lauantai 8. marraskuuta 2008

Autiolla saarella

tunnetila: harjoitus tekee mestarin

Lovely haastoi minut tekemään elämäni ensimmäisen kollaasin. Hui!

"Joudut autiolle saarelle, jossa päivällä voi olla hyvin lämmin ja yöllä hyvin kylmä. Saat kuitenkin ottaa kolme asukokonaisuutta mukaan saarelle. Mieti mitä tarvitset siellä ja päätä sen mukaan kolme asukokonaisuutta. Haasta sen jälkeen kolme jotain muuta."

Kuten jo aiemmin olen kertonut, olen hyvin käytännönläheinen pakkaaja enkä halua raahata mukanani mitään ylimääräistä. Niinpä minulle tuotti kovasti päänvaivaa keksiä mukaan kolme asukokonaisuutta. Miksi roudata liikaa kun kahdellakin pärjää?? Siispä tein vain kaksi kollaasia, kaikki muu olisi ollut turhaa. Paitsi päivänvarjo. Näistä kollaasien vaatteista jokaista voi käyttää toistensa kanssa, mutta erittelin ne nyt lämpimien tuntien ja viileiden hetkien mukaan.

Tällä setillä mennään siis helteellä.

Ja näihin kääriydytään kun aurinko laskee ja ilma viilenee.


Valkoista tunikaa voi käyttää myös päivällä bikineiden ja sandaalien (plus asusteiden) kaverina ja jos päivällä tuulee kovasti, niin haaremihousut on ihana vaihtoehto myös päiväasuksi. Neuletakki (kuvan takki See By Cholé) on lähes samanlainen kuin lempparineuletakkini, joten tiedän että siihen on kiva päivällä kääriytyä hetkeksi uimisen jälkeen mutta kun illalla laittaa napit kiinni ja hupun päähän niin se lämmittää ihanasti. Ja tärkein: iso huivi täytyy olla AINA mukana. Sitä voi tarvittaessa käyttää vaikka rantapyyhkeenä, istuma-alustana, päässä, kaulassa, hartioilla, sekä päivällä että yöllä.

Kas noin! Nuo tamineet mukanani voisin jäädä autiolle saarelle milloin vain! Pärjäisin ainakin hetken.. Ja luulen ettei kotiin olisi kovin pian tulemista, vaatteet on nimittäin löydetty Net-A-Porterista ja pelkkä huivi maksoi 542€.. Kuinkas pitkään sitä pitikään olla maanpaossa että luottokorttirikkeistään pääsee eroon??

Haastan edelleen Shandin, Herttaisen ja Mikkanin.

3 kommenttia:

  1. Hieman haparoivaa tuo mun kollaasien teko, mutta kokeillaan :)

    VastaaPoista
  2. No hienostihan se onnistui:) Kivalta näyttää!

    VastaaPoista
  3. Mikkan: Joo, mäkin olin kauhuissani mutta nyt on eka tehty ja tästä se muuttuu vain paremmaksi! (Kai..)

    Lovely: Kiitos! Ja kiitos haasteesta, sitä oli mukava värkätä. :)

    VastaaPoista