lauantai 6. maaliskuuta 2010

Ripsiväritestauksia

tunnetila: testejä ja pohdintaa

Viimeisen vajaan vuoden aikana on tullut testailtua useita ripsivärejä. Olen ehtinyt käyttää loppuun kolme ripsiväriä joista ajattelin nyt kirjoitella, ja loppuun vielä arvio viikon käyttökokemuksen perusteella uusimmasta tulokkaasta. Pohjustukseksi sanottakoon, että olen vannonut
Lancômen Hypnôsen nimeen varmaan kymmenen vuotta enkä ole ennen näitä kokeiluja suostunut edes harkitsemaan muita ripsivärejä.

Image and video hosting by TinyPic

(kuvat valmistajilta, toisilta nettisivuilta löytyi valitettavasti kuvat hyvin pieninä, siksi kuvien kokoero)

Ensimmäisenä testauksessa oli Rimmelin Sexy Curves jonka sain testattavaksi muistaakseni jo vuosi sitten. Kummallisen muotoinen harja yllätti ja herätti epäilyksiä, mutta ilokseni ripsiväri toimi hyvin ja sai aikaan kauniit, pitkät ripset. Harja erotteli ripset kauniisti enkä paakkuja syntynyt. Varsinaista tuuheutta ripsivärillä ei ainakaan omiin ripsiini saanut, joten siitä pieni miinus. Miinusta myös siitä, ettei ripsiväri meinannut lähteä ripsistä irti millään meikinpoistoaineella. Ostaisin kuitenkin kyseistä ripsiväriä toistekin, annetaan arvosanaksi 8/10.

Toisena testaukseen pääsi Lumenen Blueberry Curl Mascara vedenkestävänä. Minulle tämä ripsiväri ei sopinut ollenkaan! Ripset jäivät aivan tyngiksi ja kun niihin yritti hakea lisää pituutta ja laittaa ripsaria toisen kerroksen, ripset eivät pidentyneet vaan menivät klimppiin ja teki mieli pestä kasvot heti ja aloittaa koko homma alusta. Ripsiväri piti hyvin lupauksensa vedenkestävyydestä. Pääsin kerran kotiin kaatosateessa virheettömin ripsivärein. En ostaisi toiste, arvosana 4/10.

Kolmantena testasin tämän kevään uutuutta L'orealin
Double Extension Black maskaraa. Ripsivärin mukana sain Renewal Lash Serumin joka lupasi näkyvästi runsaammat ripset jo neljässä viikossa. Aloin innoissani testailemaan tuotetta mutta heti ensimmäisellä testikerralla silmäni ärtyivät seerumista ja ne kutisivat koko yön. (Laitoin seerumia siis illalla ennen nukkumaanmenoa ja jossain vaiheessa yöllä oli pakko nousta ja käydä pesemässä silmät jotta kutina lakkaisi.) Toiste en ole uskaltanut serumia ripsiini laittaa.

Maskaraa olen kuitenkin käyttänyt viime viikot päivittäin ja siitä minulla ei ole valittamista. Paitsi laiskana meikkaajana pidän enemmän ripsiväreistä jotka levittyvät kerralla. Tässä ripsivärissä laitetaan siis ripsiin ensimmäinen kerros putkilon toisesta päästä valkoista boosteria ja vasta sen jälkeen itse maskara. Hieman työläämpää mutta ei kuitenkaan tolkutonta, sillä lopputuloksena on kauniit, pitkät ja tuuheat ripset. Voisin ostaa toiste, arvosana ripsivärille 8/10. Seerumia en voi arvioida sillä en ole käyttänyt sitä yhtä kertaa enempää. Enkä ehkä käytäkään.


Bonuksena tähän loppuun ensikäden arvio viikon koekäytössä olleesta Maybelline the Falsies Volum' Express Mascarasta. Kummallinen käyrä harja hieman epäilytti, mutta purkin taakse oli painettu käyttöohjeet kaltaisilleni toopeille. Kun maskaran levittää oikein, sillä saa aikaan hyvin luonnollisen näköiset mutta pitkät ja kauniit ripset. Ei paakun paakkua vaikka ripsiväri on uusi ja väri on "tuoretta". Usein parhaissakin ripsiväreissä, kuten kestosuosikissani Hypnôsessa, ensimmäiset pari kertaa kosteaa väriä tulee harjaan liikaa ja jälki on suttua. Kun väri hieman kuivuu jälki on parempi. Tässä Falsiesissa väri toimi alusta asti.

Kuten nimi jo kertoo, tällä ripsarilla pitäisi saada aikaiseksi tekoripsien kaltainen efekti. Ainakaan yhdellä kerroksella ripset eivät näytä tekoripsiltä, en sitten tiedä tulisiko se illuusio jos laittaisin sitä useamman kerroksen. Itse kuitenkin pidän luonnollisen näköisistä ripsistä ja tämä ripsiväri on näiden muutamien päivien kokeilun jälkeen ehdottomasti yksi suosikeistani. Ja lähtee kaiken lisäksi irti ripsista ilman hankausta.

Mitä tästä opimme?! Ei kannata sokeasti luottaa kalliisiin merkkeihin ja ajatella että ne ovat automaattisesti niitä parhaita. Siitä lähtien kun lopetin opiskelun ja aloin nauttimaan säänöllisistä tuloista olen halunnut hankkia vain kaikkea laadukasta. Sellaisia tuotteita joihin minulla ei opiskelijana ollut varaa, esim. juurikin
Lancômen kosmetiikkaa ja Dermalogican tuotteita. Pettymyksiä kalliissa tuotteissa on tullut vastaan ja vasta nyt blogin kautta olen tutustunut ennen olan kohautuksella ohittamiini merkkeihin kuten Rimmel, Maybelline tai vaikkapa Aussie. Kaikki edullisia mutta kokemukseni mukaan äärimmäisen toimivia sarjoja.

Sitä paitsi luin Hesarista, että "Niin sanotun selektiivisen kosmetiikan eli kalliiden merkkimeikkien hinnoista yli 40 prosenttia menee voittona kauppiaille." Huh huh! Mitäs sanotte, markettimeikit vai selektiivinen kosmetiikka, onko eroja ja suositteko jompaa kumpaa?



Ps. Vielä noin vuorokausi aikaa osallistua arvontaan! Hip hip, ihania miehiä ei voi koskaan olla liikaa!

14 kommenttia:

  1. Mä en ole oikein muissa tuotteissa kuin shampoissa kokeillut noita kalliita (vaikka on säännölliset tulot, niin jotenki ne tuntuu liian kalliilta tähän naamaan), mut kauhea epäilys mulla niitä kohtaan on. Ja voit uskoa, että oon ihan riemuissani, kun SINÄ alat nyt myöntyä a) Hempalle ja b) markettitavaralle.:)

    VastaaPoista
  2. Mun suosikkiripsari on myös ollut pitkään Hypnose tai Diorin ripsarit ja nyt olen ihastunut Hypnose Dramaan. En muka ole uskaltanut kokeilla edullisempia merkkejä. Ajattelin testata tuota Lumenea mutten ehkä testaakaan, jos se saa heikot arvostelut. Jotenkin sitä on vaan helppoa ostaa sitä mitä on aina ostanut, eikä edes yrittää vaihtaa, olkoonkin että hinta on kalliimpi

    VastaaPoista
  3. Mulla sellaisia meikkituotteita, joita en ole yrityksistä huolimatta voinut korvata markettikosmetiikalla ovat just ripsiväri ja meikinpohjustaja.
    Kynissä ja huulimeikeissä kalliit on olleet lähes poikkeuksetta huonompia tai vaan yhtä hyviä kun halvat merkit = ei mitään järkeä maksaa niistä liikaa. Kynsilakoista paras on ollut myös halvin.

    VastaaPoista
  4. Oon vannonut Rimmelin extrasuperlash ripsarin nimeen jo vuosikausia enkä tasan vaihda :) samoin sarjan vedenkestävä kajal on ihan täydellinen, en vaihtais sitäkään.

    Tällä hetkellä käytän tosin sitä surisevaa ripsaria kun rimmelini loppui, ja tuo ihme vibraripsari heitettiin ostoskassiin mukaan onlyn kantisillasta. Hätävararipsari :D mut se vibra, what the hell? Alkaa naurattaa aina kun laittaa vehkeen päälle :D

    VastaaPoista
  5. Lentokenttäshoppailusta innostuneena oon vaihtanut melkein kaikki päivittäiskosmetiikat kalliimpiin merkkeihin, vaikka opiskelijan tuloilla ei ehkä ois kannattanu:D Mutta Bare Mineralsseja ja Sensain 38* ripsaria en vaihda! Meikkivoiteitten kanssa oon ainakin huomannu, että purkit ei tyhjene yhtä nopeasti kun markettituotteiden, periaatteessahan siinäkin sit säästää:D Ja mielellään panostan sellasiin tuotteisiin, joita käytän päivittäin ja joilla on ihon hyvinvoinnin kannalta merkitystä.

    VastaaPoista
  6. Mä taidan käyttää sellasta "keskihintaista", Cliniqueta on melkein kaikki meikit + silmänympärysvoide ja Vichyä naamanpesuaineet ja rasvat. Näissäkin kyllä on erehdyksen ja oppimisen myötä löydetty just NE tuotteet mitkä toimii:) Monissa tuotteissa edullisetkin merkit on kyllä hyviä, viimeksi itseni yllätti iloisesti Lumenen mineraaliposkipuna, erinomainen hinta-laatusuhde!

    (Hih, sanavahvistus on rento)

    VastaaPoista
  7. Kyllä meikeissä, puhdistusaineissa ja voiteissa on tainnut aina olla enemmän markettikamaa kuin selektiivistä. Hiustuotteissa lähes kaikki on sitten kampaamotavaraa, mutta löytyy sieltäkin markettimerkkejä. Jos rahaa olisi reilusti niin ostaisin varmasti enemmän selektiivistä, nyt ei aina yksinkertaisesti raaski kalliimpaa ostaa, jos ja kun halvempi ajaa saman asian. Tällaisia ovat esim. vartalovoiteet, suihkugeelit, kasvorasvat, huulikiillot, dödöt jne.

    En ole itse asiassa löytänyt tähän ikään mennessä vielä mitään tuotetta, mistä en luopuisi tai mitä ostan aina uuden. Hyviä on paljon, mutta ei mitään sellaista, minkä lopettaminen paljon haittaisi: aina tuntuu löytyvän vastaavia.

    Jos ripsariteemaa jatketaan, niin aika paljon on tullut käytettyä Max Factorin ripsareita. Ne kestävät mulla hyvin (etenkin vedenkestävät) ja tuuheuttavat. Tällä hetkellä käytössä False Lash Effect. Myös Kanebon/Sensain 38 -ripsaria on mennyt aika monta putkiloa. Kokeiltu on ripsareissa myös mm. Lancomea, Dioria, Maybellinea, Lumenea ja Rimmeliä eikä mikään ole aivan megasurkea ollut.

    Eli sanoisin, että sekä markettikosmetiikasta että selektiivisestä löytyy hittejä ja huteja, toiselle joku sopii, toiselle sama ei. Tärkeintä kai osata valikoida sieltä joukosta ne itselleen sopivimmat tuotteet, oli ne sitten mitä merkkiä vaan.

    VastaaPoista
  8. AnneVee: Heh, mä olen itsekin riemuissani kun olen avartanut katsettani aika paljon tässä viime aikoina. Säästyy rahaakin satoja euroja vuodessa kun voi ostaa ripsarin hintaan 12€ eikä tarvitse käyttää siihen neljää kymppiä.

    Little M: Hypnose on kyllä tosi hyvä ripsari! Tuo oma kokemukseni Lumenen ripsiväristä oli todellinen pettymys. Voihan se toimia muilla paremmin mutta itse kierrän sen jatkossa kaukaa.

    Prefecta: Totta, jos halpa ja kallis osoittautuu laadultaan tasavertaisiksi nin hölmö haaskaa rahansa kalliimpaan vain merkin vuoksi.

    Nelliina: Heh, surisevia ripsareita ei ole tullut testattua. Kiva jos ripsari on mukana kassissa ja kesken jonkun palaverin kassissa alkaa surista. Saattaa kanssaihmiset vähän miettiä että mikäs siellä surisee..?? ;) :D

    Suhkur: Mä olen kanssa lentokenttähamstraaja. :) Kun laatua saa halvemmalla niin pakko ostaa. Ja totta tuo ihon hyvinvoinnin tärkeys. Ripsarin tai huulikiillon vaihtaminen halvempaan tuskin vaikuttaa ihoon merkitsevästi joten niitä uskallan testailla mielin määrin. Ja jos tulee ongelmia niin lopetan käytön heti.

    aini: Juuri noin, eli yrityksen ja erehdyksen kautta voittoon! Ja kun hyvän löytää siinä kannattaa pysytellä. Ja tosiaan testailla aina edullisempiakin juttuja, voi yllättyä iloisesti.

    Heh, hassut sananvahvistukset on kivoja. Mulle sattuu usein muissa blogeissa aina jotain "tuhmia" sanoja. :)

    Miina: Tismalleen samaa mieltä! Ennen halusin ostaa kalliimpia tuotteita ja luotin niiden olevan edullisia parempia. Köyhien opiskeluvuosien jälkeen oli ihana käyttää Diorin silmänympärysvoidetta ja laittaa kalliita meikkejä.

    Nykyään kuitenkin olen hyvin iloinen siitä, että rahaa jää muuhunkin kuin ylihintaiseen silmänympärysvoiteeseen. :)

    VastaaPoista
  9. Ripsarin ostin ennen marketista, mutta silmäleikkaukseni jälkeen päätin ostaa herkistyneille silmilleni sopivan ripsarin Stockmann Beautystä. Minulle nimittäin sanottiin, että ripsarin pitää olla vedellä poistettava. Cliniquelta löytyi sopiva.

    Muut meikit ostan edelleen esim. Sokokselta. Lumene on edullinen, mutta todella hyvä ja suomalaiselle sopiva merkki :)

    Ja lentokentällähän on pakko ostaa matkan kunniaksi jotain ekslusiivista tax freestä :D

    VastaaPoista
  10. Kaikkea on kokeiltu, mutta en vaihtaisi pois Max Factorin False Lash Effectistä. Ihan parasta mascaraa ikinä ja hinta-laatusuhde kohdallaan. :)

    Mulla on melkein kaikki meikit ns. markettikosmetiikkaa, mutta hyvin ovat toimineet. Käytän mm. Maybellinen poskipunaa, Rimmelin puuteria ja silmänrajauskynää (paras ikinä!), Max Factorin Pan Stickiä jne.

    Meikkivoiteen olen tilannut netistä Everyday Mineralsilta ja enää en mineraalimeikeistä pois vaihda! Sopii myös herkälle iholle ja mikä parasta, puuteria ei enää tarvita.

    Huulipunat mulla on osittain markettitavaraa, mutta lemppari huulipuna löytyy YSL:n valikoimasta. :) Pure Rouge Shine, sävy 1, siinä vasta loistava kirkkaanpunainen puna. :)

    VastaaPoista
  11. Niin ja siis voiteet mulla on kaikki ns. kalliimpia tuotteita, markettituotteet yleensä saa mun herkät kasvot voimaan huonosti. Silmänympärysvoiteena Cliniquen All About Eyes ja kasvovoiteena Biothermin kuivan ihon sarjasta se voide.

    Kasvojen pesuaineena taas Daniel Jouvancen Vitaline Marine-sarjan geelimäinen puhdistusaine, jota ei harmikseni saa kuin tätini kautta tilaamalla Ruotsista. :S

    VastaaPoista
  12. Heidi: Nyt kun et käytä enää silmälaseja niin kannattaa hankkia hellävarainen mutta extrasuperhyperlash-ripsari joka tuo esiin kauniit silmäsi paremmin kuin koskaan. :)

    Anna-Maria: Kasvovoiteet on minullakin se mistä ei tingitä (tosin viime aikoina pettymyksiä on tullut niissä kalliissakin) mutta näemmä hyviä meikkejä voi löytää myös edullisemmista sarjoista.

    Tuota False Lash Effectiä en ole kokeillut mutta moni vannoo sen nimeen. Ehkä sitten seuraavaksi..

    VastaaPoista
  13. Mitä eroa tolla Double Extension Blackilla on tavalliseen Double Extensioniin?

    Tavallinen on ihan mun luottoripsari, Kanebo tulee hyvänä kakkosena.

    Suurimmassa osassa ripsareita, joissa on jotain muuta töhnää, on ollut ongelmia. Ne ei sovi silmilleni, mut toi punavalkonen tuubi on just hyvä.

    VastaaPoista
  14. Petra: Tuossa mascarassa on se ripsiä vahvistava seerumi lisänä. Ja ehkä värikin on, nimensä mukaan, intensiivisempi musta. Kai...

    VastaaPoista