaaPoista